sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Emilie Autumn esiintyi Helsingissä - minä istuin kotisohvalla

Minulla oli liput odottamassa kirjahyllyssäni, mutta viikko ennen keikkaa tajusin, ettei minulla oikeastaan ole rahaa maksaa junia tai muuta elämistä Helsingissä. Yritin kaikkeni kerätä itselleni noita rahoja, mutta ei siitä sitten tullut mitään. Jäin siis kotiin. Voitte vaan arvata miten ärsytti aamulla huomata, että isäni oli laittanut minulle sittenkin rahaa juuri sen verran, että olisin päässyt tuolla keikalle. No, myöhäistä se nyt kai on surkutella. Ehkä ensi kerralla.

Olen todella ärtynyt, sillä Emilie Autumn on yksi lempiartisteistani ja olen odottanut tuota keikkaa melkeinpä edellisestä lähtien. Löysin siis hänet muistaakseni noin viikko sen jälkeen, kun hän oli edellisen kerran keikkaillut Suomessa. Taisi siis olla 2009. Ensimmäisellä kuuntelukerralla en vakuuttunut. Pidin Emilien laulutyyliä jokseenkin ärsyttävänä ja melodioita hieman sekavina. Dead Is The New Alive jäi kuitenkin kummittelemaan mieleeni ja niinpä kuuntelin sen uudelleen jonkin ajan päästä. Huomasin pitäväni kappaleesta. Vähitellen uskaltauduin kuuntelemaan Emilien muitakin biisejä. Jostakin syystä hänen äänensä ei kuullostanut enää lainkaan ärsyttävältä vaan aloin todella pitää siitä. Melodiatkin alkoivat tuntua kiinnostavilta omaperäisyydessään.

Sanat ovat kuitenkin seikka, joka Emilien musiikissa eniten miellyttää. Pidän niiden dramaattisuudesta ja intohimoisuudesta. Moniin niistä samaistun täydellisesti. Oma suhtautuminen maailmaan ja omaan itseen on aika samanlaista kuin Emilien kappaleissa. Lisäksi pidän hänen tavastaan käyttää kieltä. Hänen sanoituksensa eivät ole vain jotain ideatonta sanahelinää, vaan niistä monet ovat mielestäni ihan kirjallisessakin mielessä mestariteoksia. Emilie käyttää paljon kivoja kielikuvia ja muutenkin iskeviä sanavalintoja. Hänhän on kirjoittanut myös runoja, joita en pidä myöskään ollenkaan huonoina.

Yksi asia, mitä Emilie Autumnissa erityisesti arvostan on se, että hän tekee kappaleensa itse. En osaa arvostaa sellaisia artisteja samalla tavalla, jotka ovat vain antaneet äänensä kappaleelle. Eivät kappaleet silloin ole niin henkilökohtaisia, eivätkä kumpua artistin omasta sielusta. Emilien kohdalla biiseistä jo kuulee sen, että ne ovat hänen oman elämänsä inspiroimia.

En osaa nimetä mitään lempikappaletta Autumnilta, mutta voisin listata tähän eniten kuuntelemiani kappaleita:

  
1. Opheliac
Samaistun tähän kappaleeseen täysin. Kaikki tässä on täydellistä. Emilien tapa laulaa tukee Opheliac:in ideaa aivan loistavasti lisäten siihen dramaattista tunnelmaa. Tämä biisi on tullut kuunneltua ties kuinka monet kerrat, mutta en vain osaa kyllästyä. Yksi ikisuosikeistani.



2.Swallow
Swallow:ssakin iskevät sanat. Yksi niistä biiseistä, jotka tuntuvat olevan kuin omasta elämästäni kirjoitettu. Tässäkin iskee kappaleen dramaattisuus, kuten suuressa osassa Emilien biiseissä. Minä rakastan kappaleita joissa on voimakas ja omaperäinen tunnelma ja sitä tässä todellakin on. 
3. Let The Record Show
Tämän kappaleen intohimoisuus on saanut minut monet, monet kerrat painamaan replay-nappulaa. Tässä on sopivasti epätoivoa, kostonhalua ja katkeruutta sekaisin. Mahtava kappale. 
4. Shalott
Rakastan Alfred Tennysonin "Lady of Shalott" - runoa, jonka tarinasta Emilie on tehnyt aivan loistavan version. Pidän hänen tavastaan ehkäpä jopa enemmän kuin alkuperäisestä. Siitä epätoivo huokuu vielä selvemmin kuin alkuperäisestä runosta. Tähänkin kappaleeseen tykäistyin aluksi sen samaistuttavuuden vuoksi.
 
5. I Know Where You Sleep
 Sopivan vittuileva ja kostonhaluinen kappale minulle. Jos tunnen itseni loukatuksi tai olen vihainen, tarvitsen oikeasti hyvin tunnelmallista musiikkia noiden tunteiden saralta ja tämä on sitä. Täydellinen kappale silloin kun tuntee tulleensa pahasti loukatuksi.

6. Fight Like A Girl
Niin paljon kuin kyseistä sanaa inhoankin, tämä on aika pitkälti sellainen "girlpower"-kappale. Ei tosin mitään Spice Girls-kamaa, vaan ehkäpä ennemminkin darkside-versio. Ensiksi olin aika järkyttynyt tästä biisistä, sillä tämä kuullostaa enemmän maistreamilta kuin monet muut Emilien kappaleet. Tuoreena biisinä se vähän säikäytti minut. Pelkäsin, että Emilie on mennettänyt persoonallisen tyylinsä. On tässä kuintenkin vielä hyvin paljon sitä tuttua Emilie Autumnia jäljellä. Toivottavasti hän ei kuitenkaan mene tästä enää maistreamimpaan suuntaan. Emme me tarvitse enää uutta Lady Gagaa. 
7. Thank God I'm Pretty
Tuttuja tunnelmia. Olen monesti törmännyt näihin samoihin asioihin arkielämässä. Jos sattuu olemaan vähänkin ulkonäköä, pitämään huolta ulkoisesta olemuksestaan ja olemaan siihen päälle vielä nainen, niin tuskin voi kokonaan välttyä aliarvionnilta. Itse en ainakaan ole välttynyt. Se on valitettavaa, mutta toisaalta on ihan hauskaa pistää sovinistisille idiooteille jauhot suuhun.

4 kommenttia:

  1. Harmi ettet menny sinne keikalle :<< Odotin jo sen jälkeistä postausta.
    Tää postaus kumminkin oli todella virkistävä ja pidin siis paljon :D
    Kiitoksia vain :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin olisi ollut vallan mukavaa päästä sinne ja kirjoittaa oikein kunnon postaus, mutta ei. :s Kiva kuitenkin, että tämäkin postaus miellytti. :)

      Poista
  2. Itekkin joskus jostain syystä ohittanu kun kuullu Emilyä. Täytyypä kuunnella ajan kanssa nuo kappaleet. Oli ainakin mahatava lavashow mitä nähny keikalta. Ja nuo biisitkin kuulostaa lupaavalta. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajan kanssa noihin kannattaakin syventyä. Ovat mahtavia. :)

      Poista