tiistai 15. lokakuuta 2013

Kun omat varat eivät riitä

Äskettäin mediassa pyörinyt kohu masennuksen varjolla sossupummeilevasta miehestä on puhuttanut monia. Juttu on jakanut mielipiteitä suuntaan ja toiseen. Yleisesti fiilikset jutusta tuntuvat olevan närkästyneet, mutteivät vain miehen käytöksen vuoksi. Moni kokee, että siinä olevia tietoja on vääristelty ja annettu kuva, että sossun luukulta saisi paljon helpommin ja enemmän rahaa kuin todellisuudessa.

Sossun vakioasiakkuudesta olen jossain vanhassa tekstissäni joskus puhunutkin, mutta ajattelin ottaa aiheen esille uudelleen. Ehkä myös sen takia, että näkemykseni asiaan on jonkin verran muuttunut.

Kuulun siihen ryhmään, jonka mielestä tuo juttu antaa aivan liian helpon kuvan tuilla elämisestä. Henkilökohtaisesti elin puolikkaan viimeisestä lukiovuodestani opintorahalla ja -lainalla. Lisäksi olen hakenut toimeentulotukea kerran. Tälläkin hetkellä elän periaatteessa työttömyystuella, vaikka olenkin työkokeilussa. Oikeastaan työntekoni on ehto sille, että koko tukea saan. Suoraan lukion jälkeen ei käsittääkseni edes voi saada työttömyysturvaa ilman työllistymistä tukeviin palveluihin osallistumista. Ainakaan ellei ole pitkää työhistoriaa koulun rinnalla. Aika lukion ja työn saamisen välillä oli siis hieman ongelmainen, mutta nykyiseen tilanteeseeni olen varsin tyytyväinen.

Minun työni on mukavaa, mutta kaikkien työ ei sitä ole. On tavallaan hyvin surullista, että suuri osa ihmisen elämästä kuluu työntekoon. Mikäs siinä, jos työ on mieluista, mutta minua hirvittää ajatella ihmisiä, joiden tilanne on toisenlainen. Tällaisessa tilanteessa voisi elämän kuvitella olevan aika mekaanista. Heräät aamulla, menet töihin, pyörit apaattisena siellä ja illalla tulet väsymyksen ja masennuksen kourissa kotiin. Tätä montakymmentä vuotta. Kuulostaa erittäin kurjalta kohtalolta. Mutta kaikki eivät vaan yksinkertaisesti voi saada unelmatyötä. Joidenkin on tehtävä ne kurjimmatkin hommat.

On silkka fakta, ettei yhteiskuntamme toimi jos kaikki vain istuvat kotona. Työnteko on ainakin toistaiseksi välttämätöntä, jos haluamme ylläpitää hyvinvointivaltiotamme. Tulevaisuudesta ei voi koskaan tietää. Voihan se olla, että joku nero vielä keksii sellaisen systeemin, jossa ihmisten ei tarvitse masentua epämieluisissa ja raskaissa töissä. Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin ikävämpi ja vaatii kovia ponnistuksia suurimmalta osalta väestöstä. Mielestäni nyt olisi tärkeintä pyrkiä pyörittämään nykyistä järjestelmää mahdollisimman ihmisystävällisesti ja tehokkaasti, samalla kun pohdittaisiin ratkaisuja monia ihmisiä painavaan, kurjaakin kurjempaan tilanteeseen.

Pystyn periaatteessa samaistumaan sossun vakioasiakkaiden ajatuksiin. Onhan se kamala ajatella, kuinka paljon elämästämme voi mennä hukkaan vääränlaisessa työssä. Itse voi kuitenkin edistää pääsyään johonkin mieluisaan paikkaan. Jos sinne ei pääsekään, niin on tavallaan aika itsekästä päättää olla tekemättä mitään. Jonkun ne työt on kuitenkin tehtävä. Kellään terveellä ja pystyvällä ihmisellä ei mielestäni ole suurempaa oikeutta jättäytyä huvikseen työelämästä pois kuin muilla. Kuulostaa hyvin raadollisesta, että kahdesta työttömästä toinen voi mennä velvollisuudentunnostaan tekemään jotain järkyttävää paskatyötä, kun toinen samaan aikaan loikoilee sohvalla. Kaiken lisäksi tämä ahkerampi osapuoli vielä maksaa veroja laiskottelijan elättämiseksi.

Mutta sitten Tuiman artikkeliin: Se antaa sellaisen kuvan, että tuilla eläminen suunnilleen ruusuilla tanssimista. Todellisuus on kuitenkin karumpi. Toki on ihmisiä, jotka ovat onnistuneet oveluudella ja röyhkeydellä kikkailemaan itselleen mukavat rahat, mutta se ei tarkoita että jokaisen tilanne olisi sellainen. Omalla kohdallani opintorahalla eli, kun siihen otti hieman lainaa rinnalle. Koko tuki oli tosin ihan hilkulla jäädä sivu suun. Näin olisi käynyt, mikäli Kelalla oltaisiin katsottu, että kummankin vanhempani tulot vaikuttavat tukeeni. Liian pieneksi se taas olisi jäänyt, jos apu oltaisiin laskettu varakkaamman vanhempani tulojen perusteella. Onneksi siellä kuitenkin katsottiin vain sen vanhemman tulot, jonka luona asuin ennen omille muuttamistani. Tuen suuruuden määräytymistapa kummastutti minua, sillä en olisi saanut sen enempää rahaa, vaikka olisinkin aiemmin asunut varakkaammalla vanhemmallani.

Toimeentulotuellakin pärjäsi jotenkuten. Työttömyystuki on ihan sopiva. Tietenkin olisi kiva tienata enemmän, mutta pärjään kyllä näilläkin tuloilla. Minä olen ollut onnekas, mutta kaikki eivät ole. Toisten tuista leikataan suuria osia pois ihan käsittämättömistä syistä, jolloin nämä jäävät aikamoiseen pulaan. Minua ei suuremmin säälitä, jos kyseessä on joku tahallaan lorvaileva tapaus. Mutta sitten kun kyse on opiskelijasta, sairaasta tai muuten hankalassa tilanteessa olevasta henkilöstä, niin tilanne on todella ikävä.

Itsekin olin aika epätoivoinen hakiessani toimeentulotukea. Tämä tapahtui loppukesästä. Olin ilmoittautunut heti lukiosta valmistuttuani työttömäksi työnhakijaksi työkkäriin. Työnhakuni kanssa oli kuitenkin kaikenlaista sekaannusta, jonka vuoksi ei voitu heti tarttua tuumasta toimeen. Lopulta minulle ilmoitettiin sopivasta paikasta, mutta työni alkamiseen oli vielä kuukausi aikaa.

Kesän olin elänyt valmistujaislahjarahoillani. Ne alkoivat kuitenkin huveta, eikä porukoillanikaan ollut ihan loputtomasti minulle antaa. Päätin kääntyä viimeiseksi työttömäksi kuukaudekseni sossun puoleen. Minua odotti hirmuinen paperityö. Olin aivan sekaisin siitä, mitä kaikkia lappuja piti täyttää ja toimittaa. Perään soiteltiin useita kertoja, kun puuttuikin vielä sellainen ja sellainen liite. Tilanne oli ikävä, koska tili alkoi tosiaan näyttää nollaa. Lopulta pääsin paperitöistä, mutta silti sosiaalitoimistolla kesti arviolta kaksi viikkoa käsitellä hakemusta. Vanhempieni aikaisemmin antama tuki tuntui olevan siellä päässä pieni ongelma. Sanoivat seuraavissa hakemuksissani laskevansa sen säännölliseksi tulokseni. Se kummastutti minua, sillä eihän se, että vanhempani joskus ovat minua tukeneet tarkoita, että heillä riittäisi aina syytää rahaa tililleni. Eivät hekään mitään raha-automaatteja ole.

Kidutuksen jälkeen sain summan, jolla juuri ja juuri eli loppukuun. Määrän voin hyväksyä, koska tuen tarkoitus on nimenomaan pärjääminen. Käsittämätöntä on se, että käsittely venyi ja venyi, eikä sieltä päästä tullut oikein kunnon ohjeistusta, vaikka sitä kyllä pyysin. Tuntuu, että homma on helppo vain vakioasiakkaille. Etenkin tahallaan lorvailevat kyllä tuntevat porsaanreiät ja taktiikat joilla saada tukia tavallistakin enemmän. Tukea tilapäisesti tarvitseva joutuu sen sijaan todella tappelemaan rahoistaan ja soittelemaan milloin mihinkin saadakseen edes jonkinlaista tietoa siitä, miten asiat kuuluisi hoitaa. Nämä asiat voisi kirjoittaa tiiviiksi infoksi vaikka kaupungin nettisivuille, josta ne olisi helppo lukea. Milloin kenellekin viranomaiselle soittaminen oli ainakin omalla kohdallani puuduttavaa ja monesti yhtä tyhjän kanssa. Sanoisinkin, ettei oman kokemukseni perusteella suurin ongelma tuissa ole niiden määrä, vaan se miten niistä tiedottaminen ja käytännön järjestelyt tapahtuvat.

Tuiman artikkeli
Toinen näkökulma


9 kommenttia:

  1. Todella hyvä kirjoitus ja olen kyllä kanssasi samoilla linjoilla! Itse en lukioaikana saanut tukia sillä perusteella, että äitini oli ennen sairaseläkettään saanut sen verran hyvää palkkaa, että jos hän jostain syystä päätyisikin takaisin työelämään niin tienestejä olisi sen verran, etten tukia tarvitsisi - siis mitä? Sama koski veljeäni, mutta sisko (äiti ollut melkein 10 vuotta kotona tässä vaiheessa) jo onneksi tukensa sai. Hetken verran meinattiin minulta evätä korkeakoulussa tuet tänä syksynä, vaikka muutin omilleni ja toiselle puolen Suomea. Onneksi valituksen jälkeen meni läpi. Myös äitini joutuu kuukauden parin välein käymään lääkärissä osoittaakseen, että edelleen on selässä ne välilevyt perseellään ja kyllä, sydänkohtaus ei (yllätys yllätys) parantanutkaan tilannetta, vaikka sen jälkeen joutuikin uudelleen samoihin testeihin, missä juuri ennen kohtausta todettu työkyvyttömäksi ja pitkäaikainen eläke olisi myönnetty. Turhaa byroktariaa, joka vain kuluttaa rahoja, vie energiaa ja monet, jotka tukia tarvitsisivat, eivät jaksa/osaa/kykene niitä hakemaan. Menee ainakin minun ymmärrykseni yli monessa kohdin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Järkyttävää. Eikö tuota nyt olisi voinut hoitaa niin, että jos äitisi palaisi takaisin töihin niin tuki loppuisi? Mitä järkeä on pimittää koko tuki? En ymmärrä. Byrokratia on kyllä kamalaa, etenkin niissä tapauksissa kun sillä stressataan ihmisiä, joilla on jo valmiiksi vaikeaa.

      Poista
  2. Ja jos ei normaali ja terve ihminen oikein jaksa taistella sossun, Kelan ja muiden virastojen kanssa, niin saati sitten esimerkiksi vaikeasti masentunut. Kun pelkkä silmien avaaminen aamuisin tuntuu liialta ponnistelulta, niin miten sellainen ihminen jaksaa alkaa soittelemaan eri paikkoihin, hakemaan lippua ja lappua sieltä täältä, kirjoittamaan hakemuksia jne. Ei mitenkään! Nämä ihmiset siis jäävät suosiolla kotiin ja heitä kutsutaan juuri syrjäytyneiksi nuoriksi.

    Tuntuu siltä, että ne jotka tuolta sossusta vuosia hakevat rahaa ovat siinä kunnossa, että jaksavat kikkailla hautaan asti noiden tukien kanssa, mutta ne ihmiset, jotka todella sitä tukea tarvitsisivat ovat aivan liian väsyneitä, että lähtisivät niitä hakemaan. Surullista, mutta totta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta on järkyttävää, että vaikkapa juuri sairaita ihmisiä stressataan moisilla jutuilla. Heille asiat pitäisi nimenomaan tehdä mahdollisimman helpoksi, mutta ei... Pistetään vähän lisää kapuloita raittaisiin vaan. Järki on kadotettu touhusta täysin.

      Poista
  3. Paras ratkaisu olisi mielestäni perustulo. Se poistaisi turhan byrokratian, tuloloukut ja samalla tasa-arvoistaisi kansaa, kun kukaan ei enää olisi se"ylimääräisten tukien saaja". Moni pitkäaikaistyötön on masentunut, mutta kyllä niitä lappuja jaksaa jotenkin täyttää, jos ei ole muuta vaihtoehtoa. Alkuvaikeuksien jälkeen se alkaa sujua, kun tietää, mitä on odotettavissa. Toki joka välissä yritetään työntää niitä kapuloita rattaisiin. Yksikään tuntemani työtön ei ole "tekemättä mitään" huvikseen. Moni kokee juuri tuloloukut hankalimpana esteenä etenkin pätkätöihin hakeutumiselle (jos menet pätkätöihin, joudut usein elämään saadulla palkalla pari kuukautta eteenpäin ilman mitään tukea, kun työt loppuvat, jolloin työnteosta käytännössä vain sakotetaan, mikä on täysin järjetöntä). Töitä ei kovin helposti saa, jos CV ei ole myös lähivuosien osalta kunnossa.

    Itse en koe voivani tuomita ns. vapaaehtoisesti työttömiä, ei se mitään juhlimista ole ja jokaisella on varmasti syynsä työttömänä olemiseen. Vaikka itse kestäisin ns. paskatyötä paremmin kuin joku toinen, en koe olevani mitenkään sen toisen yläpuolella. Jokainen kestää vastoinkäymisiä yksilöllisesti, eikä kukaan voi sanoa mikä on oikea tapa suhtautua ongelmiin. Toiset ovat herkempiä, eikä se minusta ole mikään rikos.

    P.P.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perustulo on tavallaan hyvin kaunis ajatus. Se vain kuulostaa aika vaikealta toteuttaa. Mistä ne rahat revitään?

      Kyllähän ne laput aina jaksaa täyttää, jos ei oikeasti ole muuta vaihtoehtoa. Se on vaan tosi stressaavaa vaikkapa masentuneelle miettiä koko ajan, että tuleeko se tuki nyt vai ei. Itsellänikin on ollut aikamoista sähellystä välillä tuon työttömyystuen kanssa, vaikka oman osuuteni olen hoitanut moitteettomasti.

      Huvikseen työelämästä jättäytyvien prosentti koko työttömien ryhmästä on varmasti hyvin pieni. Tällasiinkin ihmisiin on tullut törmättyä, mutta suurimmalla osalla on joku syy siellä työttömyyden taustalla. Jos ei oikeasti kestä työntekoa, niin sitten ei kestä. Jos ajatus masentaa ylitsepääsemättömästi, niin sitten se on vaan jäätävä ulkopuolelle. En minä pakottaisi ketään sellaista töihin, joka siitä oikeasti _kärsii_. Mutta jos kyse on yksinkertaisesti siitä ettei huvita, suhtaudun toisin. Tuloloukut, sairaudet ynnä muut ymmärrän paremmin kuin hyvin, mutta henkilö joka vain huvikseen lorvailee tekee minusta väärin. En minä sen takia häntä huonona ihmisenä pitäisi, mutta oli se elämä kuinka tiukkaa tahansa niin siinä eletään silti toisten ihmisten rahoilla. Olen valmis antamaan omastani, jos joku oikeasti tarvitsee, mutten mielelläni maksaisi kenenkään huvikseen lorvailevan perjantaikaljoitteluja. Etenkään jos kyse on näistä kiittämättömistä "vitun lammas bää bää, oliko Babylonissa mukana päivä?" - tapauksista.

      Poista
  4. Perustulo on kaunis siksi, että se on yksinkertainen ja toimii (no ainakin Namibiassa on toiminut, muualla sitä ei tuossa muodossa ole vielä kokeiltu: http://fi.wikipedia.org/wiki/Perustulo#Esimerkkej.C3.A4_toteutuksesta).

    Itse en osaa talouslaskentaa riittävän hyvin, mutta joku muu on jotain laskenut: http://alttisalomaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/97362-perustulo-500-euroakk-%E2%80%93-katso-laskelma

    En väitä, että perustulo olisi ratkaisu kaikkiin ongelmiin, mutta ainakin tähän asti perustelut sen kokeilemisen puolesta ovat vakuuttaneet enemmän kuin perustelut sitä vastaan. Yksi malli on negatiivinen tuloverotus, en tiedä mikä olisi paras. Mielestäni tässä vaiheessa, kun systeemi ei juuri kenenkään mielestä toimi niin kuin pitäisi, tulisi jo kokeilla jotain, oli se sitten perustulo tai jokin aivan muu malli.

    Sen käsityksen olen saanut minäkin ja jos hyvin pieni prosentti nyt huvikseen jättäytyy pois työelämästä, tarvitseeko siitä niin kovasti edes välittää? En tosin vieläkään ole vakuuttunut siitä, että sellaisia ihmisiä ylipäätään on olemassa. Vaikka ulospäin vaikuttaisi juurikin ylimieliseltä leveilyltä mainitsemaasi tyyliin, jossa työtön huutaa muille Babyloniasta, uskoisin, että taustalla on noissa tilanteissa huonoa itsetuntoa ja vastareaktio ns. loppuunpalamispisteessä. Tarkoitan, että ns. häiriökäytöksellekin on aina syynsä, ei kukaan synny vaikkapa raiskaajaksi.

    Jokainen ei halua muille myöntää, että masentaa, siksi ainoa syy työttömyyteen voi näyttää olevan se, "ettei huvita". Jokaisella, joita nämä ihmiset ärsyttävät, ovat täysin vapaita toteamaan, "ettei minuakaan huvita, en aio teitä elättää" ja kokeilla vapaasti tuilla elämistä. Jos tarpeeksi moni heittäytyisi työttömäksi, koska nykyinen tilanne ei miellytä, voisi joku muutos tapahtuakin. Ja totta kai vastuu omasta elämästä on kaikilla, en silti näe, miksi kuka tahansa ei saisi pyytää apua (enkä tarkoita, että sinä olisitkaan väittänyt niin, mutta juuri tuo Babylon-kommentointi voi olla omanlaisensa avunhuuto).

    Perustulo tekisi työstä aina kannattavaa ja uskon, että suurin osa ihmisistä ottaisi lisäansion mielellään vastaan, etenkin, kun tiedossa ei olisi siitä hyvästä mitään paperisotaa. Nykyiselläänhän kaikki työ ei yksinkertaisesti kannata, mikä ei ole ollenkaan järkevää, jos halutaan kannustaa työttömiä töihin. Kaikille ei myöskään yksinkertaisesti riitä töitä. Vaikka jotain riittäisikin, en oikeasti usko, että kenenkään mielestä olisi hyvä, jos kaikki työttömät muuttuisivat esimerkiksi puhelinmyyjiksi. Turhia töitä on ja kaikille ei todellakaan riitä oikeasti järkeviä vakituisia töitä, enkä tiedä miksi pitäisikään. Eikö olisi vain hyvä, jos saataisiin työmaailmaan lisää joustavuutta ja tuuraajia? Näitä tuuraajia ja pätkätyöntekijöitä saataisiin juuri perustulon avulla ja yritysten perustaminen helpottuisi, kun ei tarvitsisi pelätä jäävänsä tyhjän päälle. Oikeasti järkeviä ja tarpeellisia ovat usein huonommin arvostetut työt, kuten sairaanhoitajan, roskakuskin ja siivojien työt. Heidän työolosuhteitaan tulisi parantaa ja työn arvostusta lisätä.

    Ikävää, että olet joutunut itsekin sotkeutumaan byrokratian kiemuroihin, monesti se juuri valitettavasti menee noin, etuuden hakija on tehnyt kaiken oikein, mutta silti saa vain toivoa, että joskus siellä toisessakin päässä tehtäisiin niin kuin lain mukaan kuuluu.

    Väittäisin, että ihmiset pitävät turvallisuudesta ja joustavuudesta. Ihmiset pitävät toki myös rahasta ja voittojen maksimoinnista. Perustulon myötä keskituloiset ovat esimerkiksi olleet huolissaan siitä, että pienituloisimmat veisivät heidän kakkostyönsä (kun pätkätöistä tulisi kaikille kannattavia). Ahneushan tässä taitaa eniten vaikuttaa, niin kuin varmaankin aina on vähän kaikeen vaikuttanut. Siksi perustulo saattaakin jäädä vain kauniiksi ajatukseksi, joten olet varmaankin oikeassa.

    P.P.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsekkaisin linkkisi ja lueskelin vielä muutaman muun artikkelin päälle. Kyllä tuo oikeastaan vaikuttaa ihan kokeilemisen arvoiselta idealta. Systeemin mahdolliset ongelmat tuntuvat pitkälto olevan sellaisia, etteivät ne oikein miettimällä parane, vaan selviäisivät nimenomaan testaamalla.

      Uskon kyllä, että monet näistä ylimielisistä huutelijoistakin vain purkavat pahaa oloaan. Se on vaan aika hankala sanoa kuinka paljon tällaisia ihmisiä on. Heidän päänsä sisälle ei voi nähdä, vaikka elämässä näyttäisikin olevan kaikki hyvin. Vähän hankala siis arvioida, ketkä ovat niitä lorvailijoita ja keillä on oikeasti hyvä syy olla tekemättä töitä. Niitäkin väitteitä on esitetty, että jotkut feikkaisivat masennuksensa laiskuuden vuoksi. Mutta tosiaan, yhteiskunnallisesti lorvailijat tuskin ovat kauhean suuri ongelma. Otin heidät esiin lähinnä sen takia, että lukija ymmärtäisi etten ole sinisilmäisesti lähdössä heti paapomaan kaikkia, jotka vähän silmäripsiään räpsyttelevät. Että työttömiin ennakkoluuloisestikin suhtautuva lukija ymmärtää sen, että työttömyyttä on monenlaista. Sen, etten itsekään ole innoissani lähtemässä rahoittamaan kenenkään laiskottelua, vaikka työttömiä puolustankin. Vähän sekavasti selitetty, toivottavasti sait kiinni ajatuksestani.

      Itse kyllä ainakin menisin pätkätöihin, jos olisin työtön ja siitä olisi hyötyä. Kyllä minulle lisäraha ainakin on tervetullutta ja veikkaan, että niin monelle muullekin. Systeemi kuulostaa ihan loogiselta. Kyllä minäkin näen nuo tuuraajat ja uudet yrittäjät paljon tarpeellisempina kuin vaikkapa juuri hirveän määrän puhelinmyyjiä.

      On kovin surullista, että jotkut juoksevat niin rahan perässä, että se menee toisen ihmisen hyvinvoinnin edelle. Ymmärrän, että jokainen haluaa niin hyvän toimeentulon kuin vain voi saada, mutta olisi aina toki hienoa huomata ihmisten kykenevän antamaan heikompiosaisille ylimääräisestään. On toki hankala sanoa rajaa sille, milloin ihmisen pitäisi antaa varoistaan köyhemmille vai onko hänellä yleensäkään siihen velvollisuutta. Kunnioitettavaa se olisi joka tapauksessa.

      Poista
    2. Olen samaa mieltä kanssasi, luulisin, ettei kovin paljon voida menettää mitään, jos edes kokeiltaisiin perustuloa (tai jotain muuta), ainahan voisi palata tähän nykyiseen systeemiin, jos kokeilu osoittautuisi huonoksi.

      Ymmärrän kyllä ja ei ollut tarkoitus mitenkään saarnata juuri sinulle, toivottavasti et ottanut tekstejäni niin. Pahoittelen, jos onnistuin muotoilemaan viestini vähän huonosti.

      Luulisin, että isoa osaa niitä kaikista ylimielisimpiäkin työttömiä auttaisi suuresti juuri joustavuuden lisääntyminen, nykyään tunnutaan kannustavan suorittamaan joko täysillä tai ei ollenkaan. En ymmärrä, miksi mikään välimuoto ei kelpaa. En usko, että se kannustaa ketään, etenkään masentuneita, töihin, jos täytyy aina miettiä, mitä paperisotaa saa taas käydä, jos erehtyy kokeilemaan jotain lyhytkestoista työtä omien voimavarojensa mukaan. Suurin osa työttömän voimavaroista tuntuu kuluvan juuri byrokratian kiemuroiden selvittelyyn ja sen mukaan elämänsä suunnittelemiseen. Jos työssäkäynti olisi aina vain plussaa, tuskin kovin moni sitä jättäisi hyödyntämättä.

      Niinhän se on, eikä minunkaan ole tarkoitus moralisoida ketään. Jokaisella on omat perustelunsa sille, mitä mukavuuksia pitää välttämättöminä. Olisi kuitenkin tärkeintä, ettei kenenkään tarvitsisi kokea joutuvansa häpeämään työttömänä olemistaan (perustulo poistaisi tällaisen ns. kastijärjestelmän ja lisäksi sosiaalitoimisto voisi keskittyä oikeisiin ongelmiin enemmän, esim. huostaanottotapauksiin paperien pyörittelyn sijaan). Mielestäni nykyinen järjestelmä eriarvoistaa ihmisiä aika rankasti, etenkin sosiaalitoimiston asiakkaita saatetaan kohdella kuin yhteiskunnan pohjasakkaa, myös siellä sosiaalitoimistossa.

      P.P.

      Poista