tiistai 18. kesäkuuta 2013

Päivän asua ja kesäsuunnitelmia

Heei kaikki. Mulla on tällä viikolla jännät paikat edessä, kun menen työhaastatteluun Mikkelin kaupunkilehdelle. Työkkärin kautta tuonne päädyin, toivotaan että ottavat töihin. Muuten mulle kuuluu lähinnä odottamista. Juhannus olisi viikonloppuna ja suunnitelmat ovat aivan auki. Lukuunottamatta nyt sitä, että ainakin piipahdan serkun Graduation & summer chillin' - pippaloissa torstaina. Aatosta ei mitään hajua. Jos sitä jotain mukavaa keksisi. 

Kohta onkin jo Tuska. En malta odottaa. Tämä tulee olemaan ensimmäinen Tuskani, vaikka halua olisi ollut mennä jo parina edellisenä vuotena. Ei vain oikein ole rahatilanne sallinut, eikä kaveriporukkaani aiemmin ole oikein kuulunut kyseisenlaista musiikkia kuuntelevia ihmisiä. Nyt tilanne on onneksi muuttunut ja suuntaankin festareille kolmeksi päiväksi. Itseäni innostaa nähdä erityisesti Nightwish, Stratovarius, Amaranthe ja Amorphis. Jessen kautta olen kiinnostunut näkemään myös King Diamondin ja Kreatorin. Mukana on minulle myös aivan tuntemattomia nimiä, jotka pitää ehdottomasti tsekata ennen festaria. Löytyykö lukijoistani Tuskaan tulijoita? Mitä bändejä menette katsomaan? Näkyillään siellä! Minua saa tulla moikkaamaan. 

Ennen Tuskaa pitäisi myös piipahtaa Turussa keskiaikamarkkinoilla. Samalla reissulla oikeastaan, kun nuo näyttävät alkavan juuri sopivasti 27. päivä. Oli viimeksi niin kivaa, että pakko päästä käymää tuolla nytkin. Tavoitteena olisi päästä käymään Hämeen vastaavilla elokuussa. En malta odottaa! ^^








tiistai 11. kesäkuuta 2013

Laulupostaus

Tässä sitä lupailemaani lauluvideota valmistujaisistani. Sain videon tänne lisäämällä sen ensin Youtubeen. Blogger ei sitä suostunut suoraan lataamaan. Toivottavasti tykkäätte, omasta mielestä veto on ihan ok. Pientä epäpuhtautta saattaa löytyä ja esiintyminen olisi voinut olla hieman parempaa, mutta mitään suurempia vikoja en itse ainakaan huomannut. Älkää välittäkö videon alun häsellyksestä.

Tässä siis Taisto Wesslinin säveltämä ja Eino Leinon sanoittama Nocturne minun esittämänäni. Vastaavanlaisia biisejä en hirveästi lauleskele muuten, mutta jostain syystä olen tähän tykästynyt. Ehkä koskapa etenkin sanat ovat varsin kauniit.



sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Asuntopostausta, asua ja meikkiä

Lupasin teille aikoja sitten postausta asunnostani. Se ei vaan ole oikein viime aikoina ollut kuvaamiskunnossa - milloin mistäkin syystä. Päätin kuitenkin ottaa itseäni niskasta kiinni ja vihdoinkin väsätä tämän postauksen.

Muutin poikaystäväni kanssa kämppään helmikuussa. Se oli minulle aika iso juttu, sillä asunto on ensimmäiseni. Sitä ennen olin asunut vanhemmillani ja oikeastaan vähän milloin missäkin. Muuttamista edeltävä vuosi oli aika sekavaa aikaa. Kavereiden nurkissa tuli pyörittyä ja alettuani seurustelemaan Jessen kanssa vietin melkein kaiken aikani hänen luonaan. Oli siis ihan fiksu päätös muuttaa omilleen ja ratkaisu yhdessä asumisesta tuntui aika luonnolliselta. Se oli taloudellisesti edullisempaa ja olisimme varmaan kuitenkin pyörineet jommankumman kämpillä lähes koko ajan.

Muuttaminen ei ollut helppo juttu, sillä rahatilanteeni ei ollut todellakaan hyvä. Olin aika ahdistunut siitä, miten saan kaiken maksetuksi. Luulin, etten saisi esimerkiksi opintotukea ollenkaan vanhempieni tulojen takia, mutta Kelalla laskettiinkin vain äitini tulot, joten asiat järjestyivät ihan mukavasti. Pääsimme siis muuttamaan ja kalusteitakin tuli sukulaisilta ihan mukavasti. Tietenkään emme voineet saada täydellisesti yhteen mätsääviä huonekaluja, mutta kämpästä tuli varsin kiva ensimmäiseksi asunnoksi.





Siivotessani olohuoneen yllätyin siitä, miten suuri se itse asiassa on. Täällä oli muuton jäljiltä vaikka mitä tarpeetonta tavaraa, joka söi tilaa aika paljon. Olkkari on itse asiassa varsin valoisa ja tilava. Pidän myös olohuoneen tummanpunaisista verhoista, jotka sain isältäni. Värit ovat myöskin varsin kivat, vaikka jotkut kalusteet punavalkoruskeaa teemaa vähän rikkovatkin. Inhokkikalusteita ei juuri ole, ellei lasketa Jessen tietokonetta, jonka sisälmykset näkyvät toiselta sivulta rumasti, kuten kuvassa 1 näkyy. Kirjahylly on myös vähän ikävän näköinen, sillä se on täynnä tavaraa. Minulla on ihan liikaa kaikenlaista krääsää. Pitäisi varmaan osata luopua jostakin. Pehmolelut ovat ehkä suurin päänvaiva. En osaa luopua niistä, vaikken ole tyttömäisen söpön sisustustyylin ystävä. Nuo ovat olleet minulla pienestä asti ja olen ylipäänsäkin älyttömän huono luopumaan tavaroista. Joten kai ne on hyväksyttävä osaksi sisustusta, kun en ullakon koleaan varastoonkaan niitä raaski tunkea.





Keittiö on kanssa varsin kiva. Tavallaan vähän maalaisromanttinen. Ainut mistä en keittiössä pidä on pieni seinäkaistale, jossa on maaliläikkiä ja turhia ruuveja koukkuina. Lisäksi keittiön tason alla on vieläkin kasa muuttolaatikoita, jotka pitäisi palauttaa äidilleni rumentamasta kotiamme. Tason päällä taas on ihan liikaa kaikkea muuta kaappeihin mahtumatonta roinaa. Ihanin juttu keittiössä on tällä hetkellä valkoinen orkidea, jonka sain valmistujaispäivänäni.


Makuuhuone on suuri rakkauteni. Rakastan antiikkisänkyäni ja raskasta, tummanpunaista samettiverhoa. Peilikaapit ovat kivat, mutta aivan karseassa kunnossa, kuten näkyy: täynnä sormenjälkiä. Haluaisin makuuhuoneestakin tummasävyisemmän, eivätkä jälleen myöskään ällösöpöt pehmoeläimet ole omiaan luomaan haluamaani tunnelmaa.

Mutta sitten voisimmekin siirtyä illan asuun. Menin kaveriporukalla viettämään iltaa Mikkelin Kirkkopuistoon ja ilta olikin varsin mielenkiintoinen. Ehdottomasti myös varsin hauska. Matkaan lähdin mielestäni varsin kivasti laittautuneena. Siitä tosin on vaikea sanoa mitään, miltä näytin tullessani takaisin.








Viimeisenä voisin laittaa hieman kuvaa meikistä, jonka loihdin ystävälleni Elinalle. Elina tykkää olla meikattavani, joten käytin tilaisuuden hyväkseni ja tein rusehtavansävyisen ehostuksen jo luonnostaan todella nätin tytön kasvoille. Tässä Elina hänen tullessaan meille:




Ja tässä minun meikkauksen jälkeen:




En ehkä ole mikään ammattimeikkaaja, mutta ihmisiä on todella kiva ehostaa. Joskus on hauska meikata kaverin kasvoja ihan vain vaihtelun vuoksi. Elina siis tuli luokseni lähinnä pohjustukset naamassa, ohuet rajat silmissä ja sipaus harmaata luomiväriä ja ripsiväriä. Kulmat hän oli myös tummentanut. Minä käytin kolmea luomivärisävyä: ruskeaa, pronssia ja beigeä, sekä lisäsin huulikiillon ja aurinkopuuterin. Piirsin Ellulle myös paksummat rajaukset ja tummensin kulmia entisestään.

Seuraavassa postauksessa saattekin kuulla lauluani jos Blogger suostuu videon lataamaan. :)

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Ylioppilas!

Neljän vuoden mittainen lukioaikani on nyt viimeinkin ohi. En oikein tiedä mitä sanoa. Tuntuu varsin oudolta. Vaikka lukiossamme on tapahtunut paljon muutoksia näiden vuosien aikana, tuntui se silti tutulta ja turvalliselta ympäristöltä. Elämäni tulee olemaan jatkossa hyvin erilaista kuin ennen, mutta muutos ei tietenkään ole pelkästään pahasta.

Ensimmäisenä vuonna menin uuteen kouluun varsin innoissani. Suurin osa ihmisistä oli täysin uusia, joka oli hyvä juttu sen kannalta että halusinkin yläasteen jälkeen vaihtaa hieman maisemaa. Sainkin lukion alussa hyvin paljon uusia kavereita ja löysin itseni ensimmäistä kertaa tiiviistä tyttöporukasta. Lukion ykkönen ja kakkonen olivatkin kaverisuhteideni kulta-aikaa. Vietin hyvin paljon aikaa porukkani kanssa ja useimmiten selvinpäin. Nykyään tulee oltua porukalla lähinnä juhlimassa, joka on tavallaan sääli. Ensimmäinen vuosi oli muutenkin aika onnellinen. Olin vielä hyvin naiivi, mutten oikeastaan pidä sitä pahana asiana.

Tokalla lukiomme kasvoi jättiläiseksi. Mikkelin kaksi lukiota yhdistyivät yhdeksi ja saimme kodikkaan Yhtärimme lisäksi toisen, paljon laitosmaisemman rakennuksen käyttöömme. Muutos oli suuri ja herätti mielipiteitä suuntaan ja toiseen. Enemmistö lukiolaisista taisi vastustaa uudistusta, eikä ollut mikään harvinaisuus kuulla kummankin koulun oppilaiden suusta mielipiteitä siitä millaista porukkaa toisesta lukiosta olisi tulossa. Yhdistyminen kuitenkin tapahtui lopulta yllättävän sulavasti eikä Lyseo-Yhtäri-vastakkainasettelu esiintynyt lainkaan niin vahvana kuin olisi voinut edellisen vuoden puheiden perusteella olettaa.

Kakkosvuoden lopulla aloin väsyä. Masennusta ja stressiä pukkasi päälle todella pahasti. Olin perfektionismissani kuluttanut itseni loppuun, enkä jaksanut enää keskittyä opiskeluun. Poissaoloja alkoi tulla ja elämä muuttui muutenkin vaikeammaksi. Mitään ei jaksanut tehdä, mikään ei kiinnostanut ja jatkuvasti oli paha olo. Kolmosvuoteen mennessä tilanne vain paheni, eikä negatiivisessa maailmassani koulukaan vaikuttanut kovin mukavalta paikalta. Etenkään, kun vanha koulu oli lopullisesti vaihtunut siihen uuteen laitosmaisempaan rakennukseen. Kirjoituksetkin menivät miten menivät. Päätinkin lopulta jäädä neljännelle vuodelle, sillä en millään jaksanut käydä koulua muiden tahtiin, enkä ollut tyytyväinen arvosanoihinkaan. Se päätös osoittautui paremmaksi kuin koskaan osasin odottaa.

Viimeisestä lukiovuodestani tuli kaikkein paras. Oma ikäluokkani oli lähtenyt lukiosta lukuunottamatta nelosia, joka oli minulle tietyllä tapaa helpotus. Sain tuntea aloittavani ikään kuin puhtaalta pöydältä. Harvoilla oli minusta ennakko-oletuksia ja hyvin monille olin täysin tuntematon. Masentuneet fiiliksenikin alkoivat helpottaa, kun elämä hiljalleen alkoi palautua raiteilleen. Saatoin tutustua ihmisiin ilman, että minun tarvitsi ajatella että tietääköhän tuokin minusta sen ja sen jutun ja ajatteleekohan tuokin ihminen minusta näin ja näin. Minusta tuli sosiaalisempi ja huomasin, että ihmiset pitivät minusta. Tietenkään en voinut miellyttää kaikkia, mutta suurin osa ihmisistä oli mukavia. Sain uusia kavereita ja jopa ystäviä. Pakollisten kurssien jäätyä taakse sain myös itse valita, mitä haluaisin opiskella. Saatoin valita minua kiinnostavia aineita ja menestyä niissä. Kevään kirjoituksiinkin jaksoin jo panostaa enemmän kuin aikaisempiin. Jäivät kyllä tavoitteiden alapuolelle, mutta muun elämän luistaessa hyvin en jaksa olla harmissani. Kaverisuhteeni kärsivät osittain kolmannen lukiovuoteni aikana, mutta nelosen aikana ne palautuivat jälleen loistavalle mallille. Minulla on paljon hyviä ystäviä ja mukavia kavereita. Asun kivassa kämpässä ihanan poikaystäväni kanssa ja tunnen itseni tyytyväiseksi. Koulumenestys ei ole kaikki kaikessa, saati se, kaatuuko jonkun sukulaisen maailma kun papereissani ei olekaan komeaa L- tai E-riviä. Eivätkä nuo itse asiassa tuntuneet pettyneen ollenkaan. Ja olihan minulla toki yhä komeat arvosanat suuresta osaa kursseja!

Lakkiaspäivä oli aika ihana, vaikkakin aika rankka. Onneksi lakittamiseni tapahtui vasta toisessa vuorossa eli puoli kaksitoista. Laittautumaan heräsin kahdeksalta, eivätkä pikkutyttömäiset itkupotkuraivarit olleet kaukana kun tekoripsien liima oli kelvotonta ja oma naama ei aamulla vaan sattunut miellyttämään. Onnistuin kuitenkin kutakuinkin hillitsemään itseni ja konserttisali Mikaeliin päästyäni päivän look alkoi näyttää huomattavasti paremmalta.

Juhlatilaisuus oli omalta kohdaltani varsin huvittava, sillä olin varustautunut aivan upouusilla viidentoista senttimetrin korkokengillä. Pelkäsin kamalasti kompuroivani lavan jyrkissä portaissa ja juhlan alkupuoli kuluikin minulla ja ystävälläni Outilla jännittäen. Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen lakitus lopulta koitti, eivätkä rappusetkaan olleet lainkaan niin kamalat kuin olimme Outin kanssa kuumotelleet.

Mikaelista tuli äkkilähtö juhliini, sillä tilaisuus kesti yllättävän kauan. Juhlani pidettettiin lapsuudenkodissani eli isäni luona. Ensimmäiset vieraat olivatkin paikalla samoihin aikoihin kanssani. Sen jälkeen alkoihin armoton aulasta yläkertaan ja takaisin ravaaminen, aina uuden kuohuviinilasin kanssa. Onneksi baarimestareina toimivat äitipuoleni veljet olivat huomioineet tämän seikan ja antoivat välillä minulle alkoholittomia maljoja. Vaikka olisihan se toki ollut näkemisen arvoista, kun minä armottomassa humalassa yritän sivistyneesti kätellä vanhempia sukulaisiani.

Aloin nauttia juhlista oikeastaan vasta Jessen tullessa paikalle. Tuli huomattavasti rennompi olo ja Jessen lahjakin oli äärimmäisen söpö! Poikaystäväni oli kehitellyt minulle oman korttitempun. Se oli ehdottomasti omaperäisin saamani lahja ja siten aika ihana.

Yksi juhlapäiväni kohokohdista oli isäni puhe. Se oli aivan uskomattoman loistava. Olin ajatellut isän kirjoittavan minulle jonkun kunnon nolaamispuheen, mutta oikeastaan se ei ollut edes varsinainen puhe. Kyseessä oli todellisuuteen perustuva kaunokirjallinen teksi, jonka isäni halusi minun lukevan ääneen vieraille. Olin aika yllättynyt, vaikka tiesinkin isän joskus kirjoitelleen jotain. Sieltä taholta vaan toisinaan tulee sellaista humanisti- ja taiteilijaläppää, että olin unohtanut koko asian.

Kuten yleensä perheemme juhlissa, lauloin myös nyt muutaman kappaleen, joista yksi on taltioitu videolle. Taisto Wesslinin ja Eino Leinon Nocturne minun esittämäni löytyykin pian blogistani, kun siitä oman postauksensa teen. Riippuen kyllä siitä sabotoiko Blogger jälleen yritykseni. Mutta eksyin aiheesta:  ihmiset tuntuivat tykkäävän biisistä, vaikkei ääneni ollutkaan aivan parhaimmillaan. Nautin kuitenkin laulamisesta, joka oli kai pääasia.

Sukulaisten, perhetuttujen ja muutaman kaverin lähdettyä aloittelimme iltaa ystävieni Sannan ja Rosan kanssa.  Joimme boolia, ottelimme kuvia ja laittuaduimme iltaa varten. Kellon lyödessä kymmenen aloimmekin soitella kyytiä kaupunkiin ja jonkin ajan päästä löysimme itsemme täpötäydestä Sokos Hotel Vaakunasta. Tavallaan oli todella kivaa, että porukkaa oli paljon, mutta juomia joutui kyllä jonottamaan erittäin kauan. Istumapaikoista muuten kuin ihmisten syleissä oli myös turha haaveilla. Hyvä että seisomaan mahtui. Kaikesta huolimatta Vaakunassa oli kuitenkin ihan mukavaa, mutten sentään jäänyt ihan koko illaksi. Aloin hyytyä uusine kenkineni kahden jälkeen ja ennen kolmea makasinkin jo tyytyväisenä sängyssä.

Valmistujaiset olivat siis oikein kivat, vaikka olivatkin hujauksessa oli. Mutta toisaalta, olen vieläkin niin poikki, että ei kai noita olisi loputtomiin jaksanutkaan juhlia. Sitä paitsi, nyt on mukavaa katsella päivän aikana otettuja kuvia ja jakaa niitä muidenkin kanssa.