torstai 11. heinäkuuta 2013

Runopostaus

Moni lukijani varmasti tietääkin minun harrastavan kirjoittamista. Oikeastaan sitä voisi kutsua ennemminkin elämäntavaksi. Ainakin hyvin suureksi osaksi elämääni. Runojen kirjoittamista olen harrastanut noin 12-vuotiaasta asti. Ensimmäiset vuodet kirjoitin autuaan tietämättömänä, että voisin olla lahjakas. En puhunut teksteistäni juuri kellekään, kunnes yläasteella uskalsin lukaista niitä ääneen muutamalla ihmiselle. Kehujen kannustamana aloin kirjoitella enemmän. 15-vuotiaana muistan rustanneeni runoja miltei joka päivä. Noihin aikoihin postasin niitä ensimmäisen kerran myös nettiin. Positiivisen palautteen kannustamana aloin niitä lisäilemään blogiinikin ja nykyään noita löytyykin sitten vähän ympäri nettiä.

Minä en yleensä kirjoita runoja silloin kun minulla on hyvä olo. Toisinaan kyllä, mutta teksteistä harvoin tulee yhtä hyviä. Tuntuvat jäävän vähän pinnallisiksi ja sisällöttömiksi. Riippuen toki mistä kirjoittaa. Olen harkinnut loitontavani runojani jatkossa hieman itsestäni. Ulisevani vaihteeksi jostain vähän mielenkiintoisemmasta kuin omasta tunnemaailmastani. Aikaisemmin kun aiheet ovat keskittyneet enimmäkseen oman sielunmaisemani ja tunteideni ympärille.

Mutta ehkä en nyt turise enempää, vaan annan teille esimerkkejä runoistani. Kritiikkiä saa antaa ja oikeastaan toivonkin sitä. Kaikki eivät ole aivan uusimpia tuotoksia, vaan vanhimmat ovat jopa pari vuotta vanhoja. 

Jääkukka

Kasvatettu piloille 
tyttörukka
minä - niin kauniisti vääräsääri
jätettiin kainaloon kuolemanpelon
kovin yksinään hytisemään

Ja tuo kaunis pelko
niin ruma toisinaan
tarttui kädestä ja kuiskasi
mitä sinä olet
entä minä
mitä me

Tänäänkään
en vastausta löytänyt
vaikka kiveni kaikki
käänsin nurin
saasta vain
madot ja luteet
niin ivallisesti
virnistelivät minulle

Fobioissani karkuun riensin
niin nopeasti viisamman puheille
tohtori minua auttokoon
tutkikoon sairauden ilkikurisen

Apua rukoilin
mutta mitä sainkaan
sangollisen iilimatoja selkääni
Sanovat niiden auttavan
pahan olon juovan
mustaan suuhunsa kadottavan

Jälkeen tuskan ja kuvotuksen
madoista päästyäni
vain arpia löysin itsestäni
Niin keskeneräisenä
loppuunpalaneena
enkä tiedä tietä
persoonatuhostani

Siis jatkan tällä
Manalan tiellä
päämäärättömänä seilaan
Kiusaajien kanssa
korttia pelaan
mielenrippeitä panoksena
vihansa minuun
ehkä voittavat

Kuolonhuuto

Mädässä lihassa henkeni kituaa
vain matonsa seuranaan
kuskimassa korvantynkiin
uusia reikiä kaivamassa ytimiin

Eikä ruumiseen
tähän kankeaan lihaan
halua kajota
kuin sairain nekrofiili
- Ei hänkään, ei
perässä sielunkuvatuksen

Mutta ottakoon irti kielletyn ilonsa
kukapa on kuollut puhumaan
vastalauseita
tai rakkaudentunnustuksia

Avattuna 

Ikäni anoin riemuvoittoa
korkeimpia oksia itseilmaisun
leskiä itkemään tunteitani
huokailemaan kateudessaan
omaelämänkertaani

Todellisuuteen petyin karvaasti
kliseiseen prinssiini ratsullaan
pikkutyttömäisiin unelmiini
vastasin katkeroitumalla 

kuninkaan lehtolapsista
ei kasva hienoja rouvia

Vikinäkestit

Raadonsyöjiä huoneessani
salongissani herkuttelevat
syöpäläiset karmeimmat
olemuksellani juhlivat

Laulakoot tänään
ylistyslauluja tuholle
nauttikoot epäilyksistään
säälistä säälimättömän

Hetken itkuista
saan tuhannet naurut
päivänä
jolloin nautin horisonttiaarteesta
auringonlaskua vasten
heidän hirsipuunsa

Yövieras

Ikkunani syvyydessä
loppuun kulutettu harmaus
hieman rähjäinen
poltettu kaipuu

Kop kop kop
en ovea raota
en vilkaistakseni tulijaa
tuttua tai tuntematonta
sillä jos herran päästän sisään
hän voi majoittua ikuisuudeksi
viinin loppuessa vertani siemaillen

Ikkunassani
ankeus
näyttää hitusen kauniimmalta
kun sisällä rakastelen
depressiota

Ensirakkaus

Koskaan ei kynäni vaikene sinulle
viimeistä pistettä paina
vaikka suustani sanat loppuisivat
uturakkauksille
en silmillesi kolikoita laita

Ratsusi odottaa
matkalaista selkäänsä
jo kärsimättömyyspuuskassa
kultaista maata kuopii

Sen kirkkain sielu 
kehtolaulua laulaa
olemattomuussormuksille
toivomuskaivoon tipahtaneille

Minä kirjoitin sävelet selkääsi
ettet vahingossa pois pyyhkäisisi
haikeita matkaseuralaisiasi
sielujamme
kirjaimiksi särkyneitä

Hetken vielä pidän kätesi
ennen kuin varjosi katoaa
annat itsesi auringonnousulle
ja minä jään
itkemään kerran kehtolaulumme
kunnes haihdun merituuleksi

Hälinäsuojia

Kymmenen kuulaa kallossa
saan pahoinvointia puhumisesta
Kaupungin kiire
keuhkoissa paikkoja
En itke tänään
ehkä kolmatta kertaa
ehkäisen kyyneleet
huulipunalla

Aamuivaa

Radio laulaa
”Milla hei sun täytyy muuttuu”
Leikkaan siltä äänihuulet
Keitän maidot kahvilla
laitan liikaa sokeria
ja kaikki kaatuu syliini

Leipää leikatessa
käteni aukeaa
ja harjatessani hampaitani
huomaan peseväni suuni saippualla
Eikä ole yllätys
että vedän jalkaani
eriparisukat

Vielä katson ulos aurinkoon
ja vihdoin kurkistaa pieni hymy
varovasti hapuilee
mutta kun astun ovesta
liukastun
sillä yöllä satoi lunta
ja jää rakasteli maata

Saanko lisää?

Söin sen toiveen
nielaisin maniaharhani
Ahmaisin typerät sanani
ja huuhdoin ne alas
turhilla haluillani

Hei
sinä
aterioidaan tunteillani
revitään ne irti yksitellen
mässäillään viimeisillä sanoillani
näykitään sielunpalasiani
ja jätetään lautaselle vain se
mikä ei mene kurkusta alas

Mitä pidät tästä naamiostani?

Riippuvaisuus
sitä on kivuliasta tunnustaa
tyhjille seinillekään
kalvenneille valokuville
joista tuijottaa se lapsi
jolle toisinaan puhun
edelleen
vaikka kuolema korjasi
jo monta vuotta sitten

Elämä koostuu koukkusuhteista
tuolloin ja nyt
noudatamme samaa kaavaa
vaikka tänään muka olemme
niin helvetin itsenäisiä
ja yksilöllisyys pursuaa korvistamme


Perin viehättävää

Rakas keijukaiseni
näytätte kauniilta tänään
hiuksienne kukat
pikkulinnut
ja rusettihatut
korostavat suloisuuttanne
punaiset posket nuoruuttanne
mutta hetkinen
- miksi täällä löyhkää ruumiilta?

Tuomittuja säveliä tunnenarkomaniasta - blogistani löytää lisää runojani. Blogin tekstit eivät tosin rajoitu vain niihin vaan se sisältää myös mm. novelleja. 

2 kommenttia:

  1. Haluan ilmaista, että olet lahjakkain tekstienkirjoittaja, kehen olen netissä päässyt törmäämään. Luin silloin Reginasta sen novellisikin ja hämmennyin jo silloin miten laadukas se oli. Sanavalintasi vain sattuu osumaan aina juuri niin että ne iskeytyy syvälle lukijaan. Taidanpa nyt vielä kiittää lukunautinnosta ja mietin jopa, miten hienolta kuulostaisi lausua näitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt olen todella imarreltu. Vau. Kiitos. En oikein osaa sanoa mitään. Ollut vähän usko omiin kykyihin hukassa, joten kommenttisi lämmitti jo senkin takia mieltä. Kiitos vielä kerran, arvostan palautettasi todella!

      Poista