keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

"In a land of myth, and a time of magic, the destiny of a great kingdom rest on the shoulders of a young boy, his name - Merlin"

Tulin törmänneeksi BBC:n Merlin-sarjaan ensimmäisen kerran noin vuosi sitten selaillessani tylsistyneenä Tv-kanavia. Keskiaikainen miljöö kiinnitti huomioni oitis ja jäin seuraamaan jaksoa, jossa kuningas Arthurin isä, Uther Pendragon, rakastuu naiseen, joka on oikeasti peikko. Tuo jakso oli varsin hauska ja ajattelinkin ruveta seuraamaan kyseistä sarjaa. Kaikkea muuta puuhaillessa Merlinin katsominen kuitenkin jäi. Sarja palasi mieleeni vasta paljon myöhemmin kiinnostuttuani oikein toden teolla kuningas Arthurista ja muista häneen kytkeytyvistä legendoista.

Etsin siis Youtubesta vuoden 2008 Merlinin ja aloin seurata sarjaa ihan alusta lähtien. Se koukutti minut saman tien. Heti alussa tosin kävi selväksi, että kyseessä oli ikään kuin koko perheen viihdeshow, joten kauhean syvällisiin teemoihin ei Merlinissä porauduta. Se ei myöskään noudata myyttejä aivan sanatarkasti, mutta eipä oikeastaan tarvitsekaan. Ihan kiva, että luvassa on yllätyksiäkin. Pidän myös siitä, että monissa jaksoissa on pääjuonen lisäksi oma, pieni tarinansa. Kuten ensimmäisessä näkemässäni jaksossa, monissa muissakin se on enemmän tai vähemmän humoristinen. Hahmot asetetaan välillä naurunalaisiksi, mikä tarjoaa faneille sellaisen ulottovuuden, mikä saadaan fantasiaan usein vain fanfictionin kautta. Kaikenlaiseen fantasiaan hahmojen ajoittainen nolaaminen ei ehkä sovi, mutta Merlinissä se tuntuu olevan aivan luonnollinen osa sarjaa.

Sitä syvällisempää puolta jäin kyllä kaipaamaan. Eihän Merlin nyt täysin pinnallinen sarja ole, mutta monia tapahtumia ja henkilöitä olisi voinut kyllä syventää rutkastikin. Esimerkiksi Lancelotin ja Guineveren romanssi jäi aika paljon pinnallisemmaksi kuin legendoissa. Samoin Tristanin ja Isolden. Jälkimmäisen parin kohtalo on legendassa hyvin koskettava ja traaginen, mutta Merlinissä se jätettiin vain murheelliseksi sivutapahtumaksi. Ensinnäkin Tristan ja Isolde olivat sarjassa mukana vain muistaakseni yhden vai kaksi jaksoa ennen kuin Isolde kuoli. Hahmoja ei oltu juuri syvennetty, etenkään Isoldea. Tällaiset mokat tuntuvat valitettavasti olevan Merlinissä aika tyypillisiä. 

Päähenkilöiden suhteen tilanne on jo parempi. Arthur, Merlin, Guinevere ja Morgana ovat hyvin rakennettuja hahmoja. Olisin ehkä kaivannut hieman enemmän tietoa siitä, mitä Morganalle tapahtui sillä välin, kun hän oli poissa kuvioista, mutta mitään suurempaa moitittavaa minulla ei hänenkään suhteensa ole. 

Roolisuorituksiinkin olen pääasiassa ihan tyytyväinen enkä varsinaisesti inhoa kovinkaan montaa hahmoa. Tosin Bradley Jamesin Arthur oli minulle alussa pienoinen järkytys. Olin tottunut vuoden 1998 Merlin-elokuvan tiimoilta nuoreen Arthuriin hyvin viattomana ja hyväsydämisenä persoonana. Bradley Jamesin Arthur oli päälle päin itseään täynnä oleva, ylimielinen ja röyhkeä prinssi. Olin aluksi niin järkyttynyt, etten oikein osannut sanoa, pidinkö tästä uudenlaisesta Arthurista vai en. Nyt voin vastata, että pidän. On varsin mielenkiintoista nähdä vaihteeksi tällainen versio hänestä. Onhan sarjan Arthur toki hyväsydäminen ja oikeamielinen pohjimmiltaan. Sarjan edetessä nuo puolet nousevat enemmän ja enemmän esiin, mutta päälle päin hän on hyvinkin itseriittoinen persoona.

Merliniä näyttelevä Colin Morgan hoitaa roolinsa moitteetta. Merlin on toki älykäs ja kyvykäs, mutta hahmon luonnissa ei olla unohdettu myöskään sitä, että hän on vielä nuori ja kokematon. Merlin tekee virheitä, sekä käyttäytyy toisinaan typerästi ja naiivisti. Hyvä niin. Tuollainen nuoren Merlinin kuuluukin olla, hieman sarkastinen ja ilkikurinen, vähän naiivi, mutta silti älykäs ja puhdas sydämeltään. Merlinissä on oikeastaan vain yksi puoli, josta en tykkää. En tajua, miksi ihmeessä käsikirjoittajat eivät voi antaa velhon ajatella useammin itse vaan usuttavat hänet kysymään melkein jokaisessa jaksossa neuvoa lohikäärme Kilgarrahilta. Tuokin seikka nykyään tosin vain hymyilyttää. 

Tästä postauskesta tulisi järkyttävän pitkä, jos alkaisin selostaa mielipiteitäni kaikista näyttelijöistä ja hahmoista. Mainitsen kuitenkin vielä muutaman, jotka ovat erityisesti kiinnittäneet huomioni. Morganan asema suosikeissani pätee paitsi lengedoissa myös sarjassa. Kauniin Katie McGrathin roolisuoritus on suorastaan upea. Hän näyttelee sekä hyvis-, että pahis-Morganan aivan loistavasti. Muuntautumiskykyä hänellä tuntuu ainakin olevan, sillä nuo kaksi Morganaa ovat kuin eri henkilöitä. Niin ja McGrathin ilmeet ovat yksi sellainen puoli hänen roolisuorituksestaan, josta täytyy antaa tunnustusta. Katie on todella ilmeikäs ja osaa hyödyntää tätä etenkin pahis-Morganan kohdalla. Toisaalta ilmeet paljastavat myös kovan kuoren takaa yhä pilkottavan nuoren ja viattoman Morganan. Neloskauden päätösjaksossa hänen kohtaamisensa Arthurin kanssa oli hyvä esimerkki tästä. Hetken aikaa Morgana näytti itsestään aivan erilaisen puolen kaiken katkeruuden ja kovuuden alla. 

Mutta sitten Gaiukseen eli Richard Wilsoniin. Hän on loistava roolissaan Merlinin kasvatti-isänä ja samaan aikaan sinä jokaisen fantasiatarinan pakollisena vanhana ja viisaana tietäjänä. Gaiuksen hahmo on äärettömän suloinen hänen ollessaan valmis riskeeraamaan elämänsä Merlinin vuoksi. Jostain syystä nämä vanhat, viisaat ja puhdassydämiset hahmot nousevat lähes aina suosikkieni joukkoon.

Lisäksi lempihahmoihini kuuluu eräs ei aina niin viisas tai puhdassydäminen hahmo - Uther Pendragon. Siitä oikeastaan juuri pidän hänessä. Hän ei ole ollut hyvä kuningas ja tapattanut lukuisia viattomia vain oman katkeruutensa tähden, mutta silti hänkään ei silti ole läpensä paha. Hänen rakkautensa lapsiinsa on entistä liikuttavampaa, kun sarjassa kuvataan kuninkaan sydämen olevan "kylmä kuin kivi". Minä todella säälin Utheria, kun Morgana petti hänet. Utherin hidas kuihtuminen oli kamalaa katsottavaa ja kuolema vähintään yhtä surullista. 

Yksi näyttelijävalinta ihmetyttää minua suuresti. Hän on Sir Elyania näyttelevä Adetomiwa Edun. Edun on nimittäin musta, eikä noihin aikoihin Euroopassa vielä oltu tavattu ensimmäistäkään tummaihoista. Onhan kyse toki fantasiasarjasta, mutta se kuitenkin perustuu legendoihin, joiden sepittämisen aikaan ei mistään tummaihoisista tiedettykään. Eihän tuo nyt hirveän suuri moka ole, mutta ihmetyttää vaan. Edun toki hoitaa roolinsa oikein hyvin, enkä enää osaisi kuvitella siihen ketään muuta.

Mutta joo, lukuunottamatta välillä aika surkeasti toteutettuja fantasiaolentoja ja lievää pinnallisuutta Merlin on oikein hyvä sarja. En millään malttaisi odottaa syksyyn seuraavaa kautta, mutta ehkä muiden legendoja käsittelevien teoksien lukeminen/katsominen hieman helpottaa ikävääni.























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti