keskiviikko 15. elokuuta 2012

Päivän asua ja uudet kengät





Korsetti ja hame Morticiasta, vyö kaverilta, kengät Blacolta.

maanantai 13. elokuuta 2012

Suosikkikappaleeni tällä hetkellä

Musiikkimakuni on näkynyt blogissani jonkin verran, mutta tällä postauskella haluan vielä valottaa sitä lisää. Minähän siis kuuntelen aika monenlaista musiikkia, vaikka synkempään puoleenhan tuo tuntuu enimmäkseen painottuvan. Tosin välillä tulee kausia, jolloin saatan kuunnella paljonkin kevyempää tai positiivisempaa musiikkia. Tietenkin myös kaikenlaiset elämäntapahtumat vaikuttavat siihen, millaista musiikkia kuuntelen. Olen kuunnellut joskus jopa inhoamaani suomiräppigenreen kuuluvaa kappaletta sen sopiessa elämäntilanteeseen. Joskus riittää vain, että kappale on esimerkiksi soinut taustalla jossain mieleenpainuneessa tilanteessa. 

Mutta jos siirrytään itse asiaan, eli niihin suosikkikappaleisiin. En pistä tähän postaukseen ollenkaan vanhoja kestosuosikkejani, ainoastaan nämä, joita olen nyt tullut kuluttaneeksi paljon. 

Olen ruvennut pitämään Blutengelistä bändinä yleensäkin vasta lähiaikoina. Ihan ok kokoonpano oli minusta ennenkin, mutta vasta nyt se on iskenyt oikein kunnolla. Nachtbringer - biisi oli menevä ja varustettu mielenkiintoisilla sanoilla, joten tutustuin myös muihin kappaleisiin. Nyt olen kuunnellut erityisesti Über den Horizont - kappaletta sen ollessa puhutteleva ja kovin koskettava. Musiikkivideohan antaa ymmärtää biisin kertovan itsemurhasta, mutta tokihan jokainen saa tulkita sen haluamallaan tavalla. Minulle kappale edustaa pelastumista elämältä, oli se sitten itsemurhan kautta tai jotenkin muuten. Pidän biisissä erityisesti siitä, että se on kuvattu toisen henkilön näkökulmasta. Moni biisi on pilattu sillä, että masentuneen henkilön angstisilla ajatuksilla oikein mässäillään ja ne vedetään ihan överiksi. Toisen henkilön kautta aihe jätetään hieman etäiseksi, säästytään pahimmilta angstivuodatuksilta ja jätetään jotain kuuntelijan oman mielikuvituksen varaan. 

Über den Horizontin tunnelmakin on varsin onnistunut. Laulajat esittävät biisin kyllä tunteikkaasti, mutta ihan hirveään vetistelyyn ei mennä äänenkäytössäkään. Muutenkin biisi on tietyllä tavalla hyvin leppoisa. Ei ollenkaan rauhaton. Siinä ei niinkään puhuta elämän kurjuudesta, vaan mahdollisuudesta pelastua siltä. Hienoa vaihteeksi kuulla tällaistakin. 


 Sonata Arcticaan tutustuin paremmin Jurassic Rockin myötä. Blutengelin tapaan olin pitänyt sitäkin vain ihan hyvänä bändinä, mutta keikalla näin kokoonpanon jotenkin aivan uusin silmin. Bändi veti biisinsä niin upeasti, että niiden pariin piti palata vielä kotonakin. Löysin sitten joukosta sellaisiakin mahtavuuksia, joita en ollut keikalla kuullut, kuten tämä Last Drop Falls. 

Tony Kakko käyttää ääntään erittäin taitavasti tässä biisissä. Kappale itsessään on kovin voimakas ja Kakon ääni sopiikin siten siihen aivan loistavasti. Tässä biisissä oikeastaan hurmasikin sen energia. Tietynlainen vahvuus. Iski aika vahvasti jo ensimmäisellä kuuntelukerralla. Yleensä pidän sanoituksissa enemmän runsaasta kielikuvien käytössä, mutta tässä toimii suoraan tykittäminenkin. 


Minä en oikeastaan ole koskaan suuremmin pitänyt Jeffree Starista. Jeffreessä on kyllä plussaa hänen dramaattisuutensa, mutta muuten hän ei oikein nappaa. Herra on ehkä minun makuuni hieman liiankin tyttömäinen. Porcelain Black puolestaan kuuluu suuresti ihailemiini naisiin, jonka vuoksi tätä biisiä päädyin kuuntelemaan. Kokonaisuudessaan varsin mahtava paketti vaikkapa bileisiin. Puhutuista osuuksista ja voihkimisista en suuremmin välitä. Ne menevät aika yli ja ovat tarpeettomia. Jonkinlainen myötähäpeä nousi kieltämättä pintaan kyseisissä kohdissa.

Tässäkin biisissä on kuitenkin oma energiansa, kuten Porcelainin biiseissä yleensäkin. Pidän kappaleen itsevarmasta asenteesta ja räväkkyydestä. Yleensäkin Prisonerin edustama genre on mielenkiintoinen. Tällaista bailumusiikkiahan tämä lähinnä on, mutta siinä on myös oma pieni rockahtava sävynsä. Tällaista minä kuuntelisin bileissä paljon mieluummin kuin jotain Flo Ridaa.


 Emilie Autumnin "Take the Pill" on biisi, jonka sijoittaisin "mestariteokset" - kategoriaan. Yksin kappaleen vahvuus iskee minuun, mutta teemakin on varsin puhutteleva. Itse en ajattele biisiä pelkästään mielenterveystyön kritisointina, vaan minulle se kuvaa myös monia muita asioita. Olen huomannut, että monista biiseistä poimin vain ne ylimmät teemat, kuten tässä mielipiteen ja vapauden riiston. "Take the Pill" voi kuvata oikeastaan minkä tahansa paskan syöttämistä. Esimerkkinä voidaan ottaa yleiset kauneusihanteet ynnä muuta. Minulle biisi puhuu ennen kaikkea siitä, miten ihminen pakotetaan tietynlaiseen muottiin.

Idean lisäksi myös toteutus on loistava tässä kappaleessa. Emiliehän on tunnettu tavastaan käyttää ääntään hyvin moniulotteisesti, tunnelmaa luoden. "Take The Pill" on yksi niistä kappaleissa, joissa tämä lahjakkuus korostuu erityisesti. Loppu on jotain upeaa, erityisesti kohta, jossa Emilie huutaa "Well he’s a doctor and you are just a crazy fucking bitch" saa kylmät väreet kulkemaan selkää pitkin. Ei voi sanoa muuta kuin että olen vaikuttunut.


Jälleen Sonata Arcticaa, biisi tällä kertaa "The Boy Who Wanted To Be A Real Puppet".  Pidän tässä tavasta, jolla ahneutta käsitellään.  Nukketeatteri ei ole suinkaan miljöö epätavallisimmasta päästä, mutta ahneuteen en ole sitä kuullut yhdistettävän. Tarina on kovin mielenkiintoinen ja toki myös opettavainen. Sanoma on täyttä totta. Ihmisten pitäisi ajatella enemmän toiveitaan ja unelmiaan, myös kyseenalaistaa niitä. Ei pelkästään juosta sokeana haluamansa perässä. 

Tässä biisissä iskee myös ihan melodiakin, se on tarttuva ja mielenkiintoinen. Tykkään tavasta, jolla biisi kulkee eteenpäin. Se on aavistuksen verran leikkisä, muttei kuitenkaan liikaa.

tiistai 7. elokuuta 2012

Ihmisten kyvystä elää ja olla elämättä

Paikalliset no-life ämmät inspiroivat minua purkamaan tuntemuksiani hieman blogiinikin. Oikeastaan vitutukseni lähti liikkeelle vastaavien varsin mielikuvituksettomasta paskanjauhannasta. Sain kuulla olevani hullu akka. Ei siinä sinänsä mitään. En minä voi käskeä ihmisiä ajattelemaan minusta jollain tietyllä tavalla. Voisivat kuitenkin katsastaa perusteensa ensin.

On luonnollista, että ihmiset jauhavat toisistaan niin hyvää kuin huonoakin. Itsekin teen sitä jonkin verran, mutta pidän huolen siitä, etten puhu ihan puuta heinää. Minä en kehu tai hauku ketään turhaan. Tämän "hullu akka" - kommentin taustalla on hyvin mahdollisesti se, että minä en istuksi hiljaa, katse maassa lipittämässä siideriä paikallisen yökerhon pimeimmässä nurkassa. Olen esillä, minulla on voimakkaat mielipiteet ja pukeudun persoonallisesti. Itselleni nuo eivät ihan riitä hullun määritelmään. Tietenkin kommentti hieman ärsyttää, mutta vitutus ei oikeastaan ole päällimmäinen tunteeni. Ennemminkin myötähäpeä ja sääli. 

Kuten annoin jo ymmärtää, haukkujani ovat aika persoonattomia tapauksia, joiden elämä koostuu seuraavan viikonlopun juominkien pohtimisesta. Sellaisia ihmisiä, jotka ovat minun mielestäni totaalisen tylsiä. Juomingeissakin käsittävät hauskanpidon niin, että istuvat siellä yökerhon nurkassa ja illan päätteeksi ehkä makaavat housut kintuissa jossain epämääräisessä läävässä likaisen miehenkuvatuksen pökkiessä puolitiedotonta ruhoa. 

Tuollaisilta ihmisiltä jää elämästä aika paljon kokematta. He eivät kuitenkaan osaa surra sitä, kun ymmärrys ei riitä niin pitkälle. Se on sääli, sillä tässä maailmassa on paljon koettavaa, jos osaa vaan etsiä oikeista paikoista. Mutta eihän sitä voi, koska jos kiinnostuksen kohteesi eivät liity baareiluun, niin olet hullu ämmä. Jos tykkäät valtavirrasta poikkeavista asioista, eivätkä mielipiteesi ole yleisscheissea niin kuulut hourulaan. Säälittää ihan, miten moiset typerät käsitykset estävät ihmisiä elämästä hieman rikkaampaa elämää. Mutta toisaalta, jos niin tyhmä että seuraa sokeasti moisia ajatusmalleja niin ehkä sen sitten ansaitseekin.

Toivottavasti en kuullosta katkeralta siitä, että minusta on sanottu pahasti. Toki se hieman ärsyttää, mutta se ei ole syy siihen, miksi kirjoitin tämän postauksen. Noiden ihmisten määritelmällä "hullu" on oikeastaan kehu. Minua vaan ärsyttää se, miten sokeita tällaiset ihmiset voivat olla. Pahinta on, että heidän levittämiensä käsityksien takia monet eivät uskalla olla sellaisia kuin oikeasti tahtoisivat olla. Harvat haluavat leimaantua hulluksi. 

Itse olen päättänyt elää elämääni juuri niin kuin itse tahdon. Monelle muullekin tekisi hyvää kokeilla samaa. Omalla kohdallani tuo on mennyt niin pitkälle, etten mielelläni sitoudu mihinkään ajatusmalliin, ideologiaan tai moraaliin. Teen juuri niin kuin oma vaistoni sanoo. Hyvä alku olisi kuitenkin edes hieman kyseenalaistaa omia ajatuksiaan ja karsia sieltä pois turhat normit. Ne sellaiset joille ei löydä kunnon perusteita. 

Kiitos, olen puhunut.