perjantai 24. helmikuuta 2012

Minun inspiraationi

Minusta on kummallista, että jotkut ihmiset väittävät, ettei inspiraatiota olekaan. Voiko todella olla, että joku ei koskaan koe sitä? Minusta se tuntuu erittäin oudolta ajatukselta. Muiden mielet ovat siitä kiintoisia, että ne voivat olla hyvin, hyvin erilaisia kuin omani. Mutta parempi, etten ala jaarittelemaan siitä aiheesta, sillä muuten tämä teksti menettää makunsa täysin.

Minun teksteistäni harvoin tulee mitään, ellen ole inspiroitunut kirjoittamaan. Pidemmän novellin tai kirjan täytekohtien kirjoittaminen nyt vielä menee, mutta esimerkiksi runoja tai proosan huippukohtia on aika mahdoton kirjoittaa ilman jotakin sytykettä. Tekstistä tulee silloin sisällötöntä ja laimeaa. Lisäksi tällaisessa tilanteessa yleensä inhoan tekelettäni jo valmiiksi. Piirtämisessä on vähän sama juttu, mutta siinä asiat ovat vielä mutkikkaampia, kun olen vielä niin alkutekijöissä. Hyvään työhön tarvitsen sopivan vireystilan, inspiraation ja hyvät välineet. Muuten en saa mitään aikaiseksi. Myös laulamisessa tarvitsen inspiraation, joka tosin löytyy melkeinpä aina, jos on sopivia kappaleita tarjolla. Se on kuitenkin aika lailla eri asia kuin kirjoittaminen tai piirtäminen, sävellystaidottomana kun lauleskelen muiden tekeleitä.

Inspiraationi saattaa puhjeta kukkaan missä tilanteessa vain - erittäin huonoissakin. Monesti on käynyt niin, että olen ennen kouluun lähtöä saanut aivan mahtavan idean johonkin taiteiluun, mutta paremmalla ajalla se ei enää innostakaan. Pahinta on, jos kuningasidean unohtaa. Se pistää ärsyttämään, jos kuitenkin muistaa, että jotakin oli mielessä. Parasta on, jos inspiraatio iskee iltapäivällä, kun olen kotona, mutten toisaalta kamalan väsynyt. Silloin saan parasta jälkeä aikaan. Tai sitten erityisen unettomana yönä.

Kuullostan nyt vähän siltä, etten pystyisi yhtään vaikuttamaan omaan inspiraatiooni. Se ei oikeastaan ole täysin totta. Pystyn kyllä musiikkia kuuntelemalla, lukemalla, taideteoksia selailemalla, tai esimerkiksi vain surffilemalla eri sivuilla netissä edesauttamaan inspiraation syntymistä. Aina se ei kuitenkaan auta. Inspiraatio voi olla tulematta tai tulla jostain aivan muusta asiasta: tuntemattomien käymästä keskustelusta, luonnosta tai omista kokemuksistani. Kaikkiin tuotoksiini olen toki tallentanut palan itseäni, tuon palan koko vaan vaihtelee huomattavasti. Joskus kirjoitan suoraan omasta elämästäni, joskus taas vain hyvin pienet asiat tekstissä ovat minua. On myös tekstejä, joilla ei ole minun kanssani mitään tekemistä. Saatan olla niiden kautta yrittänyt vain ymmärtää toista ihmistä ja pohtia, miltä tuntuisi olla jonkun täysin erilaisen ihmisen saappaissa.

Minä en osaisi kuvitella elämää ilman inspiraatiota. Se merkitsee minulle niin paljon. Sen avulla tunnen luovani jotain uutta ja sitä tunnetta on mahdoton selittää. Lisäksi inspiraatio on henkireikäni. Siihen voin haudata tunteeni tai sen avulla voin purkaa niitä. Voin ilmaista itseäni, kertoa itsestäni maailmalle ja vaikuttaa. Inspiraation avulla voin myös antaa muille jotain. Ehkä kirjoittamani teksti, maalaamani maalaus tai laulamani laulu ei järisytä universumia, mutta jos edes joku saa niistä itselleen jotain niin työni on sen arvoista.

Tämä sepostukseni oli nyt ehkä hieman sekava, mutta mieleni teki kirjoittaa tällainen purku inspiraatiostani. Toki tästä puuttuu tyyli-inspiraatio täysin, mutta voisin myöhemmin käsitellä sen omana aiheenaan. Tällä kertaa näin.

4 kommenttia:

  1. Innostava teksti, minun on helppo samaistua tähän. Kuulen usein eri ihmisiltä kommenttia, että "miten sä aina jaksat ja kerkeet tehdä kaiken näköstä" jne, mutta kun se inspiraatio ottaa vallan, niin sitä syntyy vaikka mitä. On tosiaan itsekin vaikea kuvitella, että joillain ihmisillä ei ikinä tulisi inspiraation tunnetta, mutta varmaan jos on ollut liian kauan aikaa paikallaan, niin sitä sitten jämähtää. Olen kokenut tämän jämähtämisenkin joskus, olin varmasti lähemmäs kaksi vuotta tekemättä mitään. Siksi minusta onkin erittäin tärkeää nykyisin ruokkia sitä inspiraatiota säännöllisesti. Lähes taukoamatta soi musiikki taustalla, aina on jokin kirja mitä lukea, selailen muiden tuotoksia. Sillä en tiedä mitään sen kamalampaa, kun taas ajautua siihen tilaan että se inspiraatio ei vain tule, mikään ei innosta eikä kiinnosta ja toimii vain konemaisesti päivästä toiseen.

    VastaaPoista
  2. Joo näinhän se on. Ei inspitaation aikana väsy samalla tavalla kuin ilman sitä.

    Minulla ei ole ollut pitkää inspiraatiotonta jaksoa oikeastaan koskaan, mutta kyllähän niitä lyhyempiä löytyy sitten kasoittain. Pahin on aika, kun on tavallaan ollut pitkäaikaisempi inpis, idea johonkin suureen, esimerkiksi runokokoelmaan. Mitä sitten kun projekti on valmis? Itse olen vähän aikaa ainakin ihan hukassa, kun jotenkin tuntuisi luontevalta kirjoittaa kirjoittamani kokoelman teemoja käsitteleviä tekstejä, mutta pitäisi aloittaa jotain uutta ja erilaista. Pitäisi osata irtautua vanhoista teksteistä. Mutta niin, tuollaiset ajat ovat pahimpia. Silloin tuntuu, että inspiraatiota ei juuri ole tai sitten se vain jumittaa paikoillaan.

    VastaaPoista
  3. Nojoo, tuo on kanssa toinen tuo, että pitäisi osata irtautua siitä vanhasta kun on päästy loppuun, ja hakea uusi inspiraatio uutta työtä varten. Saman kehän kiertäminen ja paikalleen juuttuminen omien töiden kanssa on myös pelottava ajatus. Mutta toisaalta se saattaa olla hyväksikin, että uusissa jutuissa kulkee mukana aina pala vanhaa. Siitä muodostuu oma kädenjälki, joku juttu joka on selvästi oma, joku josta sen tunnistaa helposti. Ja ylipäätään liikaa ajatteleminen ahdistaa, sillä asioille löytää helposti niin monta puolta ettei enää tiedä mitä niistä seurata... :D Pitäis mennä niinkuin tuntuu parhaalta ja tehdä niinkuin tuntuu parhaalta, mutta vähän turhan usein se on kyllä helpommin sanottu kuin tehty, ja sitä jää miettimään ja pelkäämään tulevaa.

    VastaaPoista
  4. Joo näinhän se on. Välillä surettaa, kun joku lempikirjailija/muusikko muuttaakin tyylinsä täysin, eikä mitään vanhaa ole enää jäljellä. Mutta taidettaan täytyy tehdä niin kuin tuntuu hyvältä. Itse aina mietin tekstiä kirjoittaessani että tuleeko siitä nyt liian kliseinen ynnä muuta vastaavaa, mutta pitäisi vaan antaa mennä. Parhaalta tuntuu tehdä työtä, jonka saa tehdä ilman rajoja, täysillä vaan inspiksen siivittämä.

    VastaaPoista