sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Pintaraapaisuja pilvilinnoista

Minun kohdallani ei ole mitenkään yllättävää, että lauantain koulupäivä jäi väliin. Minulle riittää ne 5 päivää viikossa, enempää en jaksa. On sitä muutakin tekemistä.

Sain eilen idean kihartaa hiukseni. Vaaleisiin kiharat eivät mielestäni sopineet kovin hyvin. Näytin pikkutytöltä. Tummat hiukseni kuitenkin näyttivät yllättävän hyviltä kiharoilla. Kaiken lisäksi sain ne jopa pysymään. Yleensä kun hiukseni eivät oikein suostu pysymään kiharoilla, vaan suoristuvat saman tien. Siitä saan varmaankin kiittää uutta lakkaani.

Siinä on pari kuvaa. Toivottavasti noista nyt erottaa jotakin.

Kävimme Janin kanssa hieman ajelemassa ja vietimme rauhallista koti-iltaa baarireissun sijaan. Kharmaan menemme ehkä ensi viikonloppuna. Who knows. Tänään olisi varmaankin edessä vastaavanlainen päivä. Suunnitelmissa olisi leffailta. Ainakin katsomme hauskan Gremlins 2:sen. Yritän myös suostutella Janin katsomaan kanssani Saiturin joulun.

Eipä tässä kai enää muuta. Paitsi, että löysin sittenkin yhden syntymäpäiviltäni otetun kuvan minusta ja Janista:


P.s. Onpas outoa katsella kuvia vaaleasta itsestäni. Olen jo niin tottunut näihin tummiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti