lauantai 5. marraskuuta 2011

Tummempaa ja vaaleampaa

...tuntuu kuuluvan tällä hetkellä koko elämääni. Mielialat ovat vaihdelleet sinne ja tänne, enkä osaa oikein sanoa, tuntuvatko asiat olevan hyvin vai huonosti. Otsikolla viittasin kuitenkin pitkälti uuteen hiusväriini, josta olen itse aika tohkeissani.



Tällä hetkellä tunnen oloni kamalan väsyneeksi, mutta pitäisi jaksaa kirjoittaa. Mielessäni on nimittäin vielä paljon asioita, jotka haluaisin purkaa paperille runojen muodossa. Joku päivä tässä pitäisi skannata kuvia lapsuudesta koneelle. Haluaisin tehdä tänne merkinnän siitäkin aiheesta.

Sain muuten tietää paljon lisää sukulaisistani mummoni kautta. Olen aina luullut olevani sukuni ainut kirjoittaja ja siksi ihmetellytkin kykyjäni. Näin ei kuitenkaan ole vaan kaksi mummon sisarta on kirjoitellut runoja. Sain mummolta luettavaksi muutaman runovihkosen heiltä. Harmi, että kumpikin on jo siirtynyt rajan taakse. Olisi ollut hienoa keskustella heidän kanssaan runoudesta.

Aira Kankkunen, mummoni toinen sisar


Kasvi ei halunnut kadota
ei muuttua mullaksi
sillä vieläkin siinä oli kukkia
vaikkakin arpisia.
Äitimaa lohdutti:
Älä itke - lapseni!
Elämä on kasvamista
ja muuttumista.
Kaikki kukat - myös arpiset
vielä elämänhaluiset -
kasvu vie mukanaan...maansyliin
sillä...
äitimaahan on jokaisen palattava.

- Aira Kankkunen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti