torstai 25. huhtikuuta 2013

Hiutalemerkkiä hihaan

Nykyään internettiä selaillessa törmää yhä useammin keskusteluihin, jotka vilisevät ruodintaa liittyen "harmaaseen massaan" tai "aivottomiiin lampaisiin" . Näiden vastakohta onkin sitten ultra-älykäs-niin-uniikki-super-persoonallinen-number-one-toisinajattelija, jollaiseksi kehittymiseen jokaisen pitäisi pyrkiä. Olisi oltava jotain suurta, uutta ja ihmeellistä. Puhuttava vain yksinomaan hienoista ja merkityksellisistä asioista. Jos erehdyt päivittelemään esimerkiksi eilisen saippuaoopperan hassuja kiemuroita, olet auttamatta typerä ja arvoton ihminen. Täten voisitkin saman tien vain poistaa itsesi tämän maan kamaralta.

Ei kukaan halua tietenkään olla se tylsä, mitäänsanomaton ja arvoton persoona. Netti-ilmapiiri oikein painostaa pyrkimykseen olla yli-ihminen. Eikä siihen kukaan meistä pysty. Yritykset ovat lähinnä naurettavia. Kyseisenlaista roolia vetävät tuhannet muutkin ihmiset internetissä, etkä sinä erotu heistä loppujen lopuksi kuin pintapuolisin seikoin. Joku oli muotoillut jossakin nettikeskustelussa asian aika hyvin: "sama paska eri paketissa". Näinhän se juuri on. Uniikkiuden tavoittelu tuntuu vievän ihmisestä sen todellisen erityisyyden. Nettiprofiilin täyttyessä niistä Nietzschen lausahduksista, toinen toistaan mutkikkaammista filosofian suuntauksista, massaa vastaan kohdistetuista iskulauseista ja ah-niin-vallankumouksellisellisista asioista, katoaa alkuperäinen persoona kaiken tuon roolipaskan alle. 

Valitettavasti nämä uniikit lumihiutaleet tuppaavat turhan usein mainostamaan tätä erityislaatuisuuttaan valittamalla muista ihmisistä. Haukutaan toiset lyttyyn ja angstataan julkisesti miten tyhmiä ja mielenkiinnottomia toiset ihmiset ovat. Ruokitaan kierrettä vähän lisää. Hyvin mahdollisesti joku onneton "massaihminen" eksyy kuuntelemaan näitä puheita monien samanlaisten jälkeen ja alkaa miettiä, onko hän todella niin arvoton ja typerä kuin tämän malli-ihmisen puheet antavat ymmärtää. Sitähän hän ei toki halua olla ja alkaa helposti omaksumaan näitä lumihiutaleiden superpersoonallisia piirteitä. Jälleen yksi täydellinen yli-ihmiskopio syntynyt. Fuck yeah. 

Totuushan on se, että kaikki me olemme jollain tapaa erilaisia ja samanlaisia. Tässä maailmassa ei ole yksilöä, joka olisi täysin uniikki tai massatuotantoa. Pakottamalla et tee itsestäsi yhtään uniikimpaa tai tavallisempaa. Kyse on vain kiiltokuvasta, joka mahdollisesti loistaa toisille ihmisille pikkuisen kirkkaammin. Eikö olisi kuitenkin hienompaa saada arvostusta sillä, kuka oikeasti olet? Mitäpä sinä hyödyt sellaisista arvostuksesta, joka ei oikeastaan edes ole omalle persoonallesi osoitettua? 

Kaikki varmasti muistaa muutaman vuoden takaisen iskulauseen "Uskalla olla erilainen". Viesti tuntuu olevan tänään hyvin erilainen kuin tuolloin. Alunperin tuo lause tuntui kannustavan olemaan oma itsensä. Uskaltaa näyttää toisille se oma, todellinen persoona. Jostain syystä tuon kauniin ajatuksen sisälle on syntynyt hyvin paha vääristymä. Enää ei kannusteta löytämään se oma, sisäinen uniikkius vaan painostetaan rankentamaan persoonasta jokin huikaiseva rakennelma, joka lopulta kaatuu omaan mahdottomuuteensa.


maanantai 22. huhtikuuta 2013

Kuvailuja Naisvuorella

Kävin ystävieni Rosan ja Jukan kanssa hieman kuvailemassa Naisvuorella, joka on varmaankin yksi Mikkelin hienoimmista nähtävyyksistä. Kalliohan sijaitsee aivan keskustassa, joten kotoa sinne ei ollut edes kovin pitkä matka. Itselläni ei järjestelmäkameraa ole, mutta Rosalta sellainen löytyy. Siispä lähdin aika innoissani tälle kuvailureissulle. Tykkään olla mallina, mutta digipokkarin itselaukaisimen ja salaman kanssa säheltäessä kaksiomme seinien sisällä eivät kuvat useinkaan ole hirveän kehuttavia. Tässä postauksessa siis hieman kuvia kaikista meistä kolmesta, osa vähän tarkemmin suunniteltuja, osa lähinnä tilanne- tai läppäpohjalta. 








Omiin kuviini olen ihan tyytyväinen. Ihan kelvollisia otoksia, joissa näytän kivalta. Asu välittyy varsin kivasti näistä ja kuvat ovat vähän eloisampia kuin tyypilliset valkoista seinää vasten otetut. Minut kuvasi ystäväni Rosa



Päätinpä laittaa kuvia myös ystävistäni, sillä mielestäni ne kummankin kohdalla onnistuivat loistavasti. Rosa näyttää omissa kuvissaan todella hyvältä uusine pidennyksineen! Tykkään kauheasti hänen kasvojensa luustosta, joka on yksi syy miksi tyttöä on kiva kuvata. Katsokaa myös noita silmiä!





Sitten pari kuvaa Jukasta. Nämä onnistuivat mielestäni aivan täydellisesti. Vaikken nyt varsinaisesti valokuvaamista harrastakaan niin Jukkaa oli mukava kuvata, kun jokainen poseeraus ei ollut samanlainen. En varmaankaan koskaan ole ottanut kenestäkään näin hyviä kuvia. Ihan huippuedustavia, ei voi muuta sanoa!





Rosa otti lisäksi minusta ja Jukasta yhteiskuvia, jotka ovat mielestäni aika hauskoja. Joskus on ihan kiva vain pelleillä kameralle ja unohtaa vakavamieliset poseeraukset.




Viimeisenä pari kuvaa ihan Naisvuoren ympäristöstä. Nämä kuvat räpsäisi Rosa.



sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Meikkipostaus

En ole ihan hirveästi meikkaamisesta tänne kirjoitellut, vaikka suht paljon aikaa siihen käytänkin. Ajattelinpa siiis tehdä jonkinlaisen postauksen siitä, miten meikkaan milloinkin. Tässä postauksessa siis näette, minkälaisena pärstäni esiintyy arkena, viihteellä ja koomaisina koti-iltoina.

Tältä naama näyttää täysin luonnollisena. Hiuksia on kiharrettu, kuten näkyy, mutta muunlaista ehostusta ei ole. Tämän näköisenä yleensä olen kotipäivinäni, ulkona en suuremmin meikittä liiku. Ajattelen olevani ihan kivannäköinen ilman meikkiäkin, mutten siltikään oikein kehtaa ilman ehostusta minnekään lähteä. Jotenkin tulee niin alaston olo. Meikitön naamani on minulle aika henkilökohtainen asia ja mietinkin pitkään kehtaanko tämän kuvan netissä julkaista. No, nyt sitä ei sitten voi enää kovin yksityiseksi jutuksi sanoa.

Tässä on laiska versio arkimeikistäni. Tältä näytän esimerkiksi töissä, jos en suuremmin jaksa laittautua. Meikkivoidetta en käytä ollenkaan, mutta puuteria kyllä tasoittemaan hiukan ihon värejä. Tämän hetkinen puuteri on joku H&M:n halpispuuteri, aika vaaleaa sävyä. En voi sanoa, että tuote olisi huippuluokkaa mutta kelpaa minulle. Poskipunaa laitan suht paljon, kuten näkyy. Se on huipputuote, mutta hinnasta en osaa sanoa. Lancomeahan tuo on, ettei taida aivan sieltä halvimmasta päästä olla.
Yläluomissa käytän Make Up Storen helmiäisluomiväriä. Samaa itse asiassa sipaisen hieman poskipäihinikin, korostaa kivasti. Hintaa tuolla on 14 euroa. Eyeliner puolestaan on MaxFactorin ja sanoisin, että se on yksi parhaista, joita minulla on ollut. Monissa noissa on mielestäni aivan liian ohut sivellin, mutta MaxFactorin tuotteessa se on juuri sopiva. Jälki on ensiluokkaista, eivätkä rajaukset ihan hevillä katoa. Kuten kuvasta voi huomata, tummennan myös hieman kulmiani, kynä on IsaDoran ja hyvin tumma ruskea. Eipä tuossakaan ole valittamista ollut. Hinnasta en kyllä osaa sanoa, koska sain tuon lahjaksi. Ripsiväri on milloin mikin, minulla on noita aikamoiset pinot. Ihmiset tuppaavat antamaan erilaisissa tilanteissa noita lahjaksi.
Minun on hyvin vaikea olla ilman huulimeikkiä. Silmämeikki on mielestäni kaiken a ja o, mutta huulipuna tuo oman lisänsä. Tässä huulillani on Make Up Storen Delight - huulipunaa. Maksoin tuosta 18 euroa, joka kyllä kirpaisi. Mutta onpahan sentään ollut hyvä huulipuna, joka ei kulu heti pois. Lisukkeena suosin Wet n wildin MegaSlicks - huulikiiltoa, jonka ostin Seppälästä. Sävy on E563B.

Tämän kuvan meikki on astetta voimakkaampi. Tällaisena päivänä olen halunnut ehostaa itseäni hieman enemmän. Tällaisena päivänä haluan näyttää klassiselta. Vaalea huulipuna on vaihtunut punaiseen ja huulet on myös rajattu. Huulipunani on Loréalin Color Riché 377. Se on palvellut varsin hyvin, eikä ollut kauhean kalliskaan. Huultenrajauskynä puolestaan on Diorin ja jälleen äitini lahjaksi ostamia tuotteita.
Silmätkin ovat saaneet hieman lisää meikkiä. Liikkuvalle luomelle olen käyttänyt samaa helmiäisluomiväriä kuin yläluomellekin ja välialueelle Diorin setistä keskiruskeaa sävyä.

Sitten päästäänkin vähän juhlavampiin meikkeihin. Tämän näköisenä menen yleensä baariin ja toisinaan myös kaupungille, jos tekee mieli laittautua oikein kunnolla. Tämä on oikeastaan kahden edellisen mix, tosin mukaan tulee tekoripset ja ruskea luomiväri vaihtuu Gaultierin "Black Must Have" - sävyyn. Tosinaan saatan käyttää myös aurinkopuuteria. 

Tämä meikki on hieman enemmän goottityylinen. Mustan luomivärin määrä lisääntyy ja pyrin välttämään paljoa poskipunaa. Aurinkopuuteria en laita lainkaan. Huulupuna vaihtuu jälleen. Sekoitan keskenään MaxFactorin kahta huulipunaa, punaista ja violettiin menevää. 

Toisinaan tekee mieli näyttää hieman erikoisemmalta. Joskus haluaa hieman enemmänkin vaihtelua pärstääsä. Silloin pistän yleensä piilarit. Ne on nähty päässäni pari kertaa baarissa, koulussa ja mm. vappuna. Muutenhan meikki on aika samanlainen kuin ensimmäinen esittelemäni bailumeikki.


 Tänään kokeilin pitkästä aikaa käyttää enemmän värejä meikissä. Ostin nimittäin Yes Love - luomiväripaljetin. Hintaa tuolla oli muutamia hassuja euroja. Ajattelin, ettei jälki varmaankaan ole kummoista, mutta yllätyin positiivisesti. Ainakin vihreä on erittäin hyvännäköinen. Pitää ruvetakin meikkaamaan monipuolisemmin, jos näin hyviä paljetteja saa noin halvalla!

perjantai 5. huhtikuuta 2013

"Kun naama ei riitä"

Tämä teksti on IRC-galleriablogistani kopioitu, hieman muokattu versio. Ajattelin laittaa tännekin kun aika tärkeästi asiasta on kuitenkin kysymys. 

Olen aika järkyttynyt siitä, millaisia kommentteja porukka toisilleen laittelee netin kuvagallerioissa. Siitä, millaista palautetta vaikkapa vähän tai vähän enemmän paljastaviin kuviin tulee tulee. En varmaankaan ole nähnyt yhtä ainutta tuollaista kuvaa esimerkiksi IRC-Galleriassa, johon kukaan ei olisi kommentoinut "kun naama ei riitä" tai "läski".

Ihmiset, MIKSI? Miksi niihin pitää mennä sellaista kommentoimaan? Miten se vaikuttaa juuri sinun elämääsi, että joku tuntematon tyttö Utsjoelta laittaa itsestään vähäpukeisen kuvan nettiin? Tajuattehan, että se profiili kuuluu ihan oikealle, tuntevalle ihmiselle? Jos ette ole tulleet ajatelleeksi, niin tuollaiset kommentit ihan oikeasti satuttavat. Miksi haluatte aiheuttaa toiselle ihmiselle turhaa kipua, kun ette kuitenkaan itse hyödy siitä yhtään millään lailla?

Joku voisi sanoa tähän, että ei tuollaisten kuvienkaan laittaminen kauhean fiksua ole. Että niden laittamisesta voi tulla ihmiselle itselleenkin ikäviä seurauksia ja olisi vain parempi, jos sellaisia laittanut tyyppi poistaisi ne. On totta, että riskejä tuollaisten suhteen kyllä löytyy. Mutta miksei niistä voi huomauttaa asiallisesti? Jos ihminen toteaa olevansa asian kanssa ok, niin eikö hän saisi olla? Ja jos joku todella väittää yrittävänsä vilpittömästi suojella kyseistä henkilöä kommenteillaan, niin eikö ne kannattaisi pistää ystävälliseen, tai vähintään edes asialliseen sävyyn?

Monesti tuollaisen käytöksen takaa löytyy kateutta. En sano, että kommentoija olisi välttämättä kateellinen kuvan ottaneen henkilön ulkonäöstä. Kyseessä voi olla ihan vain se, että kaipaisi itsekin enemmän huomiota. Tuollaisilla kuvillahan sitä saa, niin karua kuin se jonkun mielestä voi ollakin. Usein enemmän kuin naamakuvilla. Jos ei halua pistää itsestään paljastavia kuvia ja huomiota ei muuta kautta tule, niin toki se voi ärsyttää. Eikä se ole mitenkään paha asia. Jokainen meistä kaipaa enemmän tai vähemmän huomiota. On kummallista, että sitä siis tunnutaan halveksuttavan niin paljon.

Toisaalta ilkeiden kommenttien pistäminen saattaa lähteä myös tarpeesta kuulua porukkaan ja tulla hyväksytyksi. Yleisestihän paljastavia kuvia ei pidetä kauhean hyvänä juttuna. Kun laitat tällaiseen kuvaan halveksuvan kommentin, osoitat muille ettet tue kyseisenlaista tomintaa. Tällöin vastaavasti ajattelevat samaistuvat sinuun ja kokevat sinun mahdollisesti olevan hyvä tyyppi. Kenties hauskakin, jos kommentti on humoristiseen sävyyn heitetty. Tällöin on helppo tuntea olonsa hyväksytyksi, mutta tulee helposti unohdettua, että samalla loukkaa kuvan pistänyttä henkilöä.

Uskoisin näiden kahden ajattelutavan selittävän ainakin joidenkin tällaisten kommentoijien käytöstä. Tukea käsitykselleni olen löytänyt sekä tarkkailemalla ihmisiä, että omasta kokemuksestani. Niiden vaan ei pitäisi antaa vaikuttaa omaan toimintaan toiselle vahingollisella tavalla. Eihän siitä kuitenkaan itse hirveästi hyödy. Kuvan laittanut henkilö voi poistaa otoksensa, mutta mitenpä se sinuun vaikuttaa? Halveksuvan kommentin kautta olet saattanut saavuttaa hyväksyntää, mutta sitä voisit saavuttaa muillakin tavoin, loukaamatta ketään. Ehkä suurin este tällaisen toiminnan loppumiselle on kuitenkin se, etteivät ihmiset tiedosta omaa toimintaansa. Monet eivät ehkä edes halua tajuta, sillä kokisivat tippuvansa sieltä pyhimyksen jalustaltaan arvostelemansa "huomiohuoran" tasolle.

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Mama - elokuvasta ja päivän asusta

Kävin katsomassa poikaystäväni ja kaverini Rosan kanssa Guillermo Del Toron uuden kauhuelokuvan, Maman. Minun odotukseni eivät olleet kauhean korkealla, sillä kauhuleffojen taso on yleisesti aika huono. Genre on erittäin kiinnostava, mutta harvoin tulee nähtyä oikeasti hyviä kauhuleffoja. Tuottajalta olin nähnyt aikaisemmin elokuvan Pan's Labyrinth, joka oli ihan kiinnostava, mutta toisaalta jotenkin vähän laimea leffa. Ihan hyvä, muttei missään tapauksessa mitenkään sykähdyttävä.

Mama ei ollut suinkaan niin huono, kun olin aluksi olettanut. Kauhukliseitä kyllä riitti vaikka muille jakaa. Kummitus oli nykyisen trendin mukaisesti pitkähiuksinen nainen, joka keho irvokkaasti vääntelehtien syöksähti odottamattomasti rutuun. Tai no, ei ehkä niinkään odottamattomasti, jos yhtään enempää on kauhuleffoja katsellut. Monesti nykypäivän kauhuelokuvissa kummitusta nähdään myös valokuvissa ja kuvaustilanteissa. Mama ei ollut poikkeus. Mukana oli myös joitakin muita kliseitä, mutta ehkä en takerru nyt niihin tämän enempää.

Leffan tarina oli mielestäni ihan mielenkiintoinen. Nykyään kauhugenreissä ei tunnuta kauheasti panostettavan juoneen, mutta tässä leffassa onneksi oli. Aluksi tarina vaikutti aika kliseiseltä. Se keskittyy kahden vanhempansa menettäneen tytön ympärille. Mies oli tappanut vaimonsa ja kertomatta tytöilleen asiasta lähti näiden kanssa karkuun. Oletin, että leffa kulkisi tuttua kaavaa. Perhe asettuisi elämään jonnekin kauas vanhasta asuinpaikastaan ja äiti alkaisi kummitella. Mutta aika nopeasti kävi ilmi, ettei näin kävisikään. Isä nimittäin toivottomassa tilanteessaan kiikutti tyttärensä metsässä sijatsevaan mökkiin tappaakseen nämä. Kaikki ei kuitenkaan mennyt miehen suunnitelmien mukaan, sillä mökissä sattuikin elelemään mielisairaan naisen haamu, joka oli aikanaan menettänyt tyttärensä. Hänpä hoitikin isän päiviltä ja monen vuoden ajan piti omalla tavallaan tytöistä huolta... kunnes eräänä päivänä pitkien etsintöjen jälkeen tytöt löydettiinkin. Traumatisoituneet ja lähes eläimen tasolle taantuneet tytöt päätyivät lopulta sedälleen ja tämän tyttöystävälle asumaan. Mutta kuten arvata saattaa, tytöt eivät suinkaan saapuneet uuteen kotiinsa yksin.

Tarina eteni ihan mukavasti ja lisäpisteitä ropisi kiitettävästi sen koskettavuudesta. Parhaat näkemäni kauhuleffat ovatkin sisältäneet runsaan tunnelatauksen. Minä en niinkään välitä säikyttelykohdista, rumista örvelöistä tai verellä ja suolenpätkillä mässäilystä. Sen sijaan omaperäinen, mielenkiintoinen ja/tai koskettava tarina ovat minulle tärkeitä. Mamassa se oli osittain aika kliseinen, mutta mielelläänhän tuota seurasi ja lopussa oli herkistyäkin. Lisäksi tuo oli kyllä kuumottavin leffa pitkään aikaan. Lisäpisteitä elokuva saa Game Of Thrones tähden Nikolaj Coster-Waldaun kohtuullisen isosta roolista. 


Sitten vähän kuvia tämän päivän lookista: