lauantai 20. helmikuuta 2010

It's a beautiful day

Voi kun tänään on nätti ilma ulkona! Kauniisti paistaa aurinko ja luntakin on vaikka kuinka paljon. Normaalisti en tosin lumesta juurikaan pidä, mutta kyllä se sopii talveen paremmin kun loppusyksyn jo hieman rusehtava, kuivunut ruoho. Eikä talvessa oikeastaan mitään vikaa ole, silloin kun ei tarvitse mennä ulos.

Muutenkin on ihan hyvä päivä, flunssa alkaa olla vähitellen nujerrettu ja lähden kohta isäni luokse Rosan kanssa katsomaan uutta hamsteria. Aloitin myös Paolo Coelhon Voittaja on yksin - kirjan lukemisen äitini suosituksesta. Oikeastaan en aluksi odottanut kirjalta paljoakaan. Ulkoa päin se näytti lähinnä joltakin Hollywoodin roskatähtien elämästä kertovalta, ei kovinkaan kehuttavalta teokselta. Kuitenkin, äidin suostutteluja tarpeeksi kuultuani päätin tarttua kirjaa. En ole vielä kovinkaan pitkälle päässyt, vasta sivulle 52, mutta mielestäni se on tähän mennessä ollut ihan mukiinmenevä.


Katsoin myös Kuningattaren sisar, sekä Dorian Gray - elokuvat, enkä pettynyt kumpaankaan, sillä molemmat olivat oikein onnistuneesti toteutettuja. Erityisesti Dorian Graysta on sanottava, että vaikka seksillä ehkä hieman mässäiltiin, se ei kuitenkaan mennyt liiallisuuksiin, vaan paljasta pintaa näytettiin vain pienissä määrin, vaikkakin usein.
video
video

Otin myös muutamia kuvia asukokonaisuuksista, jotka rakensin yhden mekon ympärille.
Legginssit Gina Tricot, mekko Sisters Point, jakku H&M, vyö Gina Tricot, hame Gina Tricot, koru äidiltä. Lähikuva korusta:

2 kommenttia:

  1. Sulla on hiukset ihanasti tässä <3 mut ootko kuvis vielä kipee, kun siun silmät näyttää siltä? Mut tosi nättejä kuvia

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos! :) Ja joo, olin tosiaan vielä kipeänä näitä kuvia räpsiessäni. :D

    VastaaPoista