tiistai 23. maaliskuuta 2010

Stressiä ja uhrilampaita

Ei voi sanoa muuta kuin, että tänään on ollut todella kaunis päivä. Aurinkoa, aurinkoa ja aurinkoa. Tälläkin hetkellä se kurkkii hieman verhon takaa luoden huoneeseen himmeän valaistuksen. Ihanaa, että kevät näyttää olevan tulemaan päin, vaikkeivät lumet olekaan juuri sulaneet teitä lukuunottamatta.

Muuten on, ihme kyllä, kovin väsynyt olo. Tuntuu, että voisi käydä saman tien nukkumaan, mutta minun on kyllä tänään pakko tehdä nuo koulujutut. Thomas Harrisin Uhrilampaiden lukeminen ei nyt ole mikään ongelma, sillä kirja on mielenkiintoinen, mutta ranska, ruotsi ja fysiikka eivät nyt kyllä jaksa kiinnostaa minua tippaakaan. Huono puoli tässä on se, että kohta on koeviikko, joka tarkoittaa mekaanista lukemista, sekä verta, hikeä ja kyyneliä. Ainakin jos sattuu olemaan samanlainen laiskuri kuin minä olen ja lukee kokeisiin vasta edellisenä päivänä. Voin sanoa, ettei se ole mitään kivaa touhua: 12 tuntia yhden vammasen fysiikan kirjan kanssa. Viimeksikin minulle tuli mielettömästi inspiraatioita ties millaisiin ficceihin, tarinoihin, blogimerkintöihin ja runoihin, mutta en voinut koskeakaan runokirjaani, saati sitten tietokoneeseen. Arvatkaa vain, olivatko kaikki ideat kadonneet kuin tuhka tuuleen heti koeviikon jälkeen?



Anteeksi, minä jaarittelen ihan joutavia. Ketään ei varmasti kiinnosta lukea tällaista typerää valitusta enää riviäkään, joten vaihdan aihetta.

Kävin ystävieni kanssa katsomassa Shutter Islandin leffateatterissa. Odotin elokuvalta aika paljon, sillä juoni ja henkilöt vaikuttivat mielenkiintoisilta. Valitettavasti jouduin kuitenkin pettymään loppuen lopuksi aika pahastikin. Loppu oli maailman ennalta-arvattavin, josta en tässä nyt tietenkään kerro, ettette spoilaannu. Ystäväni ja min nimittäin aprikoimme mahdollista loppua ennen elokuvateatterin valojen sammumista emmekä osuneet suinkaan väärään. Argh, miksi kaikki mielisairaalaleffat päättyvät aina samalla tavalla?

En kuitenkaan sanoisi, että leffa ihan totaalisen huono oli. Juoni nimittäin oli ihan mielenkiintoinen ja erityisesti päähenkilön unet kiehtovasti toteutettu. Myös näyttelijöiden suoritukset olivat ihan mukiinmeneviä, vaikken DiCapriosta juuri pidäkään lukuunottamatta hänen Titanic - roolisuoritustaan.



Itse elokuvaa hauskempaa oli laittautua iltaa varten, mutta valitettavasti en saanut itsestäni kuin naamakuvia kännykän kameralla, toisin sanoen laatu on jotain aivan järkyttävää.

Ärsyttää, näytän tässä ihan pikkutytöltä, mutta enpä saanut parempaakaan.

2 kommenttia:

  1. No niin, sainpas vihdoin tehtyä blogin, vaikka onkin edelleen pahasti vaiheessa. Pääsen kommentoimaan sunkin juttujasi. :)

    Leo ei näytä edelleenkään erityisen komealta, mutta tossa kuvassa se ainakin näyttää mieheltä eikä pikkupojalta. Se täytyy sanoa. :D

    Sulla on harvinaiset kauniit ja hyväkuntoiset vaaleat hiukset, ei ollenkaan sellaista elotonta hamppua. Tuollaiset isot korkkiruuvit sopii sulle sairaan hyvin! Hiusfriikkinä kiinnostaa kovasti millä kiharat on tehty. Korostaa kauniita piirteitäsi tosi hyvin. =)


    Terveisin,
    Barocco alias Lavinia

    VastaaPoista
  2. Kiitos, tykkään itsekin kovasi hiuksistani silloin kun ne pysyvät kurissa. Tavalliset kihartimet eivät nimittäin tehoa millään ja jopa näillä ByBylissin lämpörullilla hiukseni suoristuvat nopeasti. Onneksi olen kuitenkin nyt löytänyt hyvän lakan, joka pitää ne jotenkin kurissa. (L´oréal tecni.art air fix 5)

    VastaaPoista