keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Clarissa - ei mikään perinteinen Jane Austen tarina

Tein eilen todellisen löydön - kolmen englantilaisen minisarjan boksin Anttilasta vain kahdeksalla eurolla. Jokainen sarjoista on historiallinen, mutta sijoittumisajat vaihtelevat. Tähän mennessä olen katsonut niistä kaksi: Clarissan ja The Buccaneersin. Tämän arvostelun teen ensimmäisestä.

Clarissa alkoi klassisissa tunnelmissa. Harlowen perheen nuorin tytär, Clarissa, meinataan naittaa epämiellyttävälle, mutta suvun kannalta edulliselle miehelle. Tyttöä liehittelee myös toinen henkilö, markiisi Robert Lovelace. Mies kuitenkin tunnetaan pahanlaatuisena irstailijana, joka ei oikein sovi unelmavävyn kuvaan. Haiskahtaako kenties hieman Jane Austenilta?

Ehkä aluksi, mutta loppupuolen voin taata olevan kaukana Austenin pumpulisista rakkaustarinoista. Luvassa on niin paljon juonitteluja, ettei katsoja kohta itsekään tiedä mikä on totta. Myös hyveellisen Clarissa Harlowen kamppailuja siveytensä puolesta on kiinnostavaa seurata, vaikka itse hahmo olikin hieman ärsyttävä.

En kuitenkaan mene juoneen sen tarkemmin, sillä kukaan ei ainakaan innostu katsomaan sarjaa, jos kerron siitä liikaa. Siinä menettäisi paljon, sillä Clarissa on loistava teos. Mainittakoon vielä, että sarja perustuu Samuel Richardsonin vuonna 1748 julkaistuun kirjaan, joka kantaa samaa nimeä televisioversion kanssa.

Sarjan parhaita puolia olivat sen rikkaat hahmot, vaikken itse Clarissasta suuremmin pitänytkään. Hän oli ärsyttävä hurskautensa kanssa, eikä minusta ollenkaan niin ihmeellinen kuin hehkutettiin. Lähinnä harkitsematon ja typerä. Erityisen kauniskin hänen piti olla, mutta voiko kuvassa esiintyvää naista nimittää niin? Ei minun mielestäni.

Sen sijaan Robert Lovelace oli erittäin kiinnostava kaikkine paheineen. Hänen kiinnostuksensa Clarissaa kohtaan oli epätavallisen voimakasta verrattuna aikaisempiin valloituksiin, mutta on vaikea sanoa mitä hän oikeastaan tunsi. Rakkautta kenties? Ehkäpä, tosin täytynee myöntää, että miehellä oli varsinaisen kummalliset tavat osoittaa se. Ehkä käytöksen voi pistää psyykkisen häiriintyneisyyden piikkiin, mitä vain, mutta jokatapauksessa pidin Lovelacesta ja hänen suhteestaan Clarissaan. Kerrankin hieman erilainen rakkaustarina - jos tätä nyt sellaiseksi voi sanoa.

En oikein tiedä miten suhtautua James Harloween. Hän oli pöyhkeä, ahne, ärsyttävä ja vielä luulikin itsestään aivan liikoja. Silti minua kiinnostaisi tietää, mikä veljestä teki sellaisen. Näytti kuin hänellä olisi ollut suurempiakin kaunoja Clarissaa kohtaan, kun tämä ei hyvin vaarallisissakaan taipunut muun suvun ohessa tukemaan tyttöä. James jää minulle mysteeriksi - en osaa sanoa hänestä juuta enkä jaata.

Arabella Harlowe oli Jamesin rinnalla Clarissalle hyvin katkera. Tällä tosin tuntui olleen siihen paremmat syyt. Kosijat nimittäin menivät aina sisarelle. Näyttelijävalinnat olivat minusta tämän suhteen kovin hullunkurisia. Arabellahan oli suorastaan kaunis, kun taas Clarissa muistutti hieman porsasta. No, makunsa kullakin. Kaikesta huolimatta Arabella oli minusta kiinnostava hahmo kuten yleensäkin kateelliset sisaret. Monesti heistä löytyy yllättävää syvyyttä lähempää tarkasteltaessa.


Kokonaisuudessaan Clarissa oli mielestäni nautittava minisarja, sillä se ei ollut liian kliseinen tai siirappinen. Ei ollenkaan kuten esimerkiksi Marie Antoinette, jossa korostetaan vain aikakauden valoisia puolia. Mukaan oltiin otettu myös huonompiosaisten elämää (lähinnä huorien), sekä monia aatelisia vaivannut sisäsiittoisuus, joka ilmeni sairauksina. Tätähän ei suoranaisesti mainittu, mutta se näkyi sitäkin selvemmin Robert Lovelacen luonteessa.

Kouluarvosana: 9+

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti