keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Jäähyväiset odottamiselle

HUOM! Teksti spoilaa elokuvan tapahtumia hieman.
Eilinen päivä oli minulle hyvin merkittävä, sillä yksi lempielokuvistani saavutti viimeisen osansa. Ei siinä mitään, jos tämä olisi vain jokin Pirates of the Caribbeanin tapainen lyhyt tarina, jolla ei ollut niin monipuolista ja opettavaa sisältöä kuin Pottereilla. Tämä saaga on kuitenkin kulkenut mukanani kirjojen ja leffojen muodossa jo 11 vuotta ja on hyvin vaikea uskoa, ettei mitään odotettavaa enää ole. Sekä kirjat, että elokuvat on nyt saatu päätökseen.

Oloni on nyt hyvin tyhjä. Tuntuu kuin iso pala elämästä olisi naksaistu pois. Joku saattaa pitää tällaista puhetta hulluutena, ylifanittamisena, mutta minulle se on aivan luonnollista. Potter on kuitenkin ollut minulle aina hyvin tärkeä ja kulkenut kanssani pitkään. Joinakin aikoina sillä on ollut suurempi merkitys kuin toisina, mutta joka tapauksessa aina jonkinlainen.

Ensinnäkin kirjan hahmot – sanon nyt kirjan, koska se tuntuu luonnollisemmalta – ovat vaikuttaneet minuun erittäin paljon. Eivät kaikki, mutta Severus, Malfoyt, Voldemort, Dumbledore, Sirius ja Remus. Pikkutyttönä pidin Severusta lähinnä tiukkana auktoriteettina ja jollain tapaa myös hieman uhkaavana. Suhtautuminen kuitenkin muuttui yläasteella, kun luin kaikki Potterit jälleen kerran läpi. Huomasin Severuksessa samankaltaisia piirteitä kuin itsessäni - tosin ehkäpä vielä enemmän korostuneena. Mies oli syrjäänvetäytyvä, synkkä ja sarkastinen. Näitä piirteitä olen löytänyt itsestänikin. Kalkaroksesta paljastui viimeisessä kirjassa uusia puolia, kuten hänen vanhat virheensä, joihin osittain samastun itsekin tällä hetkellä. Miehen kuolema oli minulle sanoinkuvaamaton järkytys, enkä oikein vieläkään osaa suhtautua siihen. Esimerkiksi Siriuksen kuolema ei ollut yhtä suuri sen takia, etten kokenut niin voimakasta yhteenkuuluvuutta hänen kohdallaan. Sirius edusti minulle persoonaa, millainen halusin joskus olla: piittaamaton säännöistä, elämäniloinen ja ilkikurinen. Suosittu ja hyvännäköinen. Hyvännäköistä lukuun ottamatta nämä arvot eivät ole enää suurimpia ihanteitani. Suosittukin haluan ehkä edelleen olla jossain määrin, mutten niinkään tuttavieni keskuudessa. Enemmänkin kirjailijana tai vastaavana. Silti Sirius on minulle tärkeä muistutus siitä, mitä elämäni olisi voinut olla tai minkälaista se oli.

Remus taas ei ole persoona, jonkalainen olisin itse kokenut olevani koskaan. Hän on enemmänkin tietynlainen isähahmo. Huolehtivainen, turvallinen, lämmin ja oikeudenmukainen. Sen takia olikin sääli, että hän kuoli vietettyään vain vähän aikaa poikansa kanssa. Kirjaa lukiessani muistan itkeskelleeni hänen kuolemalleen jonkin verran, mutta poikkeuksellisesti vasta elokuvissa tunteeni nousivat kunnolla pintaan. Yleensä koen tapahtumat vahvempina kirjaa lukiessa, mutta nyt kävi yllättäen toisin päin. Nähdessäni Remuksen makaavan kuolleena maassa purskahdin oikein kunnolla itkuun. Oli tavallaan aika noloa pillittää leffateatterissa milloin millekin kohdalle, mutta en oikein voinut sille mitään. Onneksi muutkin sentään itkivät.

Näiden lisäksi myös Malfoyt ovat hahmoja, joihin pääsin helposti sisälle. Heillä oli kaikilla jyrkän aristokraattinen ja arvokas kuori, jonka sisältä löytyi kuitenkin muutakin kuin stereotyyppinen puhdasverinen henkilö. Narcissan ja Luciuksen avioliitosta huokui kauas, että siinä oli kyse rakkaudesta eikä pelkästään suvun tahdosta. Samoin heidän kiintymyksensä poikaansa kohtaan oli hyvin liikuttavaa. Dracokin on ollut minulle tärkeä hahmo lapsesta asti. Silloin tosin ajattelin hänet mielikuvituspoikaystäväni, joka on tavallaan aika huvittavaa. No, minkäs sille voi, että hahmo on yksinkertaisen viehättävä. Hyvä ulkonäkö ja karisma eivät kuitenkaan ole ainut juttu, mikä pojassa kiinnostaa. Dracon paineita asemansa ylläpitämiseksi ja lopulta perheensä pelastamiseksi oli myös hyvin mielenkiintoista ja toisaalta myös sydäntäsärkevää seurata. Poikaraukka. En oikein osaa ymmärtää ihmisiä, jotka sanovat Dracon olevan vain heikko paska, josta ei ollut mihinkään. Harva samanikäinen olisi pystynyt edes siihen, mihin Draco pystyi.

Voldemortissa taas kiinnosti hänen ajatuksensa elämästä ja ihmisistä ja onkin sääli, ettei niitä käsitelty enempää. Omista mietteistäni löytyy jotakin samankaltaisuuksia, vaikken pidäkään itseäni minään kieroutuneena psykopaattijohtajana. Ajatuksien lisäksi Voldemortin elämäntarina oli rikas ja kiinnostava. Puoliverisestä orvosta suureksi Pimeyden lordiksi. Hyvin vaikuttava elämä, ei voi muuta sanoa. Rowling voisi harkita seuraavaksi kirjoittavansa vaikka Voldemortin elämänkerran.

Minä olen eskapistityttö, jonka vuoksi Potter-maailma vetää puoleensa hyvin voimakkaasti. Se on täydellinen paratiisi ihmiselle, joka pitää omaa maailmaansa tylsänä ja kylmänä. Vaikka en Rowlingia pidäkään minään taitavimpana kirjoittajana, olen iloinen, että hänellä on niin hyvä mielikuvitus, että on onnistunut luomaan niin yksityiskohtaisen ja fantastisen todellisuuden kuin Potter-maailma on. Erikseen kuvaillut makeiset, oppikirjat, harrastukset, ministeriön osastot ja muut pienet asiat tuovat kirjaan lisää uskottavuutta ja auttoivat minua luomaan mahdollisimman pikkutarkan kuvan Harryn ja kumppaneiden elämästä. Kiitos, Rowling, olen sinulle paljosta velkaa. Myös siitä, ettet ollut kirjoittanut ainoastaan erillisestä velhojen valtakunnasta, vaan tuonut myös tavallisten ihmisten, ”jästien”, maailman sen rinnalle.

Potterien ilmestymisajankohtakin oli minulle ihanteellinen. Ensimmäinen kirja oli melkeinpä lastensatu, joka sopi minulle, seitsenvuotiaalle tyttöselle täydellisesti. Kirja kirjalta, elokuva elokuvalta tapahtumat muuttuivat vakavammiksi ja synkemmiksi samalla, kun minä opin enemmän ja enemmän aikuisten maailmasta. Kirjasarja kehittyi siis minun rinnallani ja samalla muokkasi vielä hyvin keskeneräisen mieleni ajatuksia siihen suuntaan mitä ne tänään ovat. En kuitenkaan seurannut sokeasti vain Harryn mietteitä, vaan keskityin myös muiden hahmojen ajatuksiin. Tässä kohdassa voisinkin mainita Dumbledoren. Hänen mietteensä ovat päinvastaisia verrattuna Voldemortiin, mutta uskokaa tai älkää, olen saanut mielipiteisiini vaikutteita myös häneltä, hupsulta vanhalta ukolta, joka kuitenkin tietää loppujen lopuksi enemmän asioita kuin juuri kukaan muu kirjan henkilöistä. Dumbledoressa kiinnyin myös siihen hullunkuriseen vanhaan setään, joka nautti äärimmäisen paljon makeisten syönnistä. Hullu mikä hullu, mutta silti hyvin miellyttävä hahmo.

Potter-maailma on siis ollut minulle aina tärkeä, vaikka iän myötä sitä vasta osaa arvostaa enemmän. Toisille Harry Potter on vain nuortenkirja, mutta minulle se on paljon enemmän: osa elämäntapaani. Se tulee varmasti olemaan sitä tulevaisuudessakin, sillä olen ikuisesti kiitollinen siitä, miten Potter on minuun vaikuttanut. Ties vaikka ilman sitä en olisi koskaan ymmärtänyt haluavani kirjailijaksi ja löytänyt luovuuttani. Sille tielle minut ajoi fanfiction, jonka ohella rakastuin muuhunkin kirjoittamiseen.

Potterit ovat nyt siis tulleet tiensä päähän – ainakin vähäksi aikaa. Eihän sitä koskaan tiedä, mitä Rowling vielä keksii. Vaikka hän ei enää koskaan kirjoittaisi velhomaailmasta sanaakaan tai vaikka en koskaan enää näkisi suosikkimaailmaani valkokankaalla, en tule unohtamaan parasta kirja- ja elokuvasarjaa, mihinkä olen koskaan päässyt käsiksi. Harry Potter tulee aina olemaan sydämmessäni – se kaikki ei suinkaan loppunut tänään.

2 kommenttia:

  1. Minulle tuli tämän kirjoituksen lukemisesta hyvin surullinen olo. Samalla kuitenkin samaistuin täydellisesti. Täällä yksi elokuvassa pillittänyt eskapistityttö hei, jonka ajatuksia onnistuit kuvaamaan tässä kirjoituksessa jossain kohdin melkeinpä ihmeellisen täydellisesti.

    Olen tosiaan elänyt sinun tavoin hyvin pitkään Pottereiden kanssa. Harry Potter ja viisasten kivi oli ensimmäinen kunnollinen kirja, jonka luin itse. Sen jälkeen olen ollut aivan täydellisen hullaantunut kirjoihin. Lukenut niitä uudelleen ja uudelleen, vääntänyt itkua monen tärkeän ihmisen kuoleman jälkeen aivan kuin olisin tuntenut nuo ihmiset. Voin siis jollain tavalla sanoa kasvaneeni tämän kirjan parissa. Kuviksen lopputyötä tehdessäni pohdin suhdettani kirjoihin ja etenkin tähän sarjaan ja tajusin, kuinka paljon olen viettänyt sekä ajatuksissani että ihan konkreettisesti lukiessani tämän sarjan parissa. Kuten sanoit itsekin tuosta fanfictionista, Potter johdatti myös minut kirjoittamisen poluille, vaikken voikaan sanoa olevani kovinkaan aktiivinen ficcaaja. Enemmänkin jumitan samassa projektissa - kuten olen tehnyt jo vuosia - aivan kuin en haluaisi päästää siitä irti.

    Kuten jo sanoit, se ei todellakaan ole ohi, vaikka mitään ei enää ilmestyisikään. On surullista ajatella, että ei ehkä koskaan enää voi lukea uusia sanoja sillä tutulla Potter-fontilla kirjoitettuna, mutta asiat ovat vain niin. Kiitoksia hirvittävästi tästä kirjoituksesta. Sydämeeni pisti, mutta eiköhän se vain kertonut siitä, kuinka hyvin sait kirjoitettua sanat tänne.

    VastaaPoista
  2. Kiitokset pitkästä kommentistasi, Adara. Ihanaa huomata, että muutkin tuntevat samoin. Kaikille faneille on varmasti iso juttu, kun sarja päättyy, mutta uskon sen olevan kaikista suurinta meille, jotka olemme kasvaneet kirjan kanssa. On kuitenkin ihan eri asia, että se on ollut elämässä n. 10 vuotta kuin yhden vuoden. Varsinkin nuoruudessa, jossa ihminen kasvaa ja kehittyy. Itse voin ainakin sano Potter-hahmojenkin vaikuttaneen jonkin verran omaan ajatusmaailmaani ja kehitykseeni. Ja sitten tuo kirjoittaminen... Olen Rowille paljosta velkaa.

    Voihan se olla, että Row jotain vielä kirjottaa. Sellaistahan hän on aina välillä vihjaillut. Itse olen kuullut huhuja, että hän aikoisi kirjoittaa seuraavaksi eri hahmojen menneisyydestä. Itse toivoin näin. Olisi mukavaa kuulla muistakin jotain.

    Olen todella iloinen, että koit tämän hyväksi ja että kykenit samaistumaan. Kiitoksia kamalasti myös hyvin samaistuttavasti kommentista!

    VastaaPoista