perjantai 29. maaliskuuta 2013

Lääkkeet lievemmissä mielenterveysongelmissa - hyväksi vai ei?


 Nykyään on käyty paljon keskustelua siitä, kuinka toimivia psyykelääkkeet todellisuudessa ovat ja määrätäänkö niitä liian helposti. Yhä useammat joutuvat miettimään nykyään lääkkesiin turvautumista. Mutta onko kyseessä mielenterveysongelmien lisääntyminen, niiden parempi diagnosoitavuus vai lääkkeiden vapaampi, kenties jopa holtittomampi määrääminen? Kaikille noillehan voi jo järjellä päätellen keksiä perusteita. Sairauksien diagnosointi on varmasti kehittynyt vuosien kuluessa. Mielenterveysongelmat voisivat taas olla lisääntyneet nykyisen elämäntavan vuoksi. Tästä esimerkkinä vaikka elämän kiireisyys ja rauhattomuus, sekä työelämän suorituskeskeisyys. On hyvä, että ihmiset saavat apua ongelmiinsa, mutta henkilökohtaisesti minua huolestuttaa se, miten keveästi psyykelääkkeitä tunnutaan määräävän.

Hyvin yleinen esimerkki lääkkeiden turhan vapaasta myöntämisestä on potilaat, joille on määrätty esimerkiksi masennuslääkitys jo ensimmäisellä terapia/lääkärikäynnillä. Tuollainen kuullostaa aika uskomattomalta menettelytavalta jo sen vuoksi, ettei sellaista sairautta kuin masennus nyt diagnosoida parin sanan perusteella. Tuntuu, että nykyisin määrätään lääkkeitä ihan normaaleista elämäntilanteiden muutoksista seuraavaan suruun ja alakuloon. On aika tavallista kokea masentuneita fiiliksiä eron, läheisen poismenon, työpaikan menettämisen tai vastaavan suhteen. Suru pitää surra pois, eikä lääkkeillä pitäisi olla mitään tekemistä sen kanssa. Jos aina vain napsitaan pillereitä joka oloon, niin kohta ihminen ei osaa käsitellä tunteitaan enää ollenkaan.

Monissa tutkimuksissa on lisäksi todettu, että elämäntavoilla ja terapialla voi saavuttaa jo paljon. Uskon, että lievän masennuksen saa varsin hyvin kuriin noilla. Keskivaikeaankin kannattaa ehdottomasti kokeilla. Lääkkeiden pitäisi olla se viimeinen oljenkorsi. Jos mikään muu ei auta ja olot on aivan sietämättömät niin sitten voi ehkä turvautua pilleriin.

Miksi sitten asian suhteen pitäisi olla niin tarkka? Onko sillä niin väliä, napsiiko yhden lääkekuurin vai ei? Olkoot lievä, keskivaikea tai vaikea masennus, miksi lääkehoito pitäisi jättää pois lievemmistä tasoista, jos se kerran voi auttaa potilaan oloa? Asia ei ole aivan niin yksinkertainen. Lääkkeiden määräys ja sopivien lääkkeiden etsintäprosessi ei nimittäin ole mikään helppo juttu. Lievästä ja keskivaikeasta masennuksesta voi kuitenkin päästä eroon aika helposti suhteessa vaikkapa vaikeaan masennukseen. Väittäisin, että muuttamalla elintapojaan ja keskittymällä psyykkiseen työhön, olisi monen masentuneen tilanne parempi kuin odottaessa surkeana lääkitystä panostamatta paranemiseensa juurikaan itse. Mitään lääkkeitä ei välttämättä tarvittaisi ja potilas välttyisi ylimääräiseltä tuskalta ja stressiltä.

Aikaisemmin ilmaisin jo, että mielestäni lääkkeiden pitäisi olla se viimeinen oljenkorsi. Tarkoitan sillä tilannetta, jossa ihminen ei pääse enää ylös sängystään, ei näe elämässään enää mitään hyvää ja ei vaan jaksa tai kenties halua parantua. Tällaisessa tilanteessa on hyvä alkaa miettiä lääkitystä. Mutta tässäkään vaiheessa lääkäri ei saa määrätä suinpäin esimerkiksi samoja lääkkeitä, joita on määrännyt kaikille muillekin. Hänen pitää tuntea potilas ja tämän sairaus hyvin löytääkseen sopivimman mahdollisen lääkkeen. On kyllä totta, ettei lääkkeiden vaikutusta voi täysin tietää ennen kuin niitä kokeilee. Valitettavasti kuitenkin lähipiirissänikin on tapauksia, joille on määrätty lääkkeet, jotka lääkäri olisi kyllä ymmärtänyt vääriksi, jos olisi ihmiseen vähän tarkemmin paneutunut.

Lääkkeidenkään teho ei kuitenkaan ole ilmiselvä. Jos ne tehoavatkin, niin eivät välttämättä oikealla tavalla. Monelle tulee, etenkin alussa, epämiellyttäviä sivuoireita, joiden kirjo voi olla laajakin. Joillekin tulee hieman pahoinvointia ja päänsärkyä, toiset taas lihovat kymmenen kiloa ja kasvot alkavat muistuttaa pullataikinaa. Tällaisia asioita pitää jokaisen lääkitystä harkitsevan miettiä. Onko valmis ottamaan riskin, että saa ne sivuvaikutukset? Onko mieliala tarpeeksi alhaalla, että riski on ottamisen arvoinen? Entä voisivatko mahdolliset sivuvaikutukset kenties masentaa lisää? Voihan olla, ettei lääke auta ollenkaan, mutta saat silti sen haittavaikutukset. Eikä saa unohtaa myöskään, että harvoja psyykelääkkeitä voi sitten lopettaa tuosta vain. Ne pitää niin sanotusti ajaa alas. Se ei välttämättä ole hirveän mukava juttu, jos lääkkeet eivät ole sopivia. Monesti hoidossa katsotaan mielellään jonkin aikaa, ennen kuin sanotaan, ettei joku lääke toimi. Nostetaan annoksia, odotetaan ja odotetaan. On varmasti mukavaa huomata puolen vuoden jälkeen, ettei masennuslääke x autakaan juuri ollenkaan, aiheuttaa ikäviä sivuoireita ja niistä joutuu kärsimään turhaan tuntuvan ajan, kun lääkitystä puretaan.

Olen kriittinen myös ahdistuslääkkeiden suhteen. Ahdistukseen ja univaikeuksiin käytetään esimerkiksi neuroleptejä, hyvänä esimerkkinä Ketipinor. Noita lääkkeitä käytetään, suuremmilla annoksilla tosin, muun muassa skitsofrenian hoitoon. Monissa tällaisissa lääkkeissä ei edes tiedetä, mitä siellä aivoissa oikein tapahtuu kun noita syödään. On vain huomattu, että sen pitäisi auttaa. Hyvähän se on että auttaa, mutta jo se pakkausselosteen ”hyvin yleiset haittavaikutukset” - lista pistää kyllä miettimään kaksi kertaa ennen kuin mokomia suuhunsa pistää.

Varmasti moni nyt ajattelee, etteivät lääkärit määräisi lääkkeitä turhaan. Että he kyllä asiantuntijoina tietävät nämä asiat, eivätkä varmasti tahdo kellekään pahaa. Minulle oli aikamoinen pommi aikoinaan kuulla, että lääkäreilläkin voi olla mitä mielenkiintoisimpia motiiveja määräillä pillereitä. Olen lukenut jopa sellaisia artikkeleita, joissa on sanottu lääketehtaiden makselevan lääkäreille lääkkeenmääräyksestä. Nämä ovat kuitenkin ääritapauksia ja lähteet voivat olla olemattomia. Taloussanomatkin ovat kuitenkin 10.8.2008 julkaistussa nettiartikkelissaan todenneet, että joka kymmenes lääkäri omistaa Orionin osakkeita. Totuushan on, että lääketehtaat voivat paremmin, kun ihmiset sairastavat. Kun lääketehtaat taas voivat paksusti, pullottaa myös osakkeita omistavien lääkäreiden lompakot.

Minusta on myös varsin epäilyttävää, että tehtaat järjestävät lääkäreille koulutuksia. Näistä koulutuksista osa käydään ulkomailla, joten siinähän saa samalla mukavan lomamatkan luksuskohteessa. Lääkäreiden on jatkuvasti päivitettävä tietojaan erilaisista sairauksista, eikä valtiolla ole rahaa järjestää jatkuvasti uusia kursseja. Lääketehtaat ovatkin ottaneet roolin näiden koulutuksien järjestäjänä. Siinähän saa mukavasti piilomainostettua omaa tuotetta, eikö? Etenkin kun lääkärille jää varsin hyvä kuva tehtaasta matkan kustantamisen jälkeen. Sitten vuoden 2008 matkakäytäntöjä on kuitenkin tiukennettu, eikä niihin saa enää sisältyä vihteellisiä ohjelmanumeroita. Matkaa ei voi myöskään pidentää lomamatkaksi ja matkan pitää liittyä kongressiin. Esimerkiksi tehdasvierailu ei riitä syyksi.

Lääketehtaat ovat kuitenkin rahoittaneet myös monia terveysalan tutkimuksia. Tällaisissa tapauksissa on tehtailla suurempi mahdollisuus myös peukaloida niitä itse. Valitettavasti tällaisia tapauksia on ilmennytkin. Tässä aiheeseen liittyvä linkki: http://yle.fi/uutiset/laakejatti_pfizer_tuomittiin_miljardikorvauksiin/973745

En toki sano, että kaikki lääkärit olisivat lääketehtaiden korruptoimia, ahneita ja itsekkäitä kusipäitä, vaan että lääkkeiden kanssa kannattaa olla varovainen. Aina ei kannata kyselemättä pistää suuhunsa, mitä lääkäri määrää. Tiedon etsiminen ja asian tutkiminen ei koskaan ole pahasta. Pitää muistaa olla kriittinen, suntaan ja toiseen. On kiistaton tosiasia, että on myös niitä ihmisiä, jotka ovat parantuneet lääkkeiden vaikutuksesta. Vielä enemmän niitä, joiden oloa ne ovat jossain määrin helpottaneet. Mutta ei pidä unohtaa myöskään niitä tapauksia, jotka ovat saanet hirveät haittavaikutukset vailla mainittavaa hyötyä.

2 kommenttia:

  1. Mulla lykättiin kaverille lääkeresepti kouraan jo ekalla kerralla kun se kävi puhumassa ongelmistaan. Ei se edes ollut masentunut tai niin että tarvis mitään, se kävi siellä koska oli vähän hukassa itsensä kanssa ja omasta mielestäni ei ollut mitään järkeä hänen käyttää lääkkeitä.

    Itse en usko että lääkkeistä olisi mitään apua kun on kyseessä masennus tms. Jos kyseessä on esim. maanisdepressiivisyys ovat lääkkeet varmaan pakko, mutten usko että muuten niitä tarvittaisiin ollenkaan.

    Kriittisyyteni lääkkeisiin on lisääntynyt entisestään kun luin kerran tutkimuksesta, jossa koehenkilöt laitettiin kahteen ryhmään; toiset saivat lumelääkettä ja toiset oikeaa masennuslääkettä. Kun he arvioivat kuinka lääke toimi, oli vain pieni heitto ryhmien välillä kuinka paremmaksi he kokivat olonsa. Eli ihminen uskoo voivansa paremmin syötyään lääkettä, vaikkei sillä olisi vaikutusta. Ehkä masentuneille pitäisi alkaa syöttämään lumelääkkeitä? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nimenomaan tämä. Ihan järkyttävää. Niin kuin tuollaiset ongelmat lääkkeillä selviäisivät.

      Vaikeassa masennuksessa voi olla erittäin haasteellista saada itseään kuntoon ilman lääkkeitä. En toki sano, etteikö se olisi mahdollista. Siinä on vain se hankala puoli, että vaikeasti masentunut ei välttämättä kykene parantumaan itse. Tavallaan on lääkkeillä annettava se alkusysäys paranemiseen. Tosin sitten siinä on se seikka, että toimivatko ne lääkkeet todella. Ei voi tietää sitä hyöty-haitta-suhdetta.

      Minäkin muistan lukeneeni tuosta tutkimuksesta. Aika järkyttävä juttu, ei voi muuta sanoa.

      Poista