keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Xandrian uusin levy - pienoinen järkytys

Niin olen todellakin lievästi järkyttynyt tuosta uudesta albumista. Ei, kappaleissa ei sinänsä ole mitään vikaa, niistä monet ovat oikein kauniita ja vaikuttavia. On vain yksi pieni mutta: useimmat niistä kuullostavat aivan vanhalta Nightwishilta. Ehkä minun ei pitäisi valittaa, sillä rakastan kyseisen bändin vanhaa tuotantoa, mutta tämä ei tunnu Xandrialta. Takaraivossa jyllää koko ajan ajatus Nightwishista.

Ymmärrän kyllä, että bändien on osattava muuntautua ja vaihtaa tyyliään, mutta tämä on jo liikaa. Xandriahan on kuin eri bändi. Senkin vielä kestäisin, jos he eivät olisi muuntautuneet Nightwish kakkoseksi. Se, että Nightwish muutti tyyliään, ei tarkoita, että muiden täytyisi hyökätä bändin vanhan tuotannon kalmistoihin.

Xandrialla oli oma, yksilöllinen tyylinsä, josta suuri osa oli Lisa Middelhauven äänen ansiota. Uuden laulajan ääni on yllättävän samantapainen kuin Tarja Turusella, minkä vuoksi bändin olisi pitänyt nimenomaan välttää nightwishmaista tyyliä. He tekivät kuitenkin toisin, minkä vuoksi en oikein osaa kunnioittaa näitä kappaleita samalla tavalla kuin vanhan tuotannon helmiä. Minun kunnioitukseni ansaitakseen pitää olla persoonallinen. Xandria oli sitä ennen, mutta tämä uusi levy ei ole sitä.

Täytyy nyt kuitenkin vielä korostaa sitä, etteivät kappaleet kuitenkaan mitään huonoja ole. Jos Nightwishia ei olisi olemassakaan niin olisin aivan rakastunut näihin. Minua vaan häiritsee nyt hirveästi se, että joistain niistä tulee suoraan mieleen joku tietty Nightwishin kappale.

Esimerkiksi avauskappale A Propecy of Worlds To Fall on sinänsä aivan upea. Tulen varmasti kuuntelemaan sitä ja muutamia muita, kuten Thousand Letters, The Dream Is Still Alive ja Forevermore - kappaleita oikein mielelläni, mutta mitään erityistä ylistystä teoksina en osaa niille antaa. Korkeintaan sanoja voin hehkuttaa, sillä sen perusteella mitä olen näistä saanut irti niin ne sentään eivät ole niin nightwishmaisia kuin voisivat olla. Kappaleina en kuitenkaan voi koskaan nostaa näitä hirveän korkealle arvostamieni teosten listalla. Valitettavasti.

Mitä mieltä te olette?




Huhhuh, noiden jälkeen kun kuuntelee vanhaa tuotantoa niin ei voi sanoa muuta kuin että tyyli on tosiaan muuttunut ihan hirveästi:







maanantai 27. helmikuuta 2012

...but walls of her chamber still echo the dreams

Minulla on ollut viimeisen parin päivän aikana aika vetämätön olo, etenkin kirjoittamisen suhteen. Pari päivää sitten kirjoittamistani runoista tuli suoraan sanottuna paskaa tekstiä ja romaanini ei edisty yhtään. Pitäisi kirjoittaa lisää noita hahmokuvauksia, mutten oikein saa aikaiseksi mitään. Lisäksi niskani ovat aivan jumissa ja päätä vihloo. Toivottavasti jälkimmäinen johtuu vain niskoista eikä mistään vakavammasta. Olen aika hermoheikko kaikkien mahdollisten kipujen suhteen.

Kirjoituksiin olisi luettava. Siihenkään vaan ei tunnu puhti riittävän. Tänään kyllä tsemppaan, luen kaupungista tultuani vähän. Kirjoittaakin voisi yrittää, mutta jos inspis ei iske niin sitten se ei iske. Mitä te yleensä teette silloin kuin inpis ei ole tullakseen? Luovutatteko vai onko teillä keinoja saavuttaa se?

No joo tässä vähän eilistä asua ja maalaus, jonka sain tänään valmiiksi:


(Toppi Gina Tricot, kengät lainasin Sannalta, Nellyltä kuulema ovat, korsetti Back Streetiltä, hame Morticiasta ja ketju Cybershopista.)

En oikein tiedä onnistuiko tämä työni nyt vai ei. Tuoppi ainakin epäonnistui, etenkin tuon kahvan osalta. Sen alaosahan yhtyy muuhun tuoppiin ihan oudossa kohdassa. Valitettavasti tajusin mokan vasta työn ollessa melkein valmis ja päätin sen antaa vain olla. Kasvot onnistuivat ihan ok, hiukset taas olisivat voineet olla paremmat. Käsi ei ole täydellinen, mutta minun tekemäkseni ihan ok. Pahoittelen työni laatua, mutta skanneriamme ei ole kytketty koneeseen ja se kuulema on vaikea prosessi. Siksi piti ottaa kuva digikameralla. Mutta siis työn aiheenahan on oma hahmoni Phoenix, joksi pukeuduin penkkareissa.

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

My bucket list

Bongasin Hopearaja - blogista tämän kivan idean ja päätin itse toteuttaa vastaavanlaisen postauksen. Tein tämän jo kerran, mutta onnistuin jotenkin katouttamaan koko vaivalla kirjoittamani postauksen. Tästä uudesta taitaa tulla jonkin verran yksinkertaisempi sitten.
Saa kysyä ja keskustella!

perjantai 24. helmikuuta 2012

Minun inspiraationi

Minusta on kummallista, että jotkut ihmiset väittävät, ettei inspiraatiota olekaan. Voiko todella olla, että joku ei koskaan koe sitä? Minusta se tuntuu erittäin oudolta ajatukselta. Muiden mielet ovat siitä kiintoisia, että ne voivat olla hyvin, hyvin erilaisia kuin omani. Mutta parempi, etten ala jaarittelemaan siitä aiheesta, sillä muuten tämä teksti menettää makunsa täysin.

Minun teksteistäni harvoin tulee mitään, ellen ole inspiroitunut kirjoittamaan. Pidemmän novellin tai kirjan täytekohtien kirjoittaminen nyt vielä menee, mutta esimerkiksi runoja tai proosan huippukohtia on aika mahdoton kirjoittaa ilman jotakin sytykettä. Tekstistä tulee silloin sisällötöntä ja laimeaa. Lisäksi tällaisessa tilanteessa yleensä inhoan tekelettäni jo valmiiksi. Piirtämisessä on vähän sama juttu, mutta siinä asiat ovat vielä mutkikkaampia, kun olen vielä niin alkutekijöissä. Hyvään työhön tarvitsen sopivan vireystilan, inspiraation ja hyvät välineet. Muuten en saa mitään aikaiseksi. Myös laulamisessa tarvitsen inspiraation, joka tosin löytyy melkeinpä aina, jos on sopivia kappaleita tarjolla. Se on kuitenkin aika lailla eri asia kuin kirjoittaminen tai piirtäminen, sävellystaidottomana kun lauleskelen muiden tekeleitä.

Inspiraationi saattaa puhjeta kukkaan missä tilanteessa vain - erittäin huonoissakin. Monesti on käynyt niin, että olen ennen kouluun lähtöä saanut aivan mahtavan idean johonkin taiteiluun, mutta paremmalla ajalla se ei enää innostakaan. Pahinta on, jos kuningasidean unohtaa. Se pistää ärsyttämään, jos kuitenkin muistaa, että jotakin oli mielessä. Parasta on, jos inspiraatio iskee iltapäivällä, kun olen kotona, mutten toisaalta kamalan väsynyt. Silloin saan parasta jälkeä aikaan. Tai sitten erityisen unettomana yönä.

Kuullostan nyt vähän siltä, etten pystyisi yhtään vaikuttamaan omaan inspiraatiooni. Se ei oikeastaan ole täysin totta. Pystyn kyllä musiikkia kuuntelemalla, lukemalla, taideteoksia selailemalla, tai esimerkiksi vain surffilemalla eri sivuilla netissä edesauttamaan inspiraation syntymistä. Aina se ei kuitenkaan auta. Inspiraatio voi olla tulematta tai tulla jostain aivan muusta asiasta: tuntemattomien käymästä keskustelusta, luonnosta tai omista kokemuksistani. Kaikkiin tuotoksiini olen toki tallentanut palan itseäni, tuon palan koko vaan vaihtelee huomattavasti. Joskus kirjoitan suoraan omasta elämästäni, joskus taas vain hyvin pienet asiat tekstissä ovat minua. On myös tekstejä, joilla ei ole minun kanssani mitään tekemistä. Saatan olla niiden kautta yrittänyt vain ymmärtää toista ihmistä ja pohtia, miltä tuntuisi olla jonkun täysin erilaisen ihmisen saappaissa.

Minä en osaisi kuvitella elämää ilman inspiraatiota. Se merkitsee minulle niin paljon. Sen avulla tunnen luovani jotain uutta ja sitä tunnetta on mahdoton selittää. Lisäksi inspiraatio on henkireikäni. Siihen voin haudata tunteeni tai sen avulla voin purkaa niitä. Voin ilmaista itseäni, kertoa itsestäni maailmalle ja vaikuttaa. Inspiraation avulla voin myös antaa muille jotain. Ehkä kirjoittamani teksti, maalaamani maalaus tai laulamani laulu ei järisytä universumia, mutta jos edes joku saa niistä itselleen jotain niin työni on sen arvoista.

Tämä sepostukseni oli nyt ehkä hieman sekava, mutta mieleni teki kirjoittaa tällainen purku inspiraatiostani. Toki tästä puuttuu tyyli-inspiraatio täysin, mutta voisin myöhemmin käsitellä sen omana aiheenaan. Tällä kertaa näin.

maanantai 20. helmikuuta 2012

Penkkareista ja abiristeilystä

Nyt ovat kauan odotetut penkkarit ja abiristeily ohitse. Tuntuu jotenkin kummalliselta. Odotin noita tapahtumia kauheasti, eivätkä ne nyt olleetkaan niin ihmeellisiä kuin ajattelin. No, välillä oli kuitenkin ihan huippuhauskojakin hetkiä, etenkin penkkareissa.

Heräsin torstaina aamuviideltä tekemään meikkiä. Olin tuskaillut ties miten kauan millaisen maskeerauksen teen, sillä hahmoni oli kyllä fantasiahahmo, mutta sen oli kuitenkin tarkoitus näyttää jonkin verran ihmiseltä. Jos joku ei muista miksi olin pukeutunut tai ole lukenut aikaisempia penkkareihin liittyviä postauksiani, niin kyseessähän on siis oman kirjani hahmo Phoenix. Valitsin nimenomaan tuon hahmon, koska penkkareita pohtiessa häntä oli helppo syventää ja varmistuin niiden kautta monista Phoenixin ulkonäköpiirteistäkin. Voisin sanoa, että hahmo on nyt melkeinpä valmis. Linkitän tähän nyt vielä jo kerran linkittämäni tekstini Kuolemanvalot, joka on pieni avaus hahmoon, jos jotakin nyt sattuu kiinnostamaan.

Minähän olin siis Janin luona yötä, lähinnä auttaakseni poikaystävääni maskeerauksessa, mutta hän sai sen loppujen lopuksi hoidettua vallan hyvin itsekin. Minulla oli ehkä omassani isommat ongelmat, kun korvat täytyi liimata ja tuo kyseinen liima nyt sattui olemaan erittäin sottaavaa. Lopuksi sormeni olivatkin kauttaaltaan kasvoväristä valkoiseksi värjäytyneessä liimassa. Onneksi kuitenkin selvisin niin tuosta kuin muistakin kriiseistäni asuni suhteen ja pääsimme lähtemään potkijaisiin.

Omasta mielestäni potkijaiset olivat aika tylsät. En kuitenkaan syytä siitä järjestäjiä, sillä en yleensäkään tykkää tuollaisista tilaisuuksista ihmeemmin. Niinpä en menettänyt paljoa, kun jouduin lähtemään salista hetkeksi huilimaan pahan olon takia. Ohjelmaanhan kuului lähinnä pukukisa, Mikkelin lukion Idols (joka oli kyllä aika hauska! :D) ja muita vastaavia kilpailuja. Toki sitten myös stipendien jako, jossa nyt ei suurempia yllätyksiä ilmaantunut. Monet noista saattoi arvata jo ennen kuin stipendin saajaa oli nimetty. Noita olisi kyllä voinut olla enemmän. Ei siitä kai mitään ihmeemmin voittanut, joten miksei toimikunta nyt olisi voinut nähdä pikkuisen vaivaa muutaman nimikkeen eteen?

Mutta joo, sitten lähdettiinkin jo heittelemään karkkia. Täytyy sanoa, että lapset osaavat olla nykyään todella röhkeitä. Itse en todellakaan uskaltanut mennä pienenä repimään abeja vaatteista ja karkkipusseista, vaan odotin kiltisti, että he heittivät karkkia. Nyt lapset kiljuivat sitä, saartoivat rinkiin, yrittivät varastaa pusseja ja kuulin jopa, että erään pojan asua oltiin revitty rikki. Tuli vain sellainen olo, että äkkiä karkuun. Rekasta oli huomattavasti kivempi heitellä karkkeja, kun ei ollut ketään repimässä vaatteista. Kovaäänistä puuhaa sekin kyllä oli, kun kaikki huusivat, mutta sehän nyt vain kuuluu asiaan. Itsekin kiljuin ihan pokkana "Aamuja nolla" ja "Koulu on loppu", vaikka tosi asiassa teen vielä muutaman kurssin pitäessäni välivuotta. Ei tuossa tilanteessa vaan oikein voinut olla huutamatta, etenkään kun en ole mikään hiljainen persoona muutenkaan. Luokkanikin yllätti positiivisesti. Meidän luokkahenkemme on ollut aina vähän hajanainen, mutta rekassa se oli yllättävän yhtenäinen. Mukava juttu, sillä tuo ajelu oli viimeinen kerta sillä porukalla yhtään missään. Pakko myöntää, että on pikkuisen haikea olo.

Ajelun jälkeen lähdin vielä hetkeksi Janille ennen kuin menin Outille, jossa minun oli tarkoitus valmistautua iltaan. En kuitenkaan kerjennyt olla Outilla kauhean pitkään, sillä suunnitelmat muuttuivat sen verran, että ennen baaria suunnistinkin vielä Sannalle. Tyttöjen kanssa otettiin vähän kuvia, korkattiin juomia, kuunneltiin musiikkia ja juorutuiltiin. Niin ja minähän tapani mukaan halusin jossain vaiheessa välttämättä laulaa. Täytyy myöntää, ettei tuo hiprakkavetoni ehkä ollut parhaimpiani.

Illan baari ei ollut tällä kertaa teinihelvettinäkin tunnettettu Kharma vaan Wilhelm. Täytyy sanoa, että tuosta paikasta yllätyin positiivisesti. Kharmassa ihmiset vaan hinkkaavat itseään toisiinsa ja juovat ihan liikaa. Wilhelmissä voi keskustellakin, sillä tanssilattia on sen verran erillään muista tiloista. Musiikki ei jumputa koko ajan korvan juuressa. Onhan Kharmassakin alakerta, mutta siellä ei ole koskaan ketään ja tunnelma on vähän liian kahvilamainen. Wilhelmissä oli koko ajan hauskaa, juttelimme, toisinaan tanssimme ja lauloimme karaokea. Tapasin monipuolisesti ihmisiä ja vietin aikaa niin ihanien ystävien, tuttujen kuin kultanikin kanssa. Ilta oli aika täydellinen, mutta tunnelma alkoi muuttua hitusen huvittavaksi jossain vaiheessa, kun vanhempaa porukkaa alkoi tulla sisään ja känniset, melkein keski-ikäiset miehet yrittivät iskeä abityttöjä. Tuossa vaiheessa ruvettiin tilailemaan taksia takaisin Janille.

Oli varsin helpottavaa päästä nukkumaan. Aamulla kunto ei ollut kamala, muttei olo mikään hyväkään ollut. Päästiin kuitenkin lähtemään bussille ja lievä krapulointi jatkui sitten siellä. Syöminen onneksi helpotti oloa ja pian olikin aika jo ruveta vähän naukkailemaan juomia risteilyä varten.

Terminaalissa alkoi meno jo olla ihan kohtuullisen korkealla. Ainakin meillä mikkeliläisillä. Alkoi nimittäin perinteinen sotahuuto, joka siis koostui vain siitä, että kaikki mikkeliläiset kiljuivat yhteen ääneen kotikaupunkinsa nimeä. Paikkakuntalaisemme kun ovat jo vuosien ajan kiusanneet muita abeja tämäntyyppisellä huutamisella. Tilannetta ei mitenkään parantanut se, että oltiin kuulemma suurin koulu tuolla. Olihan tuo huutaminen ehkä typerää, mutta ainakin oli hauskaa. Joillakin muiden kaupunkien abeilla kyllä kiehui ja kiehuu edelleen, ainakin mitä olne kuullut Facebook-tapahtumassa keskusteltavan. Toiset taas vain lähtivät innoissaan mukaan huutoon, eikä meitä todellakaan voi syyttää kaikesta kiljumisesta. Mutta joo, kyllä me muutakin tehtiin kuin vain huudettiin. Kierreltiin vähän baareja, pidettiin hauskaa siellä ja toki buffetissa. Ruoan laatu oli vaihtelevaa. Äyriäiset ja jälkiruoat olivat hirveitä, mutta lihaleike ja kermaperunat olivat oikein hyviä. Viini oli pahaa ja kalja maistui yllättävän hyvältä sen jälkeen. Seuraavana päivänä ei ollut ylttäen yhtään paha olo, vaan lähdettiin Janin ja tyttöjen kanssa ihan kohtuullisen pirteinä ostamaan suklaa- ja karkkivuoria, juomia, sekä Glamour-tupakkaa, jota itse tosin vien vaan kavereilleni Outille ja Annille, kun en itse polta. Minun oli myös aivan pakko ostaa ihana kissapehmolelu, sillä en hennonnut jättää sitä kauppaan. Kaikkea sitä tarttuukin matkaan. Bussimatkasta Mikkeliin on parempi olla sanomatta mitään. Sen verran jänniä tapahtumia siellä joutui seurailemaan.
(Penkkariasu: Hattu, miekka, korvat ja ripset sekalaisesti eri naamiaisasukaupoista, korsetti ja hame Back Streetiltä, paita ikivanha, ei mitään hajua mistä se on, pitkävartiset kengät Sannan. Abiristeily: Korsetti Back Streetistä, toppi Gina Tricotista, koru Cybershopista, kengät Nellyltä ja hame Morticiasta.)

lauantai 18. helmikuuta 2012

Asupostaus

Ei ole tullut vähään aikaan postailtua, kun on ollut kiireitä noiden penkkareiden ja abiristeilyn kanssa. Kirjoittelen niistä sitten myöhemmin, kunhan saan kuvia kaverilta. Nyt kuitenkin tämä asu:


Rakastuin tuohon Lip Servicen liiviin niin paljon, että se oli saatava. Voisi olla vähän tiukempikin, mutta ei ollut pienempää kokoa ja meneehän tuo noinkin. Mekko, kengät ja niittivyö ovat samat iänikuiset... Pitäisi saada uusia yläosia ja kengät. Onnistuin nimittäin hajoittamaan abiristeilyllä yhdet. (Ei, en riehunut niin pahasti, kengät vaan olivat ihan paskaa laatua ja meinasivat alusta asti hajota käsiin.)

Olen muuten ihan rakastunut tuohon uuteen Ear Cuffiini. Olisin ehkä halunnut jonkun persoonallisemman, mutta muunlaisia on hankalampi saada, etenkään edullisesti. En ole aikaisemmin ollut mikään koruihminen, mutta lähiaikoina erottuvat, persoonallisen kauniit korut ovat kiinnittäneet huomioni. Siitä nuo Ear Cuffit, vaikka tuo omani nyt onkin ihan perus Glitter-kamaa... Nyt vaan ei olisi oikein varaa maksaa mitään sataa euroa yhdestä korviksesta. Joistakin ulkomaalaisista liikkeistä olen löytänyt oikein halvallakin, mutta toisinaan putiikit ovat sen verran epämääräisiä, ettei niistä oikein uskaltaisi ostaa mitään.

Kuolattavia korviksia ja kenkiä:

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Sekalaista asiaa stressistä, kivasta viikonlopusta ja kaikesta muusta mahdollisesta

Huhhuh, päätä oikein jomottaa, kuin tein juuri pari tuntia hissantehtäviä. Tänään kai tuon portfolion olisi pitänyt olla valmis, mutta en varmaan kuole, jos palautan sen huomenna. Haluan vielä viimeistellä sitä hieman. Tuntuu kuitenkin, että tuo on jotain kamalaa, enkä varmasti saa kurssista tavoittelemaani arvosanaa. Hissassa kun minulla on vain nätti rivi ysejä ja yksi kymppi, joten harmittaa saada joku alempi rumentamaan todistusta. No, katsoo nyt miten käy.

Lisäksi perjantaina olisi äikän tekstitaito. Ei tuossa muuta, mutta kun äikkä ei ole minulle mikään merkityksetön aine vaan oikeastaan se tärkein... Niin ja vihaan tekstitaitoa. Asioita ei saa pohtia rauhassa, vaan kaikki pitää tunkea tiiviiseen sumppuun. Essee-ihmiseltä tuollainen ei oikein meinaa sujua.

Onneksi minut sentään palkitaan tästä raatamisesta. Lähden nimittäin perjantaina Helsinkiin shoppailemaan kuteita abiristeilylle. Koko reissu tuli oikeastaan aika puun takaa. Tajusin vaan tässä eilen, että hetkinen, minullahan ei ole mitään päälle pantavaa risteilylle. Tajusin myös, että harvasta kaupasta kerkeisi enää tilatakaan. Sattui onneksi niin sopivasti, että sain kyydin Helsinkiin ja majoituskin järjestyy sukulaisten kautta. Niinpä siis vietän perjantai-illan ja lauantaipäivän pääkaupunkiseudulla. Ei paha. Reissut Helsinkiin ovat aina mukavan virkistäviä. Lisäksi näen serkkujeni uuden koiran, tuitui!

Seuraavaksi vähän kuvaa tämän päivän lookista. Kokokuvaa en ehtinyt valitettavasti ottamaan, kun kamerasta loppui akku, enkä kerjennyt lataamaan sitä ennen kouluun lähtöä. Illalla en todellakaan enää ottanut mitään kuvia. Sen verran räjähtänyt pärstä sattui olemaan koulun, kaupungilla norkoilun ja musiikkiopiston teoriatunnin jälkeen.

Eipä tuossa ole mitään ihmeempää uutta, varmaan tämäkin asukokonaisuus jo blogissa esiintynyt. Mortician iänikuinen korsetti, H&M:n mekko, niittivyöt poikaystävältä, korut äiskältä saatuja. Kävinpä muuten uusimassa hiusvärini. Samalla vanhalla värillä värjäytin, kuten näkyy. Joskus voisi kokeilla lilaa tuohon mustan sekaan. Katsoo nyt.

Muutamia musiikillisia löytöjä:



Tuo jälkimmäinen on jotain, millaista olen etsinyt jo pitkään. Varmasti ollut puhdistava biisi tekijälle, koska tuo tunneilmaisu... huhhuh. Saakelin ahdistava biisi kyllä, ei käy kieltäminen, suoraansanottuna järkyttäväkin, mutta ihan helvetin upea. Tunne välittyy ihan täydellisesti, niin laulajan äänestä, sanoista kuin videostakin.

maanantai 6. helmikuuta 2012

Style inspiration