lauantai 24. marraskuuta 2012

Imaginaerum-elokuva - positiivinen järkytys

Tulin suoraan leffasta väsäämään tätä postausta. Voisi ehkä olla fiksua nukkua yön yli ensin, mutta minulle vain iski pakottava tarve päästä nyt kirjoittamaan ja sitä kautta jäsentelemään omia ajatuksiani. On nimittäin sen verran kummallinen olo tuon elokuvan jälkeen, että olen tosissani sen tarpeessa.

Kuullessani ensimmäistä kertaa Nightwishin leffasta olin varsin haltioissani. En ollut uskaltanut unelmoidakaan lempibändini musiikille perustuvasta elokuvasta. Saatuani tietää hieman juonesta innostuin vielä enemmän. Säveltäjä/runoilijavanhuksen matka mielikuvitusmaailmaansa ja menneeseen kuullosti juuri minua kiinnostavalta tarinalta.

En malttanut olla lueskelematta Hartwall-areenalla käyneiden merkintöjä Imaginaerumista. Tiesin jo siis vähän enemmänkin siitä mitä odottaa. Olin myös lukenut joitain arvosteluja elokuvasta, joissa sitä nimitettiin muun muassa sekavaksi. Niistä huolimatta odotukseni leffan suhteen olivat korkealla. En jotenkin uskonut, että noin mahtavista elementeistä koottu elokuva voisi olla huono.

En ollut lainkaan väärässä. Elokuva oli loistava. Pätkä kosketti kuitenkin sen verran läheltä, että omalta kohdaltani voisin luonnehtia sitä myös järkyttäväksi. Varmasti osa leffan viehätyksestä koostuukin kohdallani siitä, että kykenin samaistumaan siihen niin hyvin. En osaa sanoa, olisiko se ollut yhtä vavistuttava jostakin toisesta näkökulmasta katsottuna.

Pelkästään omille samaistumisen kokemuksilleni en kuitenkaan perusta kehujani. Kuten jo mainitsin, jo pelkästään juoni oli mielenkiintoinen. Vaikka uskoinkin alusta asti luvassa olevan miellyttävä leffareissu, niin joidenkin arvostelujen vuoksi hieman pelkäsin leffassa sorruttavan pintapuolisuuteen. Olin nähnyt trailereista maistiaisia huikeasta visuaalisesta puolesta ja se myös herätti ajatuksia siitä, olikohan tarinaan panostettu yhtä paljon. Nyt leffan nähtyäni voin sanoa olevani jokseenkin eri mieltä leffaa pintapuoliseksi ruotineiden arvostelujen kanssa. Lisäksi juoni oli minusta tarpeeksi selkeä, tarina kulki sujuvasti ja päähenkilö Thomas Whitmanin muistojen palaset koottiin loppujen lopuksi yhteen varsin eheäksi paketiksi.

Hahmojen syvennyksestäkin olin kuullut jonkun valittaneen. No joo, ehkä heissä olisi voinut hieman syvemmällekin mennä, mutta en todellakaan sanoisi heidän jääneen pintapuolisiksikaan. Keskeisten henkilöiden tarinat tulivat kyllä selviksi varsin hyvin ja heihin kykeni samaistumaan erinomaisesti. Persoonat olivat mielenkiintoisia ja jokainen täysin omanlaisiaan. Hienointa hahmoissa oli ehkä inhimillisyyden korostuminen. Jokainen keskeisimmistä henkilöistä oli epätäydellinen omalla kauniilla tavallaan. Hahmot eivät olleet vain henkilökohtaisten tragedioidensa viattomia uhria, vaan kukin oli elämässään tehnyt omat virheensä.

Kantani Imaginaerumin musiikista on varmaankin jo tullut selväksi. Siihen minulla ei ole juuri lisättävää. Olisin ehkä kuitenkin toivonut Nightwishin musiikin esittävän hieman suurempaa roolia leffassa. Vain Scaretale ja Slow Love Slow pääsivät elokuvaan sellaisenaan kuin ne ovat varsinaisella levyllä. Muut biisit soivat vain taustalla, ikään kuin tunnelmaa luomassa tai tehostamassa. Jotenkin olisin odottanut elokuvassa useaan otteeseen nimeltään vilahtavan Song Of Myselfin saavan oman kohtauksensa, ehkäpä jopa loppuhuipennuksena. Ehkä nykyinen ratkaisu on kuitenkin parempi leffan keskityttyä loppupuolella enemmän päähenkilön ihmissuhteisiin kuin persoonallisuuteen. Turn Loose The Mermaids pääsi Sundown-scorebiisissä aika hyvin oikeuksiinsa, vaikka olisin ehkä kuvitellut sillekin ainakin hieman hidastempoisemman kohtauksen.

Visuaalisesta puolesta tulikin jo mainittua. Se oli tosiaan vallan upea. Etenkin vuoristoratakohtaus ja nuoren Whitmanin lentely lumiukon kanssa elokuvan alkupuolella olivat todella vaikuttavia kohtauksia. Ne suorastaan imaisivat mukaansa ja itsestäni ainakin tuntui melkein kuin olisin ollut keskellä kohtausta enkä vain katsomassa sitä sivusta. Muutenkin Whitmanin sisäinen maailma oli toteuttu erittäin hyvin ja kuvaavasti. Oli ihan kekseliästä laittaa leffan alkupuolen rauniolla tapahtuvaan kohtaukseen rakennusmieheksi vanhuksen lääkäri. Meni jotenkin ihan kylmät vääreet, kun raksamies totesi Whitmanin tyttärelle, ettei mitään ole tehtävissä, jonka jälkeen parivaljakko poistui yhdessä, muistaakseni käsi kädessä paikalta. Etenkin tytön välinpitämätön reaktio vihlaisi aika pahasti sen heijastaessa Thomasin käsityksiä Gemin tunteista itseään kohtaan.

En ymmärrä ollenkaan, miten Iltalehden arvostelija oikein sai väännettyä tästä elokuvan, jonka kohderyhmä olisi sama kuin Twilightin. Omasta mielestäni Imaginaerum ei suinkaan ollut mikään teinien ajantappovälineeksi soveltuva elokuva. Tuskinpa vaikkapa tyypillinen viisitoistavuotias edes ymmärtäisi leffasta sen syvempiä merkityksiä. Itseäni ainakin Imaginaerumin eskapismiteemat, uran ja ihmissuhteiden välinen ristiriitatilanne, sekä taiteilijaluonteen vaikeus ja haavoittuvaisuus puhuttelivat. Lisänä tietenkin jo se mainitsemani hahmoissa näkyvä inhimillisyys. Sitä tuntui oikeastaan koko elokuva korostavan. Että jokaisella meillä on elämässään omat murhenäytelmänsä ja suuretkin virheet ja että asioilla on loppujen lopuksi hyvin monta puolta.









Ja sitten vielä vähän kuvaa leffavetimistäni:



P.S. Lisäsin sivupalkkiin kyselyn siitä, millaisia postauksia te tänne haluaisitte enemmän. Vastailkaahan siihen ja saa minulle kommentillakin niitä postausehdotuksia laittaa!

***
I was just watching Imaginaerum-movie. It was as good as I expected. I liked the idea of the movie from the beginning. I've always been interested in films that focus on artists. This movie got extra points because of it's genre, fantasy. 

I also idenfity with the main character, Thomas Whitman, but it's not the only reason why I love this movie. The story was very interesting. The clarity of it surprised me because I have red reviews that claimed it was incoherent. Also the characters had been called superficial. I disagree. Each character was deep enough. In addition, they had kind of humanity that can not see in many films. All of them have their own tragedies, and everyone of them had done their own mistakes. They weren't victims, but neither evil. 

I love Imaginaerum's soundtrack. I would have just liked to hear more songs from Imaginaerum-album. The score was fine, but original versions of songs could have been used more. Then the movie could have been even more impressive. 

Imaginaerum was absolutely a fantastic visual implementation. In particular, a roller coaster scene was mind blown. It almost felt like I was a part of scene, not just audience. Whitman's inner world was built very well anyway. I loved the scene where Whitman's doctor was a desperate construction worker, who gave up repairing the ruins. (of old man's mind.)

The movie was very thought-provoking. It made me think about life with nature of artist, a conflict between the career and interpersonal relationships and already mentioned humanity in characters personality. 


10 kommenttia:

  1. Näytät upealta ja jei oli kiva lukea tää arvostelu! Itelläki herätti mielenkiinnon kun kuulin leffasta ja trailerikin vaikutti hyvältä - nyt kun lisättiin vielä sun kehut päälle niin voi hyvinkin olla että eksyn kattomaan tuon teatterissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Sita! :) Käy ihmeessä katsomassa, itse ainakin pidin kovasti kuten varmaan kävikin jo postauksesta selväksi. :D

      Poista
  2. Hyvä arvostelu, itse ootan kanssa kuumeisesti, että pääsen leffan katsomaan. Enkä minäkään jaksa uskoa, että leffa on huono niinkuin meitä viisaammat leffakriitikot väittävät. Tämä on vain niin erilainen mitä Suomalaiset leffat yleensä ja suomessahan kaikki erillainen on pahasta x(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Minusta vähän tuntuu, etteivät leffakriitikot vain ole osanneet katsoa Imaginaerumia oikeasta näkökulmasta. Mutta kannattaa mennä äkkiä, sen verran upea elämys oli! :)

      Poista
  3. Todella kauniissa asussa oot ollu liikenteessä! :) ♥ Miulta muuten löytyy kanssa tuo samainen korsetti, on kyllä yksi mukavimmista kiristysvälineistä päällä, ja materiaali on ihana. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Tuo minun on itse asiassa aivan ensimmäinen korsettni ja keltanokkana satuin ostamaan koon liian ison. Eli itse en tuota ihan kauhean tiukalle saa, mutta ihan kivalta tuo silti näyttää onneksi. :)

      Poista
  4. Hiukan postaukseen kuulumaton vihjaisu: 2 Wolves on ensi lauantaina (1.12) keikalla Lpr´n Lucky Monkeysís´sä. Oletko tulossa kuuntelemaan? Allekirjoittanut on paikalla, joten minimallisen blogimiitin mahdollisuudetkin ovat olemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulisin enemmän kuin mielelläni, mutta valitettavasti olen tuolloin Helsingissä sukuloimassa! :/

      Poista
  5. Itse kävin katsomassa kyseisen elokuvan tänään uudestaan, ja pysyn edelleen kannassani - se vaan on hyvä <3 Se puhuttelee niin monella tapaa. En ymmärrä, miten se olisi mitenkään rinnastettavissa Twilightiin.. Kuten sanoit, tuskin tyypilliset 15-vuotiaat löytäisivät Imaginaerumista sen syvällisempää puolta, mm. ne seikat, mitkä yllä jo luettelit. Meillä kaikilla on menneisyydessä omat synkät lumiukot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et olisi paremmin voinut sanoa. Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Vähän tulee väkisinkin sellainen olo, ettei tuo arvostelija ole oikein tajunnut Imaginaerumin syvempää puolta.

      Poista