tiistai 19. helmikuuta 2013

Asupostaus

Tähän alkuun on kerrottava, että muutin poikaystäväni Jessen kanssa yhteen. Olen ollut ensimmäisestä omasta asunnostani ihan täpinöissäni! Kuvia itse kämpästä tulee sitten, kun ollaan saatu tätä vähän parempaan kondikseen. Täällä on nimittäin vielä joitain muuttolaatikoita, sekä ruma väliaikaismatto, jota en kestä edes itse katsoa. Torstaina tulee uusi ja perjantaina on tuparit, joten varmaankin niiden jälkeen voisin postailla hieman asuntokuvia. 

Muuttaessani löysin joitakin täysin unohtamiani, käyttökelpoisia vaatteita, mukaan lukien seuraavissa kuvissa esiintyvän keltaisen topin/mekon. En yleensä pahemmin käytä vaaleita värejä, mutta ehkä nyt olisi korkea aika alkaa yhdistelemään sellaisiakin asuihini. Mekkona en ehkä osaisi käyttää, mutta mustan hameen kanssa tuo näytti ihan hyvältä, kunhan huolehtii ettei hameen alle tungettu rimpsu luo pömppisefektiä. :D







***
I'm so excited because I moved in together with my boyfriend, Jesse. I will publish some pictures of our home as soon as possible. We still have a little mess here and very ugly carpet! Luckily we will get a new thursday. But our bedroom is almost decorated and I love it! I had to take a few pictures of it and as it happens, of myself. Mainly because I found some nice, forgotten clothes when I packed my stuff. That yellow dress/top which I wear in these pictures is one of them. As dress, it's little too light for me, but with black skirt it's very nice. 

maanantai 18. helmikuuta 2013

Ensiferumin keikasta & Unsung Heroes levystä

Pari kuukautta sitten en ollut uskoa silmiäni huomatessani yhden tuoreen bändisuosikkini tulevan tänne, Mikkeliin. Bändi on oikeastaan ensimmäinen kunnolla kuuntelemani, joka tänne pikkukaupunkiin on sattunut eksymään. Kuten olettaa saattaa, olin aika jännittynyt ennen keikkaa. Pohdiskelin muun muassa, mahtaisiko bändi olla yhtä hyvä livenä kuin levyllä ja mitäköhän he mahdollisesti soittaisivat. Jossain vaiheessa mietiskelyt kuitenkin jäivät ja tilalle vaihtui pelkästään kärsimätön odotus. Viimeiset minuutit tuntuivat hyvin pitkiltä, mutta lopulta odotukseni palkittiin ja Symbols - intro kajahti ilmoille.

Sen jälkeen keikka olikin minun osaltani armotonta letin heiluttamista, pomppimista, kiljumista, karjumista ja muuta fiilistelyä. Kaikkia suosikkejani ei tietenkään keikalla kuultu, mutta monta erittäin hyvää biisiä bändi soitti. Toisena soitettu In My Sword I Trust oli varmaankin niitä kaikista parhaita biisejä. Lisäksi fiilis oli tuon biisin aikana ehkä korkeimmalla, kun se nyt sattui olemaan biisi, joka minut kyseiseen bändiin tutustutti. Lisäksi Burning Leaves, Pohjola ja Retribution Shall Be Mine jäivät mieleen varsin hyvinä vetoina. Yhtäkään settilistan biisiä en kyllä nimittäisi huonoksi, en levyllä, enkä varsinkaan livenä. Bändi veti keikkansa täysillä ja tunteella läpi. 

Kiittelisin bändiä lisäksi siitä, miten samalta he kuullostavat keikalla kuin levyllä. Etenkin kaikenlainen örinä ja murina kuullostaa monilla muilla bändeillä hyvin erilaiselta levyllä kuin livenä, mutta Ensiferumin jätkät kyllä hoitivat homman ensiluokkaisesti. Keikka oli siis todella onnistunut. Sen huomaa myös kipeytyneistä lihaksista. Jatkuva moshaaminen ja muu pomppiminen eivät tehneet hyvää etenkään niskoille. Viimeistään tulin kolhineeksi itseni päädyttyäni moshpittiin ja jäätyäni hieman jalkoihin. Kaverini kertoivat kaatumiseni ja pyörimiseni baarin lattialla näyttäneen aika pahalta, mutta loppujen lopuksi se kuuluu asiaan. Jos fyysinen vointini ei olisi keikan jälkeen ollut väsynyt ja kolhiintunut niin olisin miettinyt, tulinko nyt sitten fiilistelleeksi täysillä. Nyt ainakin voi sanoa, että keikalla on käyty ja täysillä oltu mukana.










Voisin tässä yhteydessä puhua myös tuosta Ensiferumin uusimmasta levystä, Unsung Heroesista, yleensä. Ennen keikkaa tulin kuunnelleeksi erityisesti sitä, sillä saatoin olettaa suurimman osan soitettavista biiseistä tulevan kyseiseltä albumilta. Henkilökohtaisesti pidänkin sitä oikein hyvänä levynä. En osaa sanoa, onko se aivan bändin paras, sillä taso on ollut aika tasaista. Unsung Heroes on kuitenkin tasaisen hyvä. Aikaisemmilla levyillä on ollut myös biisejä, joista en ole ihmeemmin välittänyt, mutta uusimmalla pidän melkein kaikista. Yhtäkään huonoa biisiä sille ei ole. 

1. Symbols
Levy alkaa tällä jo aikaisemmin mainitsemallani introlla. Kyseinen kipale sopii varsin hyvin alkuun, sillä se antaa sopivasti esimakua tulevasta. Albumi ei pärähdä käyntiin liian yhtäkkisesti, vaan rauhallinen intro antaa kuuntelijan tutustua teemoihin hieman herkemmissä tunnelmissa.

 2. In My Sword I Trust 
Seuraava biisi, In My Sword I Trust, on se kappale, joka tavallaan potkaisee levyn käyntiin. Biisi on ihanan energinen ja tunnelmallinen, todellinen fiiliksen nostattaja. Sanat ovat myöskin todella innostavat ja niissä on todella vahvana se tietty taistelun henki, joka tämän tyyppisissä biiseissä on löydyttävä. Ainoa miinus tulee pituudesta. Loppuosa biisistä kuullostaa vähän irralliselta ja siitä olisi voinut tehdä vaikka oman biisinsä. 

Rise my brothers we are blessed by steel
In my sword I trust
Arm yourselves the truth shall be revealed
In my sword I trust
Tyrants and cowards for metal you will kneel
In my sword I trust
'Til justice and reason will wield
In my sword I trust

Cling your souls to your gods
Kneel, obey, follow their laws
Deceit, subjugate, cherish their greed
Disdain verity, glorify futile faith

3. Unsung Heroes
Levyn nimikkobiisiä kiittelisin eritysesti sanojen onnistuneisuudesta. Kauniin kaihoisat, oikeastaan jopa surulliset sanat käsittelevät kaikkensa antaneita, mutta kuitenkin unohdettuja sotureita. Biisi onkin kirjoitettu heille, joille ei koskaan ole laulettu lauluja. Myös kappaleen melodia on mukava ja kertsi melkeinpä eeppinen. Viuluun ihastuin tässä biisissä erityisesti.

Only shadows grow
Where the forsaken lie
Hope buried in snow

A thousand scars
Regret none
But only the dead ones
Have seen the end of war


4. Burning Leaves
Tämän kappaleen olen keikan jälkeen kuunnellut aivan puhki. Burning Leavesissa pidän ehkä eniten kitaroista. Jäävät soimaan päähän mukavasti. Biisissä on kuitenkin myös miinuksensa. Kertosäkeen laulu olisi mielestäni voinut olla kyllä hieman miehisempää. Olisi sopinut biisiin paremmin kuin vähän poikamaiseltakin kuullostava nykyinen. Suomenkielisessä pätkässä on sitä jotakin laulun suhteen. Sanoisin, että siinä on enemmän fiilis kohdallaan, vaikka kertsin laulu onkin teknisesti taidokkaampaa.

Sanoitukset ovat myös hyvin mielenkiintoiset. Ensiferumin kuolemaa käsittelevät biisit ovat minusta erityisen hienosti sanoitettuja. Burning Leaves ei suinkaan ole poikkeus. Mielestäni on myös mukavaa, että biisissä kuultiin englannin seassa myös suomea.


Liekö enää päällä maan
Ainuttakaan joka muistaa
Lehdon tuon kauniin kaukaisen
Jonne tie vie jokainen
Kun kuolemaan vartija viimeinen
Keskellä liekkien ikuinen
Puu ja maailma ihmisten
Niin loppuu aikamme

5. Celestial Bond
En tykkää tämän kappaleen vokaaleista ihmeemmin. Matalana olisi toiminut paremmin. Laura Dziadulewiczin ääni kuullostaa kovin ohuelta ja siltä kuin voisi sortua hetkenä minä hyvänsä. Matalammissa kohdissa pidän kyllä. Melodia on ihan kaunis, mutta siihen ei tule laulun vuoksi hirväesti kiinnittäneeksi huomiota. Mutta sanat ovat joka tapauksessa hyvin koskettavat, tuli melkein tippa silmään niitä kuunnellessa.


A long time ago I went to the shore
I whispered my wish to a breeze from the North
The wind took the wish high to the stars
Told them what I've missed with all my heart

I was mesmerized by the rolling tide
I lay on that shore and gazed into the skies
Like a shooting star, my dream was gone
I made up my mind
I don't want to wake up

6. Retribution Shall Be Mine
Tämäkin biisi oli hyvä livenä, varmaankin johtuen sen fiiliksestä. Levyltä kuultuna en tykkää läheskään yhtä paljon. Vokaalit ehkä pilaavat tätäkin hieman. Jotenkin Petri Lindroosin murina kuullostaa siltä kuin hänen olisi hirveän vaikea vetää sitä. Yleensä Ensiferumin biiseissä örinät kuullostavat siltä miltä pitääkin, mutta tässä biisissä ei oikein. Sanatkaan eivät ole mitenkään kovin ihmeelliset. Peruskauraa niin sanotusti. Taustalaulut ja kitarat ovat kuitenkin aika hyvin onnistuneet. 

Leniency is for the weak
I'd rather die than show you mercy
Slaughter is yet to come

Retribution shall be mine!
Oh Gods of vengeance, fill my heart!

7. Star Queen (Celestial Bond Part II)
Celestial Bond II on rutkasti parempi kuin ensimmäinen osa. Vokaalit ovat onnistuneemmat, vaikkeivät täydelliset tässäkään. Jälleen, etenkin loppupuolelta, liian poikamaiset minun makuuni. Itse kun tykkään enemmän miehisemmistä vedoista. Lisäksi ne sopisivat mielestäni paremmin tähän biisiin. Melodia on aika simppeli, mutta toimii kyllä ihan ok. Sanoitukset ovat vielä koskettavammat kuin ensimmäisessä osassa. Ei voi sanoa muuta kuin että vau.

Years go by I thought I could forget
I lived in a lie, that's all I regret
It's better for a man to die by the sword
Than wither away with undying love

I wish that the wind will play with her hair
Touch her lips, tell I'll be there
Longing for the moment for eternity
Light of a thousand stars will always comfort me

8. Pohjola
Pohjola on loistava biisi sekä livenä, että levyltä. Puhtaita lauluosuuksia olisin kaivannut tähän enemmän. Olisi käynyt biisiin hyvin. Mutta on tämä vaikuttava biisi näinkin. Vesa-Matti Loirin puheosuudet ovat varsin mukava lisä tässä kappaleessa. Etenkin, kun sanoitukset ovat näin mahtavat. Tästä menee iho kananlihalle. 

Milloin, milloin sen nähdä saan?
Talvismaailman mahti uus',
Lumitannerten ihannus,
Mustat metsät ja synkät salot,
Revontulien tummat palot,
Nekin luontoa Phojanmaan.
Eikö kaikk' ole kannallansa?
Tokko mainio Pohjan kansa
Viel' on vanhassa viomassaan? –
Milloin Pohjolan nähdä saan?

9. Last Breath
Jälleen yksi loistava, taistelussa kuolemista käsittelevä kappale. Ensiferumin kuolemaa käsittelevissä biiseissä on hyvää se, että niissä harvoin vain surkutellaan päättyvää elämää. Niissä on paljon syvyyttä ja kauneutta. Tässä tykkään näkökulmasta, kun isä puhuttelee poikaansa. Vokaalitkin ovat miellyttävät. Tässä oli sitä kaipaamaani miehisyyttä. Täytyy sanoa, että varsin toimiva biisi kokonaisuudessaan.

Don't cry for me my son
Because I'm not the only one
Where I go you can't follow
This journey I will make all alone

I've bled so many times for this land
But this wound will claim my life
Death commands me to give my hand

10. Passion, Proof and Power
Miesvokalistien äänet sointuvat tässä aika hyvin yhteen. Naislaulajakin vetää osuutensa varsin hyvin. Tykkään tässä kappaleessa myös siitä, että siinä on rutkasti vaihtelevuutta. Biisi on kuitenkin sen verran pitkä, että kaikesta vaihtelevuudesta huolimatta sitä ei oikein jaksaisi kuulla loppuun. Tässä kun ei ole oikein mitään erityistäkään mihin tarttua. Ihan mukava kipale, muttei lähelläkään Ensiferumin parhaita.

Every man's
Horizon can change
But eternal skies
Will always stay the same

10. Bamboleo
Cover Gipsy Kingin vedosta ei herättänyt minussa suurempia tunteita. Ihan hauska, muttei mitenkään erityinen veto. Poikkeavahan tämä on ja siten ihan hauska, muttei ehkä käy tälle levylle hirveän hyvin. Mutta kun kyse on bonus trackista niin irrallisuus ei ehkä haittaa hirveästi.


Keikkakuvat by Rosalia

***
A couple of months ago I could not believe my eyes to see one of my favorite band was going to come to my hometown. Ensiferum appeared in Mikkeli exactly one month ago. As one would expect, I was pretty nervous before the show. I was wondering would they be as good as on the disc. I also ponder what they would play. The last minutes before the gig seemed very long, but in the end my expectations were rewarded and Symbols - intro rang out.


After that, gig was merciless moshing, bouncing and screaming for me. The band played many of my favourite songs. Song called In My Sword I Trust was probably the best of all. Maybe because it was the song that introduced Ensiferum to me. In addition, they also played Burning Leaves, Pohjola and Retribution Shall Be Mine very well. None of the set list songs I would really appoint bad, not on the disc, and certainly not live. Band played their show as good as possible.

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Novellini julkaistiin Reginassa!

Minun piti kirjoittaa misantropia-postaukseni jälkeen Ensiferumin keikasta, mutta olihan tästä nyt pakko tulla kertomaan. Niin, siis novellini "Hirviö Kaunottaressa" julkaistiin Reginassa. Kyseessä on kauhuromanttinen teksti, joka sijoittuu viktoriaaniselle ajalle. Keskeisiä teemoja ovat kauneuden katoavaisuus, naisen oikeudet, isän asema ja mielenterveys. Jos kiinnostaa enemmän, niin uudistunutta Reginaa myydään ympäri Suomea R-kioskeissa ja lehtipisteissä.

Kaikkihan alkoi niin, että päätoimittaja Sanna Tiihonen-Korppi löysi kirjallisuusblogini. Hän oli lueskellut tekstejäni ja jättänyt minulle yhteydenottopyynnön. Pian olimmekin jo tekemässä sopimusta julkaisusta ja nyt novelli on sitten lehdessä. Aikamoinen tunne. Aivan käsittämätöntä. 

Tässäpä vielä Reginan pieni pohjustus novellistani:

"Nainen lumosi kauneudellaan jokaisen vastaantulijan, mutta ei koskaan kelvannut itselleen. Peilistä tuli hänen pahin vihollisensa, ja voittaakseen kuvajaisensa nainen oli valmis tuhoamaan terveystensä ja myymään myös sielunsa."

Ihan kokonaan en ole lehteä vielä lukenut, kun sen vasta äitini luonta onnistuin hakemaan, mutta muutenkin lehti vaikuttaa oikein mielenkiintoiselta. Yhden novellin kerkesin lukemaan omani lisäksi ja pidin siitä varsin paljon. Mukana on niin harrastelijoiden kuin ammattikirjoittajienkin novelleja. Myös muunlaista sisältöä löytyy  kuten esimerkiksi haastatteluja (tässä kuussa esim. Sofi Oksanen), sekä kirja- ja blogiesittelyitä!

Toki tekstiäni saa parin päivän kuluttua nettisivujen auetessa käydä äänestelemässä numeron parhaaksi novelliksikin. ;)

***

I had to write about Ensiferum's gig but I need to tell this to you first: Finnish magazine Regina published my story. It is gothic school story about the fragile of beauty, women's rights, father's position and mental health. I'm still surprised and can't believe that they really wanted to publish my story. This is amazing. 

torstai 7. helmikuuta 2013

Muutama sana misantropiasta (only in Finnish)

Misantropia eli ihmisviha on ollut aika keskeinen asia elämässäni jo useamman vuoden ajan, monessakin mielessä. Oikeastaan olin lukioaikani ensimmäiset kolme vuotta (käyn lukion siis neljässä vuodessa) aika negatiivinen kaiken mahdollisen suhteen. Olin katkera oikeastaan kaikille ja kaikelle. Kanssaeläjät tuntuivat typeriltä, mielikuvituksettomilta ja tunteettomilta. En kokenut voivani samaistuvan keneenkään ja sitä kautta koin vihaavani koko ihmisrotua.

Mutta enhän minä oikeastaan ihmisrotua vihannut. Oli minulla tuolloinkin ympärilläni ihmisiä, joista pääasiassa pidin. Suhtautumiseni oli se, missä vika oli. Aloin ymmärtää sen viimeistään silloin, kun huomasin maailmassa todella olevan myös minun kanssani samankaltaisia ihmisiä. Ihmisiä, joihin saatoin samaistua ja jotka ymmärsivät katsomuksiani maailmasta. Tulin huomanneeksi, että eivät kaikki ihmiset olekaan samaa massaa. Yllättävistäkin paikoista voi löytyä hyvin mielenkiintoista seuraa, eikä ensivaikutelma ihmisestä aina kerro kaikkea.

Vähitellen olen alkanut suhtautua positiivisemmin myös sellaisiin ihmisiin, joilla ei ole minulle välttämättä hirveästi annettavaa. Tämä muutos on oikeastaan tapahtunut vasta ihan lähiaikoina. Olen alkanut löytää sellaisistakin ihmisistä positiivisia puolia, joita ennen pidin täysinä idiootteina, epäkiinnostavina ja kylminä. Oma elämä on muuttunut tällaisten oivallusten jälkeen jonkin verran helpommaksi. En enää vierasta ihmisiä yhtä paljon kuin ennen, eikä ihmisluonto masenna enää. Tämä muutos helpotti elämääni huomattavasti.

En siltikään rupea pakkosyöttämään kellekään positiivisempaa ihmiskuvaa. En minä edes pystyisi muuttamaan kenenkään kuvaa lajistamme, vaikka haluaisinkin. Se pitää tulla oman oivalluksen kautta, jos on tullakseen. Kuitenkin, minusta olisi hienoa jos ihmiset vähän kyseenalaistaisivat ajatuksiaan enemmän. Se, että jotkut idiootit ovat joskus yläasteella sinua kiusanneet, ei tarkoita että kaikki ihmiset olisivat samanlaisia. Pitää myös ottaa huomioon, että silloin ihmiset ovat luonnostaan epäkypsempiä, eivätkä välttämättä ymmärrä aiheuttamaansa pahaa kokonaisuudessaan. Jos ympärillä taas nykyäänkin on pelkästään ikäviä ihmisiä, niin se ei tarkoita, että kaikki olisivat sitä. On totta, että maailmassa on julmasti ja typerästi käyttäytyviä ihmisiä. En kiellä sitä. En myöskään sano, ettei ihmisluonnossa itsessään olisi negatiivisiakin puolia. Ihminen on kyllä monilta osin aika itsekäs ja häikäilemätön, se on ihan totta. Meissä on kuitenkin eroja noidenkin suhteen. Tunnen itse tapauksia, jotka ovat ihan perusluonteeltaan todella, todella empaattisia. Sellaisia henkilöitä, jotka tuntuvan aina pistävän toisen edun oman edelle. Niin empaattisia persoonia on ehkä harvassa, mutta niitä kuitenkin on. Enkä nyt sano, ettei kaikkien pitäisi olla täysin altruistisia. Pointtini on se, että kyllä niitä empaattisiakin ihmisiä löytyy, jos sellaisia vain osaa etsiä.

Itse joskus masentelin todella paljon sitä, että koin itse olevani hyvin itsekäs. Että tunnuin ajattelevan muillekin tekemäni hyvät asiat sitä kautta, että näin haluaisin itsellenikin tehtävän. Ajattelutapa tuntui varsin itsekeskeiseltä. Murehdin, että enkö voi tehdä muita kohtaan pyyteettömästi hyvää ilman, että minun pitää ajatella sitä itseni kautta. Empaattisuuttakin voi kuitenkin kehittää. Itselläni se tapahtui melkein itsestään, kun aloin tarkkailemaan enemmän muiden toimintaa ja pohtimaan, miksi joku toimii niin kuin toimii. Opin, että inhottavallekin toiminnalle on kyllä yleensä syynsä. Monesti ihmisen mulkkuilu juontaa juurensa siitä, että häntä itseään on kohdeltu paskasti. Olin kyllä kuullut muiden toistelevan tuotakin, mutten perinpohjaisesti sitä ymmärtänyt itse. Sekin piti tulla oman oivalluksen kautta. Jotenkin sitä sitten luonnostaan alkoi pitää ihmisistä enemmän ja tuntemaan aidompaa empatiaa, kun ymmärsi heidänkin olevan inhimillisiä, eikä pohjimmiltaan pahaa haluavia.

En sano nyt, että itse rakastaisin kaikkia ihmisiä, enkä inhoaisi ketään. Aina voi kuitenkin ajatella, että ehkä toisen toiminnalle on syynsä. Yksi avainasia ihmisiä kohtaan tuntemastani inhosta pääsemiselleni oli ikävästi käyttäytyvien ihmisien ignooraaminen. Sekin kävi osaltaan aika helposti sen jälkeen, kun ymmärsi, etteivät ihmiset välttämättä ole idiootteja luonnostaan. Jonkun käyttäytyessä typerästi, naiivisti tai vittumaisesti, saattoi sen vain antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Puoletkaan niistä ihmisistä, jotka ärsyttivät minua ennen suunnattomasti, eivät loppujen lopuksi vaikuttaneet elämääni millään tavalla. Kun vain halusin, saatoin jättää heidän käytöksensä omaan arvoonsa. Mitenkään valmis en tällä tielläni ole ja enkä edelleenkään pysty suhtautumaan esimerkiksi minuun kohdistuneisiin haukkuihin täysin sillä tavalla, ettei niillä olisi väliä. Olen kuitenkin matkalla siihen pisteeseen ja se on pääasia.

Haluan vielä kerran painottaa, ettei tarkoitukseni ole tulla moittimaan ketään. En halua saarnata, tai sanoa kellekään että heidän täytyisi ajatella minun tapaani. Haluaisin vain ihmisten kyseenalaistavan yleensäkin asioita hieman enemmän. Se voi tehdä omasta elämästä aika paljon helpompaa.