perjantai 16. joulukuuta 2011

Dear Santa,

Toivoisin sinulta pientä myötämielisyyden osoitusta nyt, kun vanhempani pakottavat minut jouluksi Lappiin. Eihän kyseisessä paikassa mitään vikaa ole, päinvastoin, se on erittäin kaunis, mutta suvun nuorimmat(ja vähän vanhemmatkin) riiviöt voivat kaikessa ihanuudessaan toisinaan käydä hermoilleni, joka olen rauhallisessa ympäristössä viihtyvä ihminen. (No ette tekään tykkäisi jos joku herättäisi teidät kuudelta aamulla huutamalla korvaan ja hakkaamalla tyynyllä.) Joulunhan kuuluisi olla hiljentymisen aikaa, eikö? Siispä minusta tuntuu, että ansaitsen (pieniä) lohdutuspalkintoja kerran joulurauhani on minulta viety.

Tässä siis joulutoivelistani


- Ihanat värikynät, joilla voin toteuttaa uudelleen kukkaan puhjennutta piirrustusharrastustani.
- Janin tekemä taideteos seinälleni.
- Nightwishin Imaginaerum levyhyllyyni, että voin nauttia sen kappaleista muutenkin kuin vain surkeasti Youtuben kautta.
- Emilie Autumnin Opheliac - levy samoista syistä, sekä neidin kirja The Asylum for Wayward Victorian Girls.
- Samoin Nox Arcanan The Carnival of Lost Souls, Shadow of the Raven ja Transylvania jälleen samojen syiden varjolla.
- Ihania korsetteja.
- Pari paitaa Blackgroupista ja Back Streetistä.
- Iron Fistin upeat American Nightmare Platform - kengät (ja toki myös ihanat Ruff Riderit!)
- Yksi ihana hamonen Backstreetistä. (Ja pari mekkoakin.. niin ja legginssejä. Korujakaan en panisi pahitteeksi.)
- Mikrofoni!
- Kauniita tauluja.
- Elämää suurempia inspiraatioita.
- Tähän astisen elämäni parhaimman joulun.
- Jouluomena-limpparia.
- Paljon suklaata ja muutakin hyvää.

Enhän vaadi liian paljon?


P.S. En minä nyt oikeasti ole aikomassa noita kaikkia läheisiltäni vaatia, en todellakaan. Tuossa on lähinnä vaan, mitä kaikkea sitä toivoisi tällä hetkellä muuten vain. Toivoahan aina saa. ;)

(by Victoria Frances, hänestä teen joskus postauksenkin.)

P.P.S. Näin taon jälkeen on taas ihanaa päästä bloggaamaan. Huomenna meinasin laittaa pitkästä aikaa Päivän asu - postauksen kehiin. Vaatekaappi onkin täyttynyt ihan kiitettävästi sitten viimeisen kyseisenlaisen postauksen.

***

Just for fun I decited to write this entry also in english. I'm not very good at that language but maybe that's why I have to do this. Text could be simplier than the original, but I try to tell the same things as in the finnish version. Tell me if you find some errors!

OK, let's begin:

Dear Santa,

I'm not very happy now because I have to go to Lapland for Christmas. Don't get me wrong, I really like Lapland, it's very beautiful place, but I am afraid that I lose my nerves, especially with my younger relatives. My younger cousin and my brother are lovely children but they can be very noisy and restless. I think that you understand what I mean... So, I hope that you pity me a little and maybe bring me a few gifts.

Here's my wishlist

- Lovely coloured pencils that I can implement my drawning hobby.
- Some beautiful painting by my boyfriend Jani.
- Imaginaerum by Nightwish. I'm tired of listening to those fantastic songs only in Youtube or with inferior headphones.
- Emilie Autumn's Opheliac for same reasons and also a book "The Asylum for Wayward Victorian Girls" written by her.
- The Carnival of Lost Souls, Transylvania and Shadow of the Raven by Nox Arcana.
- Lovely corsets.
- Couple shirts from Back Street and Blackgroup.
- Iron Fist's fantastic American Nightmare Platform -shoes. (And Ruff Rider's too!)
- One lovely skirt from Back Street.(And couple dresses... and leggins... and I almost forget jewelry.)
- Microphone!
- Beautiful paintings.
- Larger than life inpirations.
- The best Christmas of my life so far.
- Some Christmas Apple Limonade.
- Lots of chocolate and other good food to eat.

Do I ask too much?

P.S. I don't really expect my relatives (and my dear Jani) to give me everything what I want. These are just my wishes.

P.P.S. After a long time, it's is very nice to write entrys. I have planned to write "Today's outfit" - entry tomorrow, because I have bought many new clothes since previous dressing entry.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti