maanantai 21. helmikuuta 2011

Päivä prinsessana - toisin sanoen Vanhojen tanssit

Päivä oli totta puhuen aikamoinen kaaos. Ensinnäkin seitsemäksi sovittu kampaaja jouduttiin siirtämään kuuteen, koska kyseinen kampaaja oli varannut ajat minulle ja kaverilleni päällekäin. Lopputulos oli kai sitten sen arvoinen - ei mikään unelmakampaus, mutta loppujen lopuksi ihan mukavan näköinen.

Seuraavaksi oli vuorossa meikkaaminen ja muu pynttäytyminen, enkä voi väittää että se olisi sujunut ongelmitta. Tekoripsien kanssa tuli vietettyä muutama tovi ja kynsien laittamisen vaikeus poiki muutaman itkupotkuraivarin. Perfektionistina en kelpuuttanut myöskään mitä tahansa rajauksia tai huulipunan sävyä vaan kaiken piti olla täydellistä.

No loppujen lopuksi sain itseni valmiiksi, vaikka myöhästyinkin yhteiskuvasta, joka näin jälkeen päin harmittaa hieman. Ehdin kuitenkin käymään vanhalla yläasteellani, jossa sitten sain osakseni nuorempien ihailevia kommentteja ulkonäöstäni ja puvustani. Yllätyksekseni myös vanha, tiukkuudestaan ja vakavuudestaan tunnettu historianopettajani kehaisi hymyillen asukokonaisuuttani. Eniten jäi kuitenkin naurattamaan erään pikkupojan kommentti siivojan ihaillessa asuani. "Tuo siivoja tykkää ton tytön puvusta, koska toi kamala laahus kerää kaikki pölyt pois."

"Kamala" laahus koitui kohtalokseni tanssilattialla, vaikka sen olisi pitänyt pysyä kurissa käteen pujotettavan lenkin avulla. No eipä pysynyt, vaan meinasin kompastua siihen niin moneen otteeseen, että minun oli pakko jättää iltatanssit väliin. Yritimme ompelijamummoni kanssa lyhennellä pukua, mutta se olisi menettänyt paljon hohdostaan laahuksen myötä. Oli siis parempi luovuttaa suosiolla ja loistaa jatkoilla laahuksine päivineni.

Jatkojen pitopaikka oli ihan hieno, vaikkemme konserttitalo Mikaelia saaneetkaan. Vanha kasarmi toimi kuitenkin oikein hyvin jatkopaikkana, vaikka itse tilaisuus ei ollutkaan kummoinen. Vanhojen toimikunta oli hankkinut paikallisen "huippu"DJ:n soittamaan joitain discorenkutuksia ja paikalla tarjoiltiin limpparia. Alkoholi oli kielletty, mutta se ei estänyt tyttöjä piilottamasta taskumatteja sukkanauhoihinsa tai kaula-aukkoonsa. Myös pojat olivat keksineet omilleen piilot, sillä monet pomppivat paikalla säälittävässäkin kunnossa.

Jaksoin tanssia hetken aikaa, mutta lopulta kyllästyin menoon niin totaalisesti, että hankin kyydin pois. En tehnyt sitä ollenkaan liian aikaisin, sillä jatkojen jatkoille laittautuminen vei oman aikansa. Tanssiaismekon vaihtaminen mustaan bilemekkoon oli hyvin vapauttavaa, vaikka rakoille menneet jalat saivatkin osakseen vain entistä korkeammat kengät.

Kaverini kodin kautta päädyimme kulttuurikeskus Mimosalle, jossa ilta huipentui skumppapullojen availuun ja mielialan nopeaan kohoamiseen. Hieman virvoketta ottaneena tanssimiseenkaan ei kyllästynyt niin pian. Valitettavasti piristettä tuli otettua ehkä hieman liikaakin, mistä en ole kovin ylpeä. Tuskin kukaan kuitenkaan huomasi mitään, sillä suuri osa porukasta oli oksennuskunnossa. Käytökseni ei siis kuitenkaan ollut siitä noloimmasta päästä. Muutaman tunnin bilettämisen jälkeen aloin pikkuhiljaa kyllästyä jatkojen jatkoihin, jotka olivat muuttuneet lähinnä jonkinlaiseksi pariutumisriitiksi. Ällöttävä lääppiminen toi mieleen lähinnä jonkinlaiset orgiat, eikä sitä päässyt karkuun minnekkään. Oli siis fiksumpaa suunnata kaikkine turkkeineni kotia kohti.