lauantai 20. marraskuuta 2010

Kaipuuta kesään

Ei ole totta miten voin jo nyt olla kyllästynyt talveen! Lumet vasta tulivat ja minä vain kaipailen kesän lämpöä ja vihreää nurmea. Talvella kun ei koskaan tapahdu mitään ihmeellistä. Onhan sitä tietysti joulu, mutta mokomaa kestää vain muutaman päivän ja siihen se sitten jääkin. Pääsen Lappiin? Eh, ennemminkin joudun. En nimittäin ole mitään innokkaimpia Lappi-faneja...

Onneksi sentään keväällä on jotain odotettavaa nimittäin Pariisin matka Ranskan ryhmän kanssa! Aion shoppailla niin paljon kuin sielu ja rahatilanne sietää! Rukoilen, että pääsen myös käymään Versaillesin palatsissa, mutta opettajamme sanoi alustavasti, että se veisi liikaa aikaa... No jos meillä olisi hieman vapaa-aikaa, niin voisin käydä palatsissa vaikka itsenäisesti muutaman kaverin kanssa, jotka ovat myöskin jollakin asteella kiinnostuneita sen historiasta. En vain ymmärrä miten jokin ruma rautainen rötiskö (=Eiffel-torni) voi muka ohittaa Versaillesin kohteissa, joissa on pakko käydä.

No, mutta mitä minä sitten odotan kesässä eniten...

...mökkireissuja kavereiden kanssa! Miten ihanaa onkaan istua viileän juoman kanssa puisessa keinussa katsellen auringonlaskua ja jutellen ystävien kanssa milloin mistäkin.

...Ruotsin matkaa, josta on tullut jokavuotinen. Jönköping, jossa sukulaiseni asuvat on kaunis kaupunki, siellä on jonkin verran kauppoja ja aivan ihania vanhanaikaisia kahviloita!

...runokirjaan kirjoittamista helteellä keskellä kesäistä niittyä.

...jäätelöä!

...yksinkertaisesti sitä fiilistä, joka on kun herää ja tajuaa, ettei tarvitse lähteä kouluun vaan voi paistatella auringossa koko päivän tehden mitä ikinä vain haluaa.

Viimekesäisiä kuvia:







torstai 18. marraskuuta 2010

Rosalind Laker - Kuningas kutsuu tanssiin

Olen siis palannut pitkän tauon jälkeen ja aikomuksenani olisi aloittaa kirja-arvostelulla. Lukemani teos on tosiaan Lakerin Kuningas kutsuu tanssiin, joka imaisi mukaansa jo aivan ensimmäisillä sivuilla. Seuraavaksi selostamani juonikuvio saattaa kuullostaa hieman sekavalta, sillä en halua paljastaa mehukkaimpia kohtia.

Teos keskittyy neljän sukupolven naisiin - Margueriteen, Jasminiin, Violetteen ja Roseen. Naisia yhdistää kukkaisnimiensä lisäksi myös vahva ja persoonallinen luonne,joka saa kunkin selviämään tielleen tulleista hankaluuksista.

Oma suosikkini on Margueriten tarina, joka alkaa muurarin ja viuhkantekijän tyttärenä. Tytön syntessä perheen mökkiin on majoittautunut muutama kuninkaan muskettisoturi, sillä Versaillesin kylän majapaikat ovat totaalisen täynnä. Humalapäissään yksi miehistä, Augustin Roussier, antaa lupauksen Margueriten äidille, että tulee vielä jonakin päivänä ottamaan kauniin lapsen vaimokseen.

Kaikenlaisten ikävienkin sattumusten (ja osittain Margueriten kunnianhimoisen äidin) kautta käy kuitenkin juuri niin, että Augustin ja Marguerite tapaavat tytön kasvettua nuoreksi naiseksi ja lopulta mies ottaa tämän rakastajattarekseen.

Elämän heitellessä Margueritea suuntaan jos toiseen saa tämä lapsen, jonka nimeää Jasminiksi. Tytär onnistuu pääsemään nuoren Ludvig XV:n suosioon, mutta hovijuonitteluiden vuoksi naitetaan irstaalle ja väkivaltaiselle herttua de Valverdelle, jota ollaan karkoittamassa hovissa. Kuinka käy Jasminelle, joka joutuu muuttamaan eristyksiin herttuan vanhaan linnaan - se selviää vain lukemalla.

Jasminin tytär Violette joutuu asumaan lapsuutensa aivan tavallisessa maalaistalossa. Tyttö on katkera äidilleen, joka kertoo hänelle Versaillesin loistosta, muttei yritäkään auttaa Violettea hovielämän pariin. Lopulta nuori nainen saa tarpeekseen ja karkaa onnistuen monien sattumuksien kautta pääsemään kuninkaan Kauristarhaan.

On odotettavissa, että Violette tulee raskaaksi kuninkaalle ja synnyttää tytärensä Rosen, joka varttuessaan joutuu kamppailemaan Ranskan vallankumouksen aikana hengestään ja samalla pelkäämään kaikkien rakkaimpiensa puolesta.

Vaikka Kuningas kutsuu tanssiin ei välttämättä ole teos kaikista relistisimmasta päästä, pidin siitä silti. Itseäni kauhistutti aluksi ajatus muurarin tytöstä, jonka jälkikasvu talsisi aurinkohovissa. Rosalind Laker oli kuitenkin onnistunut toteuttamaan ideansa vallan hyvin, eikä juoni tuntunutkaan enää hyvin kaukaa haetulta prinsessasadulta.

Pelkäsin hieman, että päähenkilöt tulevat vahvoina naisina muistuttamaan toisiaan liikaa. Onneksi näin ei kuitenkaan käynyt, sillä esimerkiksi Jasminin ja Violeten välillä huomasin huikean eron. Hahmojen suhteen minulla oli muutenkin pelkoja, kun tajusin ketä todella eläneitäkin henkilöitä kirjassa tultaisiin käsittelemään. Valitettavasti Athénais de Montespan ja Madame de Maintenon jätettiin suhteellisen etäisiksi hahmoiksi. Heitä tunnuttiin kuvattavan lähinnä kuninkaasta tappelevina typerinä kanoina.

Tällaisen kuvauksen jälkeen olin hyvin yllättynyt, kun Mademe de Pompadourista kerrottiinkin sydämillisenä henkilönä, jolle kuninkaan viihtyvyys on kaikki kaikessa. Kaikenlisäksi hän oli melkein yhtä läheinen Jasminille kuin Rose Marie Antoinetelle - eli käytännössä yksi parhaista ystävistä. Olin positiivisesti yllättynyt saadessani lukea hieman lisää myös Axel von Fersenistä, jonka elämästä Herman Linqvistin teos on minua valaissut.

Kaiken kaikkiaan teos kuvaa kiitettävästi hovia ja siihen kuuluvia henkilöitä. Niin kuninkaista kuin useista muistakin hovilaisista oli luotu kiinnostavia persoonia, joista oli ilo lukea. Kirjailija ei myöskään ollut sortunut käsittelemään hahmojaan liian hellällä kädellä, johon olen erittäin tyytyväinen.

Kiitos ja kumarrus, tämä kirja oli ehdottomasti lukemisen arvoinen.
****½