perjantai 24. kesäkuuta 2011

Suurenmoisen surkea juhannus

Juhannukseni on ollut toistaiseksi auttamattoman tylsä. Olen istunut koneella, ottanut muutamia kuvia ja tylsistellyt samalla kun sukulaiset jauhavat typeryyksiä terassilla. Onneksi olemme kuitenkin serkkuni kanssa saaneet saunamökin käyttöömme, tosin emme voi olla siellä muiden saunavuoroilla. Ärsyttää, kun ystäväni ovat samassa pikkukylässä kuin minäkin, mutten saa lähteä heidän kanssaan juhlimaan. Ajattelin mököttää koko illan, mutta äitini on järjestänyt kohtauksen jokaisesta nyrpeästä eleestä. Minkä minä sille voin, ettei hirveästi innoista sukulaisten typerät jutut?

The Way To Wonderland
Saunamökkimme

Kaikki vaatteeni H&M:ltä.

2 kommenttia:

  1. Mökki olisi aivan unelma kirjoituspaikkana. Pieni tai suuri. Ihan sama kunhan olisi syrjässä. Teidän mökkinne näyttää mukavalta kesänviettopaikalta - tietenkin ilman ihmisiä, joiden jutut ja seura haukotuttavat. ;)

    VastaaPoista
  2. Mökki on tosiaan hyvä kirjoituspaikka, vaikka viihtyisin hieman paremmin, jos minulla ei olisi järkyttävää hämähäkkifobiaa... ja tylsiä sukulaisia häiritsemässä. :D

    VastaaPoista