sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Me singing

Apua, en usko, että tosissani teen tämän postauksen. Pelottavaa. Ensiksi voisin kuitenkin vähän valottaa tätä laulamisen taustaani. Ihan pienestä astihan minä olen lauleskellut, mutta vasta ala-asteella menin kuoroon, jossa sitten olinkin yläasteelle asti. Lopetin touhun, koska se ei tuntunut omalta. Olen tykännyt aina laulaa enemmän soolona, kun kuorolaulannassa ei pääse samalla tavalla itseään ilmaisemaan.

Kävin myös jossain vaiheessa yläastetta äänenmuodostuksessa, enkä oikeastaan muista, mistä syystä sen lopetin. Sittemmin olen kuitenkin lauleskellut paikallisella musiikkiopistolla ja ääneni onkin kehittynyt siellä aika paljon.

Mutta itse lauluosuuteen, valitsemani biisi on Nightwishin Turn Loose The Mermaids. Sitä olen jonkin verran laulellut ja pidän biisistä. Nuo kertsit lauloin kaikki ensimmäisen tapaan, koska vikan kertsin hyppy ovat äänelle aika rääkkiä. Olisi kuullostanut typerältä laulaa vain lopun hyppy ykköskertsin tapaan, joten päätin, että menkööt kaikki kertsit nyt samalla tavalla. Lopputulos on kai ihan ok, vaikka eka säkeistö kuullostaakin omiin korviini aivan järkyttävältä. Olisin voinut siinä vähän alentaa volyymia. Ei siis ehkä paras suoritukseni, mutta ihan kelvollinen.

Seuraavaksi meinasin vetää Breaking Benjaminin So Coldia. Kenties saadaan sekin tänne jo lähipäivinä.

Niin ja mähän en tosiaan (valitettavasti) omista biisiä, vaan kaikki kunnia siitä kuuluu Tuomas Holopaiselle ja Nightwishille jne jne.

video

 Kertokaahan mielipiteitä!

10 kommenttia:

  1. Oot hyvä laulaa, tykkään! (:

    VastaaPoista
  2. äänesi on kyllä todella kaunis, ei voi kyllä muuta sanoa, kuin että kauniisti lauloit!!:)

    VastaaPoista
  3. Kyllä sulla ääntä on, millä laulaa! Hyvältä kuulostaa, ja laita ihmeessä enemmän sun laulua kuunneltavaksi, ainakin minä kuulisin oikein mielelläni :)

    VastaaPoista
  4. Oikein suuret kiitokset kaikille! :)

    Lisää tulee kyllä vielä, kunhan treenailen noita biisejä siihen kuntoon, että kehtaa julkaista. :)

    VastaaPoista
  5. Tykkään tosi paljon sun äänestä. Laita ihmeessä lisää laulupostauksia, olis tosi kiva kuunnellla :)

    VastaaPoista
  6. Tosi kaunis ääni, yllätyin et pidin paljonkin, haha :---D Lisää vaan tällästä! :)

    VastaaPoista
  7. Hyvin lauloit, tykkäsin! Laita ihmeessä lisää lauluasi!

    http://behind-anna.blogspot.com/

    VastaaPoista