lauantai 3. marraskuuta 2012

Halloween 2012

Aikaisemmin lupailin päivitystä kahdista juhlista, mutta sairastelu vuoksi pääsin osallistumaan vain yhtiin. Niidenkin suunnittelu jäi hieman vajavaiseksi, kun en sängystä voinut nousta. Niinpä minä varsinaisen bileiden järjestäjän, Outin, kanssa sain vasta pari päivää ennen juhlia aloitettua valmistelut.

Torstaina ja juhlapäivänä perjantaina minulla oli aivan järkyttävä stressi. Ostelin ja kaivelin kotoa rekvisiittaa, eikä se ollut pelkästään miellyttävää puuhaa. Tunnuin kadottaneen puolet niistä tavaroista, joita juhliin meinasin tuoda. Kaupoissa taas oli törkeän ylihinnoilteltua Halloween-tavaraa. Tiimarissakin tekoveri oli 15 euroa. Minulla ei todellakaan ollut varaa laittaa niin paljon rahaa pelkästään tekovereen.

Jonkinlaista rekvisiittaa saimme kuitenkin kyhättyä kasaan. Vähän harmitti sen vähäisyys, mutta onnistunut asuni kuitenkin piristi mieltä hieman. Minähän siis olin Erzsebet Bathory, unkarilainen sarjamurhaaja ja kreivitär. Legenda kertoo, että Bathory olisi kylpenyt kiduttamiensa ja murhaamiensa neitsyttyttöjen veressä säilyttääkseen nuoruutensa. Monet ovat varmastikin hänestä kuulleet, mutta jos ei ole syvällisemmin rouvaan perehtynyt ja aihe kiinnostaisi niin Bathorysta on tehty monia elokuvia ja kirjoja. (Esimerkkeinä vaikkapa vuoden 2009 The Countess-leffa.)

Ilta itsessään meni vähän vaihtelevasti. Meidän oli tarkoitus pistää pyörimään mustavalkoisia kauhuelokuvia yhdeltä tietokoneelta, toiselta kuunnella musiikkia ja kolmannelta lueskella kauhutarinoita. Koska Sanna kuitenkin peruutti tulonsa, oli käytössämme vain kaksi läppäriä. Lopulta myös Outi ilmoitti, ettei hän saa tietokonetta käyttöönsä. Päätimme siis unohtaa mustavalkoiset leffat ja laittaa vain musiikin pyörimään. Illan edetessä myös kauhujutut unohtuivat. Katsoimme siis vain Sawia DVD:ltä. Itse en ihmeemmin välitä edes koko leffaista, mutta muiden halutessa katsoa sen myönnyin minäkin.

Täydellistä Halloween-tunnelmaa ei saavutettu. Välillä oli kyllä oikein mukavaa, mutta olisin kaivannut mukaan enemmän fiilistä. Illan myötä alkoi mielialakin laskea itse kullakin. Lisäksi minä tulin juoneeksi hieman liikaa, joten pieni pahoinvointikin haittasi menoa. Lopulta päätinkin vain ottaa taksin kotiin.

En kuitenkaan ole pahasti pettynyt. Halloween-fiilikseni alkoivat muutenkin olla jo hieman menneet. Kunnon juhlafiilis olisi ollut pari viikkoa aikaisemmin. Halloweenia edeltäneenä viikkona mielessä pyöri enemmän jonakin toistaiseksi epäselvänä ajankohtana järjestettävät pikkujoulut. Mutta ei tämä nyt mikään järkyttävän huono Halloween ollut. Ensi vuonna taas uusi yritys!












8 kommenttia:

  1. Ehkä vähän hassu kommentti, mutta sinulla on kauniin muotoiset huulet! :)

    VastaaPoista
  2. Wow, näytät ihan supernätiltä! :O

    VastaaPoista
  3. Oikein tunnelmallisia ovat kuvat ainakin! Meillä oli vähän samanlaiset juhlat kyllä että fiilis oli vähän mitä oli (meillä pyöri vaan Veren Vangit xD), ja vaikka kaikki lupautuivat heti aamulla siivousavuksi niin eipä ole yllättäen ketään näkynyt, yksin puunaan täällä :p

    Näytät kyllä ihan sellaiselta ladylta, että voist vaikka kylpeä neitsyiden verissä ;) Voi vitsi ihastuin tuohon pienee Poison-pulloon, mistähän mahtaa olla peräisin? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyypillistä. :D

      Kiitän! :D Poison-pullo on alunperin Cointreau-likööriputeli, mutta tulostin siihen netistä tuon etiketin.

      Poista
  4. Oih, näytät hurjan kauniilta noissa kuvissa :) Pukusi on todella ihana <3

    VastaaPoista