perjantai 28. joulukuuta 2012

Hobitti

Minun piti kirjoittaa tämä merkintä jo pikaisesti ensi-illan jälkeen, mutta tässä on ollut niin paljon kaikkea muuta, että postaus pikkuisen lykkääntyi. Oikeastaan minulta meinasi jäädä koko ensi-ilta väliin, koska terveys on vähän reistailllut. Ollut aika outoja oireita ja nyt onkin tullut rampattua lääkärissä ihmettelemässä että mikä minulla on. Tällä viikolla pitäisi jo saada tietää jotain tuloksista.

Päätin kuitenkin kaikesta huolimatta mennä leffaan. Kaipasin ensi-illan fiilistä ja tuntui, että olisin menettänyt jotakin ellen menisi sinne. No, fiiliksen puolesta en kyllä olisi, sillä verrattuna esimerkiksi Harry Potterin ensi-iltoihin tuo oli aika laimea. Potterissa näkee yleensä ainakin pari teeman mukaan pukeutunutta, mutta Mikkelissä ei juuri Keskimaan väkeä näkynyt. Itse tunnelmakin oli hyvin, hyvin  laimea. Ennen leffaa ei ollut aistittavissa jännittynyttä fiilistä, eikä elokuvan pyöriessä reagoitu kovinkaan voimakkaasti esimerkiksi yllättäviin käänteisiin. Hauskoissa kohdissa kuului vain pari vaimeaa naurahdusta ja surullisissakaan ei ollut havaittavissa liikuttunutta fiilistä. Tavallaanhan tuo on hyväkin asia. Toinen ääripää olisi ollut äärettömän meluinen leffateatteri, joka olisi ollut paljon huonompi vaihtoehto. Olisin silti ehkä kaivannut tuohon näytökseen enemmän sitä ensi-iltaa. Tunnelma ei ollut juurikaan erilainen kuin aatonaaton näytöksessä, jossa kävin katsomassa leffan toista kertaa.

Itse menin leffaan ehkä vähän väärällä fiiliksellä. Odotin leffan olevan ikään kuin seuraava LOTR. Tyhmäähän tuo oli sillä olinhan kirjan jo osittain lukeneena tietoinen, etteivät Hobitti ja Taru Sormusten Herrasta olleet kirjoinakaan samanlaisia. (Tarkoitukseni oli lukea Hobitti ennen leffan katsomista, mutta koulukiireiden takia se vähän jäi. Ehdin kuitenkin onneksi kohtaan, jossa ensimmäinen elokuva loppui.) Ennakko-asenteeni vuoksi perhe-elokuvamainen ote yllätti aika lailla. Elokuva oli paljon kevyempi kuin LOTR:it. Alkujärkytyksen jälkeen tuohon kuitenkin tottui ja katselukokemus muuttui varsin viihdyttäväksi. Tuossa keveydessä oli kyllä myös puolensa. Elokuvan ei tarvinnut olla haudanvakava ja hahmojen kustannuksella voitiin hieman pilaillakin.

Pilailu vaan meni paikoin aika pahasti yli. Esimerkiksi haltioiden käytös kääpiöiden saapuessa Rivendelliin oli vähän niin ja näin. Meinaan esimerkiksi kohtausta, jossa kääpiöt kauhistelevat haltioiden tarjoamaa kasvisruokaa ja musisointia. Haltioiden musiikkiahan on kuvattu useaan otteeseen ylimaallisen kauniiksi, mutta tuossa siitä annettiin hieman erilainen kuva. Olihan kyse toki kääpiöiden näkökulmasta, mutta haltioiden vetäminen tuossa kohtaa melkeinpä yhdeksi suureksi läpäksi meni mielestäni vähän yli. Sama ehkä koski Klonkun sekoilua. Hahmosta oltiin tehty liian hauska. Synkkä puoli ei korostunut samalla lailla kuin yleensä hahmoa kuvattaessa. Klonkun hahmoon kuuluu kuitenkin tietynlainen murheellisuus ja tuollainen hassu puoli on ollut minulle vain pieni osa Smeagolia.

Toinen asia, mikä myös kirjassa ärsytti oli se, miten täpäristä tilanteista selvittiin. Aina paikalla ilmestyy joko Gandalf, kotkat tai muu vastaava. Kun kuvattavilla henkilöillä ei riitä rahkeita selviytymiseen, niin revitään jostain joku äkillinen pelastus monimutkaisemman juonikuvion kehittelemisen sijasta. Leffassa tuo korostui vielä entistä selvemmin, kun kaikki oli nähtävillä konkreettisesti silmien edessä. Kotkakohtauksessa oli jo hieman sellainen olo, että olisi tehnyt mieli pudistella päätään. Ei näin.

Ruodinnastani huolimatta en pidä Hobittia huonona elokuvana. Kunhan katsomiseen ottaa oikein näkökulman niin se on oikeastaan varsin hyvä. Epäilin aikaisemmin tarinan kolmeen osaan jakamista, mutta ainakaan ensimmäinen elokuva ei tuntunut venytetyltä. Tarina eteni oikeastaan juuri sopivaa tahtia. Se oli jaettu näppärästi toimintakohtauksiin, suhteiden rakentamiseen ja visuaalisen annin esittelyyn. Toimintakohtaukset elokuvassa olivat enimmäkseen ihan toimivia. Jotkut niistäkin kuitenkin hieman ontuivat. Otetaanpa esimerkkinä Thorinin ja Azogin kohtaaminen. Thorinin nouseminen puun suojista ja über-eeppinen kävely tulenlieskojen seasta oli jo melkeinpä huvittava. Esimerkiksi Morian taistelu sen sijaan oli kuvattu varsin hyvin. Epätoivoinen tunnelma välittyi siitä loistavasti ja vihollisen ylivoima tuntui todella musertavalta. Iho nousi kananlihalle viimeistään, kun Azog nosti surmaamaansa kääpiökuninkaan pään ilmaan voitonmerkiksi. Tämän jälkeiset tapahtumat, Thorinin raivoisa hyökkäys Kalpeaa örkkiä vastaan, kääpiöden uusi vastarinta ja örkkien perääntyminen oltiin kuvattu vähintäänkin yhtä loistavasti.

Hahmoja olisi toki voinut kuvata syvemminkin, mutta harvoin elokuvalla saadaankaan välitetyksi henkilöistä ja heidän välisistä suhteistaan kaikkea sitä, minkä kirja voi kertoa. Syvennys kärsi ehkä hieman hahmojen kustannuksella pilailusta, mutta sen ulkopuolella toimi aika hyvin. Etenkin Bilbon hahmo oli mielestäni erittäin onnistuneesti toteutettu. Sanoisin, että hänen kohdallaan oli onnistuttu melko täydellisesti. Lisäksi Thorin, sekä Fili ja Kili olivat mielestäni elokuvan parhaiten toteutettuja hahmoja. Etenkään jälkimmäiset eivät hirveästi edes puhuneet, mutta persoonat oli noiden vähäistenkin repliikkien kautta saatu hyvin näytille.

Visuaaliseen antiin en maisemien osalta pettynyt ollenkaan. Mukana oli suorastaan huikean kaunista kuvaa. Hyvin vaikea edes kuvata sanoin. Mutta esimerkiksi örkkien toteutus olisi mielestäni voinut olla parempaakin. Azogista ja hiisikaupungin tapauksista näkyi hieman turhankin selvästi, että ne oli tietokoneella tehty. Muutenkin esimerkiksi Hiisikuningas näytti lähinnä ylikasvaneelta rupikonnalta. Olisin ehkä odottanut jotain hieman vaikuttavampaa.

Kokonaisuudessaan elokuva oli kuitenkin varsin hyvä. Minun makuuni leffassa oli hieman liikaa ohjaajan näkemystä, mutta en minä siltikään sitä huonoksi sanoisi. Kuuluu tuo nyt ehdottomasti parhaimpiin tänä vuonna näkemiini elokuviin. Tärkeintä oli ehkä, että juoni pysyi kasassa, ihan hirveitä mokia ei oltu tehty minkään suhteen ja kirjan tunnelmat saatiin välitettyä kiitettävästi elokuvankin kautta.











***

The Hobbit - movie was a little surprise to me. I don't know why but I was expecting the same kind of viewing experience as LOTR. So I was quite shocked because the style was much lighter. However, I got used to it quickly. So the experience became very enjoyable. However, maybe there was a little too much humour for my taste.

There was one more thing in the movie that irritated me. Namely, that in every difficult situation some external power (For example Gandalf, eagles...) rescued helpless protagonists. That thing annoyed me also in the book, but it was emphasized especially in the film when you can see it concrete.

I don't say that The Hobbit was a bad movie. No, it wasn't. There was many well-implemented things  in the film. The story was intact and gripping. Most of the action scenes was also very impressive (for example the battle of Moria). Also the characters were deepened praiseworthy and visual side was incredible. However, the orcs were a little plastic-looking, but landscapes were absolutely fantastic.





6 kommenttia:

  1. Voi että, Hobitti oli kyllä ihastuttava elokuva! Itsekään en ollut ehtinyt lukea kirjaa ennen elokuviin menemistä, joten oli oikeastaan aika huippua kuinka tietämätön olin tulevista tapahtumista. Rakastin niitä pieniä tarinoita, joita elokuvaan oli laitettu ja elokuva tuntui jotenkin niin ihanan keveältä, hilpeältä, juuri siltä, miltä elokuva hobitista ja kääpiöistä tulisi kertoa. Toki tykkäsin ja tykkään edelleen LOTR:n melankolisen vakavasta tunnelmasta (... ja okei, Aragornista), mutta oli piristävää nähdä tällainenkin puoli Keskimaasta. Ja se musiikki! Mikään ei voita noiden elokuvien musiikkia.

    Minun ensi-iltakokemukseni oli aika positiivisesti yllättävä. Kerrankin tuntui siltä, etten nauranut tai itkenyt yksin. Pelkäsin todella paljon 3D:tä ja pelkäsin, että kyseinen ominaisuus pilaisi minun kokemuksen, koska silmieni takia aikaisemmat katselukokemukset ovat olleet aika karmeita. Tässäkin seikassa Hobitti yllätti positiivisesti. Missään vaiheessa en toivonut, että olisin mennyt katsomaan elokuvan tavallisena 2D:nä, vaikka 3D lisäsikin huomattavasti säikähdyksien määrää.

    Mutta kyllä tykkäsin! Ajattelin, että voisin vielä hyödyntää elokuvateatterimahdollisuutta ja käydä katsomassa elokuvan toistamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkäsin kevyistä elementeistä, mutta ne kyllä yllättivät minut perusteellisesti. Jonkin aikaa kesti toipua alkujärkytyksestä, mutta kohta jo huomasinkin, että erilainen ote on tavallaan ihan virkistävä. Siltikin olisin toivonut ehkä hieman vähemmän pelleilyä mukaan, kuten jo tekstissäni totesinkin.

      Kiva, että siellä päin on ollut tunnelmallinen ensi-ilta! Minä en oikeastaan pelännyt 3D:tä, koska olen pitänyt sitä oikeastaan aina ihan toimivana.

      Sinuna menisin kyllä katsomaan uudestaan, itselle toinen katselukerta oli aivan yhtä viihdyttävä kuin ensimmäinenkin!

      Poista
  2. http://luurankojakaapissa.blogspot.fi/2013/01/my-favorite-blogs-at-moment_11.html Mulla on sulle palkinto mun blogissa <3

    VastaaPoista
  3. Hei! Sait blogissani New Blog Love- tunnustuksen! Toivon, että pistät hyvän kiertämään ja jatkat mukavan blogin pystyssä pitämistä. :)

    VastaaPoista
  4. Hobitti on varmaan parhaimmillaan luettuna lapsena. Luin sen joskus ehkä 9-10v ? ja silloin nuo täpärät pelastumiset ym. eivät häirinneet yhtään. Muistan, että olin ihan innoissani myös Sormusten herrasta, mutta siihen aikaan harva oli niitä lukenut (paljon ennen leffoja), joten olin vähän yksin...

    Harmi, jos leffassa on liikaa hassuttelua (varsinkin Klonkun tapauksessa), mutta pakkohan tuo on silti mennä katsomaan, vielä en vain ole ehtinyt. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, jos olisin itsekin lukenut Hobitin pienenä niin se olisi varmaan ollut vielä isompi elämys. Sormusten herraakaan en ollut lukenut. Pienenä nuo olisivat kirvoittaneet mielikuvitusta ehkä vielä enemmänkin.

      Mutta kyllä se ehdottomasti hyvä leffa on, suosittelen katsomista. :)

      Poista