perjantai 28. joulukuuta 2012

Hobitti

Minun piti kirjoittaa tämä merkintä jo pikaisesti ensi-illan jälkeen, mutta tässä on ollut niin paljon kaikkea muuta, että postaus pikkuisen lykkääntyi. Oikeastaan minulta meinasi jäädä koko ensi-ilta väliin, koska terveys on vähän reistailllut. Ollut aika outoja oireita ja nyt onkin tullut rampattua lääkärissä ihmettelemässä että mikä minulla on. Tällä viikolla pitäisi jo saada tietää jotain tuloksista.

Päätin kuitenkin kaikesta huolimatta mennä leffaan. Kaipasin ensi-illan fiilistä ja tuntui, että olisin menettänyt jotakin ellen menisi sinne. No, fiiliksen puolesta en kyllä olisi, sillä verrattuna esimerkiksi Harry Potterin ensi-iltoihin tuo oli aika laimea. Potterissa näkee yleensä ainakin pari teeman mukaan pukeutunutta, mutta Mikkelissä ei juuri Keskimaan väkeä näkynyt. Itse tunnelmakin oli hyvin, hyvin  laimea. Ennen leffaa ei ollut aistittavissa jännittynyttä fiilistä, eikä elokuvan pyöriessä reagoitu kovinkaan voimakkaasti esimerkiksi yllättäviin käänteisiin. Hauskoissa kohdissa kuului vain pari vaimeaa naurahdusta ja surullisissakaan ei ollut havaittavissa liikuttunutta fiilistä. Tavallaanhan tuo on hyväkin asia. Toinen ääripää olisi ollut äärettömän meluinen leffateatteri, joka olisi ollut paljon huonompi vaihtoehto. Olisin silti ehkä kaivannut tuohon näytökseen enemmän sitä ensi-iltaa. Tunnelma ei ollut juurikaan erilainen kuin aatonaaton näytöksessä, jossa kävin katsomassa leffan toista kertaa.

Itse menin leffaan ehkä vähän väärällä fiiliksellä. Odotin leffan olevan ikään kuin seuraava LOTR. Tyhmäähän tuo oli sillä olinhan kirjan jo osittain lukeneena tietoinen, etteivät Hobitti ja Taru Sormusten Herrasta olleet kirjoinakaan samanlaisia. (Tarkoitukseni oli lukea Hobitti ennen leffan katsomista, mutta koulukiireiden takia se vähän jäi. Ehdin kuitenkin onneksi kohtaan, jossa ensimmäinen elokuva loppui.) Ennakko-asenteeni vuoksi perhe-elokuvamainen ote yllätti aika lailla. Elokuva oli paljon kevyempi kuin LOTR:it. Alkujärkytyksen jälkeen tuohon kuitenkin tottui ja katselukokemus muuttui varsin viihdyttäväksi. Tuossa keveydessä oli kyllä myös puolensa. Elokuvan ei tarvinnut olla haudanvakava ja hahmojen kustannuksella voitiin hieman pilaillakin.

Pilailu vaan meni paikoin aika pahasti yli. Esimerkiksi haltioiden käytös kääpiöiden saapuessa Rivendelliin oli vähän niin ja näin. Meinaan esimerkiksi kohtausta, jossa kääpiöt kauhistelevat haltioiden tarjoamaa kasvisruokaa ja musisointia. Haltioiden musiikkiahan on kuvattu useaan otteeseen ylimaallisen kauniiksi, mutta tuossa siitä annettiin hieman erilainen kuva. Olihan kyse toki kääpiöiden näkökulmasta, mutta haltioiden vetäminen tuossa kohtaa melkeinpä yhdeksi suureksi läpäksi meni mielestäni vähän yli. Sama ehkä koski Klonkun sekoilua. Hahmosta oltiin tehty liian hauska. Synkkä puoli ei korostunut samalla lailla kuin yleensä hahmoa kuvattaessa. Klonkun hahmoon kuuluu kuitenkin tietynlainen murheellisuus ja tuollainen hassu puoli on ollut minulle vain pieni osa Smeagolia.

Toinen asia, mikä myös kirjassa ärsytti oli se, miten täpäristä tilanteista selvittiin. Aina paikalla ilmestyy joko Gandalf, kotkat tai muu vastaava. Kun kuvattavilla henkilöillä ei riitä rahkeita selviytymiseen, niin revitään jostain joku äkillinen pelastus monimutkaisemman juonikuvion kehittelemisen sijasta. Leffassa tuo korostui vielä entistä selvemmin, kun kaikki oli nähtävillä konkreettisesti silmien edessä. Kotkakohtauksessa oli jo hieman sellainen olo, että olisi tehnyt mieli pudistella päätään. Ei näin.

Ruodinnastani huolimatta en pidä Hobittia huonona elokuvana. Kunhan katsomiseen ottaa oikein näkökulman niin se on oikeastaan varsin hyvä. Epäilin aikaisemmin tarinan kolmeen osaan jakamista, mutta ainakaan ensimmäinen elokuva ei tuntunut venytetyltä. Tarina eteni oikeastaan juuri sopivaa tahtia. Se oli jaettu näppärästi toimintakohtauksiin, suhteiden rakentamiseen ja visuaalisen annin esittelyyn. Toimintakohtaukset elokuvassa olivat enimmäkseen ihan toimivia. Jotkut niistäkin kuitenkin hieman ontuivat. Otetaanpa esimerkkinä Thorinin ja Azogin kohtaaminen. Thorinin nouseminen puun suojista ja über-eeppinen kävely tulenlieskojen seasta oli jo melkeinpä huvittava. Esimerkiksi Morian taistelu sen sijaan oli kuvattu varsin hyvin. Epätoivoinen tunnelma välittyi siitä loistavasti ja vihollisen ylivoima tuntui todella musertavalta. Iho nousi kananlihalle viimeistään, kun Azog nosti surmaamaansa kääpiökuninkaan pään ilmaan voitonmerkiksi. Tämän jälkeiset tapahtumat, Thorinin raivoisa hyökkäys Kalpeaa örkkiä vastaan, kääpiöden uusi vastarinta ja örkkien perääntyminen oltiin kuvattu vähintäänkin yhtä loistavasti.

Hahmoja olisi toki voinut kuvata syvemminkin, mutta harvoin elokuvalla saadaankaan välitetyksi henkilöistä ja heidän välisistä suhteistaan kaikkea sitä, minkä kirja voi kertoa. Syvennys kärsi ehkä hieman hahmojen kustannuksella pilailusta, mutta sen ulkopuolella toimi aika hyvin. Etenkin Bilbon hahmo oli mielestäni erittäin onnistuneesti toteutettu. Sanoisin, että hänen kohdallaan oli onnistuttu melko täydellisesti. Lisäksi Thorin, sekä Fili ja Kili olivat mielestäni elokuvan parhaiten toteutettuja hahmoja. Etenkään jälkimmäiset eivät hirveästi edes puhuneet, mutta persoonat oli noiden vähäistenkin repliikkien kautta saatu hyvin näytille.

Visuaaliseen antiin en maisemien osalta pettynyt ollenkaan. Mukana oli suorastaan huikean kaunista kuvaa. Hyvin vaikea edes kuvata sanoin. Mutta esimerkiksi örkkien toteutus olisi mielestäni voinut olla parempaakin. Azogista ja hiisikaupungin tapauksista näkyi hieman turhankin selvästi, että ne oli tietokoneella tehty. Muutenkin esimerkiksi Hiisikuningas näytti lähinnä ylikasvaneelta rupikonnalta. Olisin ehkä odottanut jotain hieman vaikuttavampaa.

Kokonaisuudessaan elokuva oli kuitenkin varsin hyvä. Minun makuuni leffassa oli hieman liikaa ohjaajan näkemystä, mutta en minä siltikään sitä huonoksi sanoisi. Kuuluu tuo nyt ehdottomasti parhaimpiin tänä vuonna näkemiini elokuviin. Tärkeintä oli ehkä, että juoni pysyi kasassa, ihan hirveitä mokia ei oltu tehty minkään suhteen ja kirjan tunnelmat saatiin välitettyä kiitettävästi elokuvankin kautta.











***

The Hobbit - movie was a little surprise to me. I don't know why but I was expecting the same kind of viewing experience as LOTR. So I was quite shocked because the style was much lighter. However, I got used to it quickly. So the experience became very enjoyable. However, maybe there was a little too much humour for my taste.

There was one more thing in the movie that irritated me. Namely, that in every difficult situation some external power (For example Gandalf, eagles...) rescued helpless protagonists. That thing annoyed me also in the book, but it was emphasized especially in the film when you can see it concrete.

I don't say that The Hobbit was a bad movie. No, it wasn't. There was many well-implemented things  in the film. The story was intact and gripping. Most of the action scenes was also very impressive (for example the battle of Moria). Also the characters were deepened praiseworthy and visual side was incredible. However, the orcs were a little plastic-looking, but landscapes were absolutely fantastic.





tiistai 25. joulukuuta 2012

Joulusta

Joulu tuo mieleeni sekä positiivisia että negatiivisia mielikuvia. Minun on oikeastaan todella vaikea sanoa, mitä kyseinen juhla minulle merkitsee, sillä ihannejouluni on aika kaukana siitä, mitä elämän varrella on tullut vietetyksi.

Kristityille juhlan syvempi tarkoitus on Jeesuksen syntymä. Itse voisin sanoa olevani aika vieraantunut kyseisestä uskonnosta, joten samalla myös joulun alkuperäistarkoituksesta. En sano, etten millään muotoa uskoisi kristinuskon oppeihin, mutta monilta osin se ei vaan tunnu omalta jutulta. Joulun viettäminen Kristuksen syntymän juhlana tuntuisikin suuren luokan teeskentelyltä. Juhlana se on kuitenkin minulle tärkeä, joten en halua heittää sen viettämistä romukoppaan vain moisen seikan takia.

Minulle joulu merkitsee ennen kaikkea lepoa. Tietynlainen yhdessäolo ja rauhoittuminen toki kuuluvat siihen myös. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö jouluun saisi liittyä jonkinlaista riehakkuuttakin. Jotkut ovat sitä mieltä, että esimerkiksi alkoholi ei kuulu jouluun, mutta itse en panisi pahakseni olutta tai paria. Mitään örvellysjuhlaa en minäkään toki joulustani halua, mutta pieni hiprakka vain parantaa fiilistä. 

Ihannejouluni olisi siis suhteellisen rauhallinen, tunnelmallinen, sekä varustettu hyvällä ruoalla ja seuralla. Jenkkijoulu ei ole minun juttuni ollenkaan. Inhoan muun muassa Atlantin takaa tulleita, ylipirteitä joululauluja. Myöskään muovinen feikkikuusi, ällönimelät glitterkoristeet ja muu vastaava ei kuulu minun jouluuni. Ennemminkin pidän perinteisestä, suomalaisesta joulusta. En sano, että kaiken pitäisi olla perisuomalaista. Esimerkiksi muualla Euroopassa on monenlaista kivaa jouluperinnettä, -laulua, -ruokaa  ja muuta vastaavaa. Mutta sellainen kaupallinen joulu, mikä lähinnä Amerikan mantereelta on rantautunut, ei ole minun makuuni ollenkaan.

Tämä joulu oli monin tavoin aika erilainen kuin ihannejouluni. Olin jälleen kerran hyvin stressaantunut. Minä en nimittäin ole sitä tyyppiä, joka jaksaisi suurta ihmisjoukkoa monta päivää putkeen. Sukulaisia on ihan mukava nähdä, mutta jatkuva hälinä kotona saa kyllä hermoni todella, todella kireälle. Tarvitsen myös sitä omaa rauhaa, eikä tämänvuotisessa perhejoulussa sitä ollut juuri tarjolla. Olisin kovin mielelläni vetäytynyt kirjoittamaan kirjaani tai lukemaan jotain hyvää kirjaa, mutta sellainen on aika vaikeaa, kun joku on jatkuvasti raahamassa minua sukulaisten seuraksi. 

Jouluruokakaan ei varsinaisesti lukeudu suosikkeihini. Monet ruoista ovat ihan syötäviä, mutta useat olisin kyllä valmis vaihtamaan johonkin muuhun. Usein syömiseni onkin suhteellisen niukkaa joulupyhisin. Myöskin jatkuva joululaulujen soittaminen käy hermoillen. Onneksi äitini ei tänä vuonna saanut päähänsä soittaa esimerkiksi Samuli Edelmanin joululevyä kyllästymiseen asti. Sain siis kuunnella folkmetallia huoneessani niin rauhassa kuin tällaisena perhejuhlana suinkin on mahdollista. 

Lahjat eivät ole minulle mikään joulun päätarkoitus, mutta onhan niitä ihan mukava saada. Nytkin sain mukavasti käteistä, sekä paljon muuta kivaa. Pukki toi muun muassa kauan toivomani J.R.R. Tolkienin Taru sormusten herrasta - kirjan, kalligrafia-setin, kosmetiikkaa, Singstarin PS 3:selle ja hiustenkuivaajan entisen hajonneen tilalle. Tolkienin Taru Sormusten Herrasta oli rahojen lisäksi ehkä mieluisin lahja. Olen nimittäin ajatellut kerätä ainakin kaikki Tolkienin Keskimaa-aiheiset, suomennetut teokset hyllyyni. 

Tolkienista tulikin mieleeni, kävin katsomassa Hobitin aatonaattona toistamiseen. Jonkinlaista arvostelua siitä on luvassa tännekin, ehkäpä jo huomenna! 

Sitten hieman kuvia jouluaatolta. Serkkuni kanssa innostuimme ottamaan minusta lumikuningatar-aiheisia kuvia. Jouluaaton otokset jäivät aika vähäiseksi, mutta on tässä sentään jotain:








***

It's actually really hard to say what Christmas means to me, because all of my Christmases have been very different than my ideal feast.

For Christians, the feast's deeper purpose is the birth of Jesus. In fact I could say that I'm pretty alienated from that religion, so also from the original purpose of Christmas. I'm not saying that I don't believe in any of the doctrines of the Christian faith, but in many ways I don't feel it as my own thing. Christmas celebration of the feast of the birth of Christ would be hypocratical in my case. The feast of Christmas is, however, important to me, so I don't want to throw the whole celebration away because I don't feel myself Christian.

For me, Christmas means rest. A certain kind of togetherness belong to it as well. It means to me to calm down also. It does not, however, mean that there can't be any kind of action at Christmas. Some people think that for example alcohol doesn't belong to Christmas, but I would like to drink a beer or two then.

My ideal Christmas would be pretty calm and atmospheric, with good food and company. Commercial Christmas is not my thing at all. Rather, I like traditional Finnish Christmas. I'm not saying that there can't be any things from other cultures. For example other European countries has a wide range of fun Christmas tradition, songs, food, and stuff like that.

This Christmas was quite different than my ideal Christmas in many ways. I was once again very stressed. In fact, I'm not the type who likes to be many days in a large group. It's nice to see relatives sometimes, but the constant noise in my home makes me really nervous. I would have liked to write my book, or read one in the privacy of my room, but that's pretty hard when someone is constantly dragging me to accompany relatives.

Christmas food are not really one of my favorites. Many of them are ok, but I could change many of them to something else. I'll also be irritated if someone's playing Christmas songs all the time. My mother do it often, but luckily not at this Christmas. I've had listen to folk-metal in peace.

Gifts are not the main purpose of  Christmas for me, but after all, they are pretty nice to get. I have got cash, and lots of other nice stuff. I have got for example J.R.R. Tolkien's Lord of the Rings - book, calligraphy set, cosmetics, SingStar for PS 3, and a hairdryer. Cash and Lord of the Rings were my favourite gifts. I have been thinking of buying at least Tolkien's Middle-Earth-themed, translated books into my bookshelf.



lauantai 8. joulukuuta 2012

Yli 100 lukijaa!

Olen aina ollut aika huono kirjoittamaan tällaisia kiitospuheita, mutta yritän nyt jollain tavalla saada ilmaistuksi fiilikseni. Minusta on todella ihanaa, että blogini on saanut noinkin suuren lukijakunnan. Enpä olisi uskonut tämän blogin perustettuani, että näin paljon tulen vielä tänne lukijoita saamaan. Kai minä sitten olen ihan kohtuullisen kiinnostavia juttuja onnistunut kirjoittamaan. Mukavaa, jos teille on teksteistäni iloa!

Nyt haluankin kysyä teiltä, että millä tavalla voisin blogiani vielä kehittää? Millaisia tekstejä haluaisitte tänne lisää? Onko teillä jonkin aihe mielessä, josta toivoisitte minun tekevän postauksen?

Tuolla sivupalkissa onkin jo kyselyä asiasta ja aionkin ottaa sen huomioon tulevissa postauksissani. Mutta jos teillä on lisättävää, tarkennettavaa tai muita toiveita blogipostauksiini tai muuten tähän blogiin liittyen niin pistäkääpä ihmeessä kommenttia! 

Mutta suuret kiitokset teille kaikille, niin tunnuksilla lukeville kuin anonyymeillekin lukijoille! Kommentoineille haluan lähettää oikein ekstrasuuret kiitokset ja vielä halaukset päälle! Jossain vaiheessa ajattelin pistää kiitokseksi teille kaikille jonkinlaista blogiarvontaa pystyyn, varmastikin jo lähiaikoina. 

***

Mutta sitten hieman pikkujoulutunnelmia! Sellaisia tuli nimittäin vietettyä tässä eilen ja hauskaa oli! Juhlien sisällöstä kertomisen voisin tällä kertaa skipata, mutta kuvia voisin hieman laitella. 









***
I can't believe that my blog has more than one hundred readers! I want to thank you all, this is really wonderful! I'm so glad if you have found something interesting here.

If you have some ideas how could I further improve this blog,  please, let me know! Feedback is always welcome!

Pictures above are from the Christmas Party, where I was yesterday. 

maanantai 3. joulukuuta 2012

Steampunkista ja hieman Helsingin reissustani

Steampunk-tyyli on inspiroinut minua jo jonkin aikaa, mutten ole ihan hirveästi löytänyt sitä edustavia vaatteita & asusteita nettikaupoista. Jos jotain on sattunutkin silmään, niin rahatilanne ei ole sallinut sitä ostaa.

Kyseisessä tyylissä on jotain kivaa. Siitä saa naisellisen, mutta siinä on kuitenkin jotain rosoista. Sekä vanhaa että uutta. Se nimenomaan yhdistelee onnistuneesti erilaisia asioita. Pitäisi varmaankin satsata vähän kyseisen laisiin vaatteisiin. Tässä hieman esimerkkejä upeista vaatekappaleista ja asukokonaisuuksista:











Kuvat kopioitu Tumblrista, Googlesta ja erilaisista nettikaupoista kuten Fanplusfriendistä, DraculaClothingista, Clockwork Couturesta ja KinkyAngelista.

Sitten vähän kuvia Helsingin reissultani:







Kävimme Buduaari- blogin Hannabellan kanssa hieman kiertelemässä keskustan kaupoissa, lähinnä näissä tyypillisimmissä tumman tyylin edustajien putiikeissa, eli siis Morticiassa, Back Streetissa ynnä muissa. En tunne Helsinkiä kauhean hyvin, joten en tiedä olisiko jossain erikoisputiikeissa ollut jotain kivaa, mutta noista ei kyllä tarttunut tällä kertaa mukaan yhtään mitään. Aika lailla samaa ja samankaltaista tavaraa niissä oli kuin viimeksikin. Pieni vaihtelu ei olisi niidenkään valikoimissa pahasta.

Löysin kuitenkin takin Zarasta. Joskus sitä tulee löytäneeksi varsin kivoja vaatteita ihan niistä tavanomaisistakin kaupoista.

***
Steampunk-style inspires me right now. You can do it look like feminine but there is still something rough. It's also a mix of old and new. In particular, it successfully combines a variety of things. I should probably invest a little of that kind of clothing. 

Images below the steampunk pictures are shots from my Helsinki trip. I was there with Hannabella, who writes the Buduaari-blog. We visited mainly the typical dark style boutiques like Morticia and Back Street. I do not know Helsinki very well, so I can't be sure if there were some other, original boutiques but I didn't buy anything from those typical stores. They had pretty much the same goods than the last time I visited there. 

After all, I found a coat from Zara. Sometimes you can find pretty nice clothes from ordinary stores.

lauantai 24. marraskuuta 2012

Imaginaerum-elokuva - positiivinen järkytys

Tulin suoraan leffasta väsäämään tätä postausta. Voisi ehkä olla fiksua nukkua yön yli ensin, mutta minulle vain iski pakottava tarve päästä nyt kirjoittamaan ja sitä kautta jäsentelemään omia ajatuksiani. On nimittäin sen verran kummallinen olo tuon elokuvan jälkeen, että olen tosissani sen tarpeessa.

Kuullessani ensimmäistä kertaa Nightwishin leffasta olin varsin haltioissani. En ollut uskaltanut unelmoidakaan lempibändini musiikille perustuvasta elokuvasta. Saatuani tietää hieman juonesta innostuin vielä enemmän. Säveltäjä/runoilijavanhuksen matka mielikuvitusmaailmaansa ja menneeseen kuullosti juuri minua kiinnostavalta tarinalta.

En malttanut olla lueskelematta Hartwall-areenalla käyneiden merkintöjä Imaginaerumista. Tiesin jo siis vähän enemmänkin siitä mitä odottaa. Olin myös lukenut joitain arvosteluja elokuvasta, joissa sitä nimitettiin muun muassa sekavaksi. Niistä huolimatta odotukseni leffan suhteen olivat korkealla. En jotenkin uskonut, että noin mahtavista elementeistä koottu elokuva voisi olla huono.

En ollut lainkaan väärässä. Elokuva oli loistava. Pätkä kosketti kuitenkin sen verran läheltä, että omalta kohdaltani voisin luonnehtia sitä myös järkyttäväksi. Varmasti osa leffan viehätyksestä koostuukin kohdallani siitä, että kykenin samaistumaan siihen niin hyvin. En osaa sanoa, olisiko se ollut yhtä vavistuttava jostakin toisesta näkökulmasta katsottuna.

Pelkästään omille samaistumisen kokemuksilleni en kuitenkaan perusta kehujani. Kuten jo mainitsin, jo pelkästään juoni oli mielenkiintoinen. Vaikka uskoinkin alusta asti luvassa olevan miellyttävä leffareissu, niin joidenkin arvostelujen vuoksi hieman pelkäsin leffassa sorruttavan pintapuolisuuteen. Olin nähnyt trailereista maistiaisia huikeasta visuaalisesta puolesta ja se myös herätti ajatuksia siitä, olikohan tarinaan panostettu yhtä paljon. Nyt leffan nähtyäni voin sanoa olevani jokseenkin eri mieltä leffaa pintapuoliseksi ruotineiden arvostelujen kanssa. Lisäksi juoni oli minusta tarpeeksi selkeä, tarina kulki sujuvasti ja päähenkilö Thomas Whitmanin muistojen palaset koottiin loppujen lopuksi yhteen varsin eheäksi paketiksi.

Hahmojen syvennyksestäkin olin kuullut jonkun valittaneen. No joo, ehkä heissä olisi voinut hieman syvemmällekin mennä, mutta en todellakaan sanoisi heidän jääneen pintapuolisiksikaan. Keskeisten henkilöiden tarinat tulivat kyllä selviksi varsin hyvin ja heihin kykeni samaistumaan erinomaisesti. Persoonat olivat mielenkiintoisia ja jokainen täysin omanlaisiaan. Hienointa hahmoissa oli ehkä inhimillisyyden korostuminen. Jokainen keskeisimmistä henkilöistä oli epätäydellinen omalla kauniilla tavallaan. Hahmot eivät olleet vain henkilökohtaisten tragedioidensa viattomia uhria, vaan kukin oli elämässään tehnyt omat virheensä.

Kantani Imaginaerumin musiikista on varmaankin jo tullut selväksi. Siihen minulla ei ole juuri lisättävää. Olisin ehkä kuitenkin toivonut Nightwishin musiikin esittävän hieman suurempaa roolia leffassa. Vain Scaretale ja Slow Love Slow pääsivät elokuvaan sellaisenaan kuin ne ovat varsinaisella levyllä. Muut biisit soivat vain taustalla, ikään kuin tunnelmaa luomassa tai tehostamassa. Jotenkin olisin odottanut elokuvassa useaan otteeseen nimeltään vilahtavan Song Of Myselfin saavan oman kohtauksensa, ehkäpä jopa loppuhuipennuksena. Ehkä nykyinen ratkaisu on kuitenkin parempi leffan keskityttyä loppupuolella enemmän päähenkilön ihmissuhteisiin kuin persoonallisuuteen. Turn Loose The Mermaids pääsi Sundown-scorebiisissä aika hyvin oikeuksiinsa, vaikka olisin ehkä kuvitellut sillekin ainakin hieman hidastempoisemman kohtauksen.

Visuaalisesta puolesta tulikin jo mainittua. Se oli tosiaan vallan upea. Etenkin vuoristoratakohtaus ja nuoren Whitmanin lentely lumiukon kanssa elokuvan alkupuolella olivat todella vaikuttavia kohtauksia. Ne suorastaan imaisivat mukaansa ja itsestäni ainakin tuntui melkein kuin olisin ollut keskellä kohtausta enkä vain katsomassa sitä sivusta. Muutenkin Whitmanin sisäinen maailma oli toteuttu erittäin hyvin ja kuvaavasti. Oli ihan kekseliästä laittaa leffan alkupuolen rauniolla tapahtuvaan kohtaukseen rakennusmieheksi vanhuksen lääkäri. Meni jotenkin ihan kylmät vääreet, kun raksamies totesi Whitmanin tyttärelle, ettei mitään ole tehtävissä, jonka jälkeen parivaljakko poistui yhdessä, muistaakseni käsi kädessä paikalta. Etenkin tytön välinpitämätön reaktio vihlaisi aika pahasti sen heijastaessa Thomasin käsityksiä Gemin tunteista itseään kohtaan.

En ymmärrä ollenkaan, miten Iltalehden arvostelija oikein sai väännettyä tästä elokuvan, jonka kohderyhmä olisi sama kuin Twilightin. Omasta mielestäni Imaginaerum ei suinkaan ollut mikään teinien ajantappovälineeksi soveltuva elokuva. Tuskinpa vaikkapa tyypillinen viisitoistavuotias edes ymmärtäisi leffasta sen syvempiä merkityksiä. Itseäni ainakin Imaginaerumin eskapismiteemat, uran ja ihmissuhteiden välinen ristiriitatilanne, sekä taiteilijaluonteen vaikeus ja haavoittuvaisuus puhuttelivat. Lisänä tietenkin jo se mainitsemani hahmoissa näkyvä inhimillisyys. Sitä tuntui oikeastaan koko elokuva korostavan. Että jokaisella meillä on elämässään omat murhenäytelmänsä ja suuretkin virheet ja että asioilla on loppujen lopuksi hyvin monta puolta.









Ja sitten vielä vähän kuvaa leffavetimistäni:



P.S. Lisäsin sivupalkkiin kyselyn siitä, millaisia postauksia te tänne haluaisitte enemmän. Vastailkaahan siihen ja saa minulle kommentillakin niitä postausehdotuksia laittaa!

***
I was just watching Imaginaerum-movie. It was as good as I expected. I liked the idea of the movie from the beginning. I've always been interested in films that focus on artists. This movie got extra points because of it's genre, fantasy. 

I also idenfity with the main character, Thomas Whitman, but it's not the only reason why I love this movie. The story was very interesting. The clarity of it surprised me because I have red reviews that claimed it was incoherent. Also the characters had been called superficial. I disagree. Each character was deep enough. In addition, they had kind of humanity that can not see in many films. All of them have their own tragedies, and everyone of them had done their own mistakes. They weren't victims, but neither evil. 

I love Imaginaerum's soundtrack. I would have just liked to hear more songs from Imaginaerum-album. The score was fine, but original versions of songs could have been used more. Then the movie could have been even more impressive. 

Imaginaerum was absolutely a fantastic visual implementation. In particular, a roller coaster scene was mind blown. It almost felt like I was a part of scene, not just audience. Whitman's inner world was built very well anyway. I loved the scene where Whitman's doctor was a desperate construction worker, who gave up repairing the ruins. (of old man's mind.)

The movie was very thought-provoking. It made me think about life with nature of artist, a conflict between the career and interpersonal relationships and already mentioned humanity in characters personality.