perjantai 8. heinäkuuta 2011

Parodia narrista

Kuka minä olen? Minulla on punaiset läikät poskissa, kulkusia hatussa ja kummalliset, turhan isot tossut jalassa. Aivan niin, olen Ranskan prinsessan ikioma hauskuttaja, hänen palvelijansa mitä tulee nauruun. Olen hänen henkilökohtainen hovinarrinsa. Kirjaimellisesti ja vähemmän kirjaimellisesti.

Sananmukaisesti minusta tekee sen varustukseni, sekä muka-hauskat sutkautukseni, jolle kaikki ovat jostakin kumman syystä nauravinaan. Itse olen lausunut mokomat niin monet kerrat, että olen jo aikoja sitten kyllästynyt niihin. Silti kävelen prinsessan perässä makuukammarista ruokasaliin ja sieltä pihamaalle typerä virne naamallani, liioiteltu, irvistyksen kaltainen. Ääliömäisyyteni kuitenkin on asia, joka tekee minusta mitä mainioimman hovinarrin siis mitäpä tuota muuttamaan.

En ole ainoastaan hovin hauskuttaja vaan myös oman elämäni säälittävin narri. Olen nimittäin toivottomasti rakastunut tuohon hauskutettavaani. Ranskan prinsessan hymykuoppiin ja tuikkiviin taivassilmiin. Hänen kauneuttaan ei voi verrata mihinkään muuhun, ei hänen äänensä kirkasta sointua edes satakielen lauluun, sillä se olisi neidon sulokkuudelle pyhäinhäväistystä. Valitettavasti en kuitenkaan koskaan voi haaveillakaan koskettavani noita ruusuposkia, saati kultaisia kiharoita. Se tehtävä ei ole narrin vaan prinssien ja rakastajien. Eikä narria oteta rakastajaksi. Narri on prinsessan ja rakastajan hupia, jota katsoessa nämä voivat yhdessä nauraa ja salaa vilkuilla toisiaan. Kuinka sydäntä särkevän romanttista, kuinka rakastettavan kuvottavaa!

Mikä narrin parodia olenkaan ja sehän naurattaa. Naurattaa niin, että siinähän suorastaan vääntyy kippuraan vannoutunut mutruhuulinenkin. Eivät narrit saa rakastua prinsessoihin, eihän narrien kuulu rakastua ollenkaan! Sellainen tuottaa sydänsuruja, eivätkä ne ole ollenkaan hauskoja. Niiden esittäminen tekee katsojat vain pahoinvoiviksi omistaan. Niinpä on paras, ettei narri koskaan näytä rakkauttaan, vaan ivahymyn prinsessalle kujeilevien sanojen kera. Pienen palan kikattavaa valhetta.

Innoittajani:

2 kommenttia:

  1. tämä on niin ihana ja surullinen tarina, tykkäsin heti ensimmäisen kerran kun sen luit minulle :)

    VastaaPoista