lauantai 20. marraskuuta 2010

Kaipuuta kesään

Ei ole totta miten voin jo nyt olla kyllästynyt talveen! Lumet vasta tulivat ja minä vain kaipailen kesän lämpöä ja vihreää nurmea. Talvella kun ei koskaan tapahdu mitään ihmeellistä. Onhan sitä tietysti joulu, mutta mokomaa kestää vain muutaman päivän ja siihen se sitten jääkin. Pääsen Lappiin? Eh, ennemminkin joudun. En nimittäin ole mitään innokkaimpia Lappi-faneja...

Onneksi sentään keväällä on jotain odotettavaa nimittäin Pariisin matka Ranskan ryhmän kanssa! Aion shoppailla niin paljon kuin sielu ja rahatilanne sietää! Rukoilen, että pääsen myös käymään Versaillesin palatsissa, mutta opettajamme sanoi alustavasti, että se veisi liikaa aikaa... No jos meillä olisi hieman vapaa-aikaa, niin voisin käydä palatsissa vaikka itsenäisesti muutaman kaverin kanssa, jotka ovat myöskin jollakin asteella kiinnostuneita sen historiasta. En vain ymmärrä miten jokin ruma rautainen rötiskö (=Eiffel-torni) voi muka ohittaa Versaillesin kohteissa, joissa on pakko käydä.

No, mutta mitä minä sitten odotan kesässä eniten...

...mökkireissuja kavereiden kanssa! Miten ihanaa onkaan istua viileän juoman kanssa puisessa keinussa katsellen auringonlaskua ja jutellen ystävien kanssa milloin mistäkin.

...Ruotsin matkaa, josta on tullut jokavuotinen. Jönköping, jossa sukulaiseni asuvat on kaunis kaupunki, siellä on jonkin verran kauppoja ja aivan ihania vanhanaikaisia kahviloita!

...runokirjaan kirjoittamista helteellä keskellä kesäistä niittyä.

...jäätelöä!

...yksinkertaisesti sitä fiilistä, joka on kun herää ja tajuaa, ettei tarvitse lähteä kouluun vaan voi paistatella auringossa koko päivän tehden mitä ikinä vain haluaa.

Viimekesäisiä kuvia:







torstai 18. marraskuuta 2010

Rosalind Laker - Kuningas kutsuu tanssiin

Olen siis palannut pitkän tauon jälkeen ja aikomuksenani olisi aloittaa kirja-arvostelulla. Lukemani teos on tosiaan Lakerin Kuningas kutsuu tanssiin, joka imaisi mukaansa jo aivan ensimmäisillä sivuilla. Seuraavaksi selostamani juonikuvio saattaa kuullostaa hieman sekavalta, sillä en halua paljastaa mehukkaimpia kohtia.

Teos keskittyy neljän sukupolven naisiin - Margueriteen, Jasminiin, Violetteen ja Roseen. Naisia yhdistää kukkaisnimiensä lisäksi myös vahva ja persoonallinen luonne,joka saa kunkin selviämään tielleen tulleista hankaluuksista.

Oma suosikkini on Margueriten tarina, joka alkaa muurarin ja viuhkantekijän tyttärenä. Tytön syntessä perheen mökkiin on majoittautunut muutama kuninkaan muskettisoturi, sillä Versaillesin kylän majapaikat ovat totaalisen täynnä. Humalapäissään yksi miehistä, Augustin Roussier, antaa lupauksen Margueriten äidille, että tulee vielä jonakin päivänä ottamaan kauniin lapsen vaimokseen.

Kaikenlaisten ikävienkin sattumusten (ja osittain Margueriten kunnianhimoisen äidin) kautta käy kuitenkin juuri niin, että Augustin ja Marguerite tapaavat tytön kasvettua nuoreksi naiseksi ja lopulta mies ottaa tämän rakastajattarekseen.

Elämän heitellessä Margueritea suuntaan jos toiseen saa tämä lapsen, jonka nimeää Jasminiksi. Tytär onnistuu pääsemään nuoren Ludvig XV:n suosioon, mutta hovijuonitteluiden vuoksi naitetaan irstaalle ja väkivaltaiselle herttua de Valverdelle, jota ollaan karkoittamassa hovissa. Kuinka käy Jasminelle, joka joutuu muuttamaan eristyksiin herttuan vanhaan linnaan - se selviää vain lukemalla.

Jasminin tytär Violette joutuu asumaan lapsuutensa aivan tavallisessa maalaistalossa. Tyttö on katkera äidilleen, joka kertoo hänelle Versaillesin loistosta, muttei yritäkään auttaa Violettea hovielämän pariin. Lopulta nuori nainen saa tarpeekseen ja karkaa onnistuen monien sattumuksien kautta pääsemään kuninkaan Kauristarhaan.

On odotettavissa, että Violette tulee raskaaksi kuninkaalle ja synnyttää tytärensä Rosen, joka varttuessaan joutuu kamppailemaan Ranskan vallankumouksen aikana hengestään ja samalla pelkäämään kaikkien rakkaimpiensa puolesta.

Vaikka Kuningas kutsuu tanssiin ei välttämättä ole teos kaikista relistisimmasta päästä, pidin siitä silti. Itseäni kauhistutti aluksi ajatus muurarin tytöstä, jonka jälkikasvu talsisi aurinkohovissa. Rosalind Laker oli kuitenkin onnistunut toteuttamaan ideansa vallan hyvin, eikä juoni tuntunutkaan enää hyvin kaukaa haetulta prinsessasadulta.

Pelkäsin hieman, että päähenkilöt tulevat vahvoina naisina muistuttamaan toisiaan liikaa. Onneksi näin ei kuitenkaan käynyt, sillä esimerkiksi Jasminin ja Violeten välillä huomasin huikean eron. Hahmojen suhteen minulla oli muutenkin pelkoja, kun tajusin ketä todella eläneitäkin henkilöitä kirjassa tultaisiin käsittelemään. Valitettavasti Athénais de Montespan ja Madame de Maintenon jätettiin suhteellisen etäisiksi hahmoiksi. Heitä tunnuttiin kuvattavan lähinnä kuninkaasta tappelevina typerinä kanoina.

Tällaisen kuvauksen jälkeen olin hyvin yllättynyt, kun Mademe de Pompadourista kerrottiinkin sydämillisenä henkilönä, jolle kuninkaan viihtyvyys on kaikki kaikessa. Kaikenlisäksi hän oli melkein yhtä läheinen Jasminille kuin Rose Marie Antoinetelle - eli käytännössä yksi parhaista ystävistä. Olin positiivisesti yllättynyt saadessani lukea hieman lisää myös Axel von Fersenistä, jonka elämästä Herman Linqvistin teos on minua valaissut.

Kaiken kaikkiaan teos kuvaa kiitettävästi hovia ja siihen kuuluvia henkilöitä. Niin kuninkaista kuin useista muistakin hovilaisista oli luotu kiinnostavia persoonia, joista oli ilo lukea. Kirjailija ei myöskään ollut sortunut käsittelemään hahmojaan liian hellällä kädellä, johon olen erittäin tyytyväinen.

Kiitos ja kumarrus, tämä kirja oli ehdottomasti lukemisen arvoinen.
****½

sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Kangastusleikkejä - historiallinen romanssi

Kangastusleikkejä, tähän osoitteeseen ilmestyy jatkot. Blogiin tulee vain ensimmäinen osa.

Kangastusleikkejä
Joskus kun luulemme elämämme olevan täydellistä, se onkin aivan päälaellaan.

Prologi
Kultaan toteutettu

Salongit timanttikuorruitteineen
turhan vaatimatonta
Miehet - ei, herrat kultaisine lupauksineen
-Ei suinkaan odottamatonta

Ei uutta
Ei saavuttamatonta

Olen kyllästynyt kultaan
Onko kellään tarjota arvokkaampaa?

***

Lilywoodin kartanon juhlasali säkenöi pukuloistosta eräänä toukokuisena iltapäivänä eikä Aileen Willoughby ollut enempää eikä vähempää kuin juhlien keskipiste. Aileen itse oli tilanteeseen suhteellisen tyytyväinen, sillä hän suorastaan rakasti huomiota. Täytyy kuitenkin sanoa, ettei hän koskaan ollut täysin tyytyväinen ja tuolloinkin tyttö valitti ystävälleen Georginalle vieraiden vähäisyydestä ja koristeiden vähäisyydestä. Harvat kuitenkaan yhtyivät hänen mielipiteeseensä ja ystävätärkin ainoastaan pudisteli päätään Aileenin sanoille. Kukaan Lilywoodissa käynyt ei nimittäin voinut väittää sen olevan vaatimaton, eikä kukaan Aileenin vanhempia, kreivi ja kreivitär Willoughbyä tunteva saattanut väittää heidän ystäväpiiriään pieneksi. Aatelisarvonsa lisäksi nämä nimittäin omasivat suuren omaisuuden, joka oli periytynyt isältä pojalle ja joka oli vuosien mittaan ainoastaan kasvanut suuremmaksi ja suuremmaksi.

Aileen Willoughbylle raha ei ollut koskaan ollut ongelma, eikä hän ollut ikinä joutunut miettimään kuinka kuluttaa sitä, vaan seitsemäntoistavuotiaan debytantin vaatekaapit pursusivat upeita leninkejä toinen toistaan kuuluisimmilta nimiltä. Hänen ainut vahvuutensa ei kuitenkaan ollut omaisuus, vaan tyttö oli myös kuvankaunis, vaikkakin pahat kielet tapasivatkin kutsua neitiä turhamaiseksi. Moisilla väitteillä ei kuitenkaan ollut paljonkaan painoa avioliittomarkkinoilla, ainakaan sen jälkeen kun nuoret miehet olivat nähneet Aileen neidin pitkine, ruskeine korkkiruuvikiharoineen ja ruusuposkineen. Näitä piirteitä korostivat entisestään tummanvihreät silmät ja muutama kesakko poskipäillä, jotka saivat neidin näyttämään viattomalta nukketytöltä.

”Ei ole totta! Aileen, katso neiti Wilkinsonin pukua! Mikä kamala hirvitys!” Georgina huudahti, kun Aileen alkoi päästä vauhtiin valituksessaan hänen perheensä muka vaatimattomasta kodista ja muka vähäisestä ystäväpiiristä.

Tyttö oli kuitenkin valmis antamaan anteeksi keskeytyksen, sillä valituksen ohella hänen paheisiinsa kuului myös juoruilu ja erityisesti ihmisten ulkonäön ja tyylitajun arvioiminen. Ehkä se ei ollut hyveellistä, mutta sen sijaan suorastaan herkullista ajanvietettä ja normaalia niissä piireissä joihin hän kuului. Tämänhetkinen puheenaihe, neiti Wilkinson sai Aileenin kuitenkin enemmän närkästymään kuin huvittumaan: hänen pukunsa oli nimittäin huonosti onnistunut kopio eräästä Aileenin muutamaa viikkoa sitten käyttämästä iltapuvusta. Kullankeltainen väri korosti entisestään Wilkonsonin jo ennestään likaisenvaaleita kutreja, eikä puku ollut yleensäkään hyvin toteutettu. Tämän huomasi sen pitseistä, jotka olivat selvästikin ommeltu huolimattomasti ja siksi ne roikkuivat rumasti mitä kummallisimmista kohdista.

”Säälittävää, ei voi muuta sanoa. Ei katsota häneen päin, ehkä parempi ettemme tunne häntä tänä iltana”, Aileen totesi parhaalle ystävälleen peittäen kasvonsa vihreänsävyisellä viuhkallaan.

Ei kuitenkaan kestänyt kauaa, kun he saivat muuta seuraa, nuorukaiset nimeltään Bartemius Appletown ja Timothy Huxtable. Georgina saattoi flirttailla heidän kanssaan, mutta Aileenin arvolle moinen ei olisi lainkaan sopivaa, sillä kummatkin olivat vain paronien poikia, eivätkä edes komeita sellaisia. Aileen kuitenkin tunsi velvollisuudekseen olla kohtelias näille nuorukaisille, jotka tunsi jo ennestään lapsuudestaan. Ei siitä mitään haittaakaan voisi olla.

”Neiti Willougby, voisinko saada tämän tanssin?” Huxtable kysyi näyttäen siltä kuin olisi koko edellisen keskustelun ajan kerännyt rohkeutta kysymystään varten.
”Olen pahoillani herra Huxtable, mutta voin hieman huonosti, pyöriminen ei ehkä tee minulle hyvää”, Aileen vastasi pyrkien ilmoittamaan miehelle kohteliaasti, että hänen mahdollisuutensa Aileeniin olivat olemattomat.
”Nii-in kai sitten, ehkä ensi kerralla”, nuorukainen änkytti hieman pöllämystyneen oloisena.
”Epäilemättä”, tyttö vastasi hakien epätoivoisesti katseellaan muuta, kiinnostavaa seuraa päästäkseen livahtamaan kiusallisesta tilanteesta ja löysikin hetken haravoinnin myötä veljensä Charlesin seisoskelemasta varjoista. Veli oli aina ollut oikein viihdyttävä seuramies ja siksipä Aileenia kummastutti moinen piileskely. Uteliaisuutensa kannustamana hän jätti hyvästit seurueelle ja suuntasi kohti nurkkausta, jossa veli piileskeli.

”Mitä sinä täällä teet?” Aileen sihahti päästyään veljensä luokse varjoihin.
”No, jos totta puhutaan, niin pakoilen vanhempiamme”, Charles vastasi naurahtaen.
”Ja mistäköhän kumman syystä?”
”Tuota, se ei ole tärkeää, minä vain –”

”Charles! Siellähän sinä piileskelet! Olen etsinyt sinua kaikkialta!” sirkutti heidän äitinsä pääovilta.
”Voi ei”, veli mutisi.
”Minun on pakko puhua sinun kanssasi siitä port – suojatistasi, jonka otit suojelukseesi. Kaikki puhuvat siitä! Aivan järkyttävää, Charles, en ymmärrä mitä päässäsi oikein liikkuu!”
”Äiti hän on aivan siveellinen nainen ja mukavakin huolimatta siitä, mistä hän on kotoisin.”

Aileen katsoi veljeään ja äitiään ällistyneenä, sillä ei ymmärtänyt ollenkaan mistä nämä puhuivat. Nähtävästi Charles oli kuitenkin ottanut suojelukseensa jonkun varsin siveettömänluontoisen henkilön. Tyttö ihmetteli tätä suuresti, sillä oli aina pitänyt veljeään kunnollisena, eikä ollenkaan sellaisena henkilönä joka haalii roskaväkeä suojelukseensa.

”En tiennyt, että siinä osassa Lontoota edes asuu ketään siveellistä ja mukavaa henkilöä. Minun tietääkseni siellä ainoastaan harjoitetaan siveettömyyksiä pahimmilla mahdollisilla tavoilla. Sitä paitsi tiedät hyvin, että vaikka tämä sinun suojattisi olisikin täysin puhtoinen, hänen hyysäämisensä vaikuttaa myös maineeseesi. Se ei mitenkään paranna muun perheen, etenkään Aileenin asemaan, jonka varmasti ymmärrät”, rouva Willoughby selitti.
”Aluksi kyllä, mutta kun tuon hänet tänne seuralaisenani ja ihmiset saavat tutustua häneen, niin uskon, että monien käsitykset korjaantuvat.”
”Ensinnäkin, sinä et tuo sitä kevytkenkäistä naista tänne häpäisemään koko perhettä ja toiseksi, mitä ihmiset ajattelevat sinusta, kun kuulevat mistä sinä olet mokoman löytänyt?”
”Äiti, minä en löytänyt häntä kyseisestä kaupunginosasta, se vaan sattui olemaan hänen kotipaikkansa!”
”Sillä taas ei ole mitään merkitystä, sillä pahat kielet kääntävät sen silti niin päin! Ja minun kun piti lähettää Aileenkin sinun luoksesi muutamaksi viikoksi –”
”Mitä?” Aileen huudahti.
”Niin, kultaseni, ajattelin, että sinun olisi hyvä olla veljesi luona muutaman viikon ajan. Isäsi on kutsuttu hyvin merkitykselliseen tilaisuuteen Ranskaan ja minun täytyisi varmaankin olla hänen mukanaan edustustilanteissa. Sinä puolestasi olet liian nuori, eikä sinua kiinnosta politiikka.”

Oli totta, etteivät politiikka ja tylsät neuvottelut olisivat voineet vähempää kiinnostaa Aileenia, mutta tyttö ei siltikään halunnut mennä huvikautensa aika veljensä luokse aivan Lontoon rajaseuduille. Aileen tahtoi olla ainokaisen huvikautensa kaupungissa, keskellä tapahtumia, ei maaseudulla mätänemässä.

”Mutta äiti! Ette te voi tehdä minulle niin, että vain yksinkertaisesti voi! En halua viettää ainutta huvikauttani maaseudulla!” tyttö huudahti säikähtäneenä.
”Älä viitsi, kultaseni, se on vain viikko. Enkä kyllä tiedä, voinko edes laskea sinua veljesi luokse nyt kun hän on ottanut sen kyseisen suojatin”, Christine Willoughby selitti mulkaisten poikaansa katkerasti.”
”Kuka tämä henkilö on, josta te puhutte?” Aileen kysyi saatuaan vihdoin mahdollisuuden.
”Hän on Valentina Shine niminen nuori neiti, oikein miellyttävä sellainen, joka nyt sattuu olemaan kotoisin hieman huonomaineiselta alueelta. Hänen taloudellinen tilanteensa on hyvin heikko, jonka takia otin hänet suojelukseeni”, Charles kertoi.
”Jos tuo oli todella syy, miksi se nainen asuu luonasi, niin mikset sitten saman tien ota suojelukseesi kaikkia maamme köyhiä?” heidän äitinsä tuhahti.
”Siitä syystä, etteivät he ole ystäviäni, toisin kuin neiti Shine. Tutustuin häneen eräänä kauniina päivänä Hyde Parkissa ja olen pitänyt hänestä siitä lähtien. Vakuutan, ettei hänestä ole minkäänlaista harmia Aileenille.”
”Voitko mennä siitä takuuseen?” rouva Willoughby kysyi selkeästi epäillen poikaansa.
”Mutta minä en tahdo mennä sinne!” Aileen kiljaisi raivoissaan.
”Voin ja jos ongelmia tulee niin lähetän Valentinan pois. Voit tulla itse katsastamaan, että kaikki on hyvin”, Charles vastasi välittämättä Aileenista.
”Hmph, olkoon niin, mutta jos Aileenin käytöksessä näkyy näiden viikkojen myötä minkäänlaista muutosta, niin lupaan, että sinä saat huolehtia huonojen ominaisuuksien kitkemisestä hänestä.”
”Sopii oikein hyvin, minusta on mukavaa nähdä siskoani vihdoinkin ja lupaan, että kaikki hoituu.”
”Mutta minä en halua! Minä tahdon jäädä tänne, äiti, Clara on minulle paljon parempaa seuraa kuin sellainen kevytkenkäinen nainen. Clara voi huolehtia minusta!” tyttö huudahti ja sai muutamat lähettyvillä seisoskelevat kääntämään kasvonsa heidän suuntaansa.
”Kultaseni, minä en aio sallia, että jäät tänne suureen taloon ainoastaan palvelijoiden kanssa, en pidä siitä, että jäät kotiin ilman ketään perheenjäsentä. Minusta on todella parempi, että menet veljesi luokse huolimatta siitä, että hänellä on se nainen seuranaan. Charles lupasi, ettei ongelmia tule ja minä yritän luottaa häneen tässä asiassa”, heidän äitinsä totesi hieman epävarma sävy äänessään.
”Mutta mutta –”
”Aileen, ei nyt mitään muttia, tähän asiaan sinulla ei ole sananvaltaa. Sinä menet veljellesi, sillä muita vaihtoehtoja ei ole. En millään viitsisi laittaa sinua etäisimpien sukulaisten taakaksi, varsinkaan kun he tietävät hyvin, että veljesi voisi ottaa sinut luoksensa. Siitä taas syntyisi vain lisää juoruja ja niitä me kaikista vähiten kaipaamme tällä hetkellä.”

Aileenin täytyi purra huultaan, ettei hän olisi purskahtanut itkuun. Tämä oli hänen huvikautensa ja nyt vanhemmat pilaisivat sen pakottamalla hänet veljensä luokse. Mokoma maalaiskartanon rötiskö olisi täysin seuraelämän ulkopuolella, josta seuraisi Aileenin täydellinen eristäytyminen. Mitä siitä taas seuraisi? Hänen asemansa romahtaminen eli toisin sanottuna oivallinen tilanne esimerkiksi häikäilemättömälle Cassandra Auttenbergille varastaa nuorukaisten huomio osakseen. Mikä häpeä olisikaan jos moinen portonalku pääsisi parempiin naimisiin kuin hän itse!

”Ei, äiti kiltti! Minähän joudun eristyksiin kaikesta ja Cassan – joku vie vielä kaikki parhaat sulhasehdokkaat suoraan nenäni edestä! Tai ei, ei nenäni edestä, koska kuinka he voisivat viedä mitään nenäni edestä kun en ole edes paikalla vaan kuppaisessa maalaiskartanossa mädäntymässä!” Aileen sihahti nieleskellen kyyneliä.
”Älä puhu minulle tuohon sävyyn! Sinulla on selvästikin aivan vääristynyt käsitys elämästä maalla, lapsi hyvä. Siispä sinulle tekee vain hyvää viettää vähän aikaa veljesi luona!” tytön äiti vastasi katsoen tytärtään happamasti merkiksi keskustelun päättymisestä.
”Minä en suostu siihen! En kerta kaikkiaan suostu!” Aileen huudahti kyynelien saadessa vallan. Hän ei enää kyennyt pidättelemään itseään, vaan ryntäsi suoraan pois juhlasalista portaikkojen kautta omaan, pieneen, mutta koristeelliseen huoneeseensa.

Tyttö oli pannut merkille herättäneensä huomiota, joka ei tosin tällä kertaa ilahduttanut häntä ollenkaan. Aileen tiesi aiheuttaneensa perheelleen häpeää huonoimmalla mahdollisella hetkellä kun veljestäkin liikkui ties minkälaisia juoruja. Totta puhuen se ei kuitenkaan juuri sillä hetkellä jaksanut kiinnostaa tyttöä, sillä hänellä olisi muitakin huolenaiheita.

Eivät vanhemmat voineet mitenkään pakottaa tytärtään maaseudulle ainokaisella huvikaudellaan! Mitä Aileen muka moisessa tuppukylässä tekisi? Istuisi enemmänkin luonnonniittyä muistuttavan puiston penkillä keskustellen vanhojen herrojen kanssa Itävallan perimyssodasta. Jo ajatus puistatti aatelisneitiä, joka ei ollut koskaan ollut pahemmin kiinnostunut politiikasta. Sellaiset asiat olisi paras jättää miehille eikä naisen ollut tervettä piitata moisesta. Hänen äitinsä oli hyvinkin kiinnostunut maailman tilanteesta eikä hän ollut koettanutkaan piilotella tuota piirrettään. Herra Willoughby olikin vitsaillut, että hänen vaimollaan oli miehen sielu naisen ruumiissa. Tähän äiti oli puolestaan vastannut närkästyneesti tiuskaisemalla, että herraa vain ärsytti kun nainen oli häntä itseään älykkäämpi. Tämän ja monen muun vastaavan episodin jälkeen oli kreivi tullut tulokseen, että Aileenin perinaisellisuus oli vain hyvä asia. Tyttö oli täysin samaa mieltä isänsä kanssa siitä, että naiset vain väsyttäisivät itsensä ajatellessaan tuollaisia, käsittämättömiä asioita.

Suutuspäissään Aileen tarttui posliiniseen koristerasiaan, jonka äiti oli hänelle aamulla lahjoittanut ja heitti sen raivokkaasti, täydellä voimalla seinään. Sen räsähtäessä rikki kuului kammottava ääni, mutta tyttö ei jaksanut välittää siitä vaan tarttui jo seuraavaan esineeseen. Juuri meinatessaan heittää senkin huomasi tyttö kuitenkin esineen olevan hänen isänsä antama, pikkuinen soittorasia, jolloin aatelisneiti laski kätensä.

Aileenin isä oli aivan eri maata kuin äiti, josta huomasi liiankin hyvin, että tämä yritti koulia tyttärestään itseään. Suoraan sanottuna tyttö halusi olla lähinnä äitinsä vastakohta, sillä tämä tuntui tahtovan kieltää häneltä kaiken. Ainoastaan isän valta sai mokoman pysymään aisoissaan.

Samassa Aileen keksi mitä voisi tehdä tukalan tilanteensa hyväksi, nimittäin tietenkin puhua isälleen. Mies ei koskaan kieltänyt Aileenilta mitään eikä varmasti pakottaisi tytärtään maaseudulle parhaassa iässään. Niinpä tyttö kuivasi kyyneleensä ja siisti itseään hieman peilin edessä. Onneksi hänen uusinta muotia oleva kampauksensa ei sentään ollut päässyt purkautumaan tytön heitellessä tavaroitaan. Ehostuksen jälkeen Aileen näytti jälleen aivan samalta kuin tullessaankin huoneeseensa, suloiselta nukketytöltä. Ihailtuaan itseään vielä pienen hetken hän saattoi lähteä anelemaan isältään lupaa jäädä kaupunkiin.

Viimeisessä portaikossa tyttö kuuli alhaalta kiivasta kuisketta, jonka seasta tunnisti Cassandra Auttenbergin kopean äänensävyn. Kyse oli selkeästi jostakin salaisesta ja niinpä Aileen kyykistyi nopeasti portaikon kaiteen taakse salakuunnellakseen tyttöjen puheita.

”Näittekö te hänet? Suorastaan julkeaa! En minä ainakaan kehtaisi väittää omalle äidilleni vastaan siihen tapaan!”
”Cassandra on oikeassa, mokoma letukka luulee voivansa komennella ihan ketä vain, vaikka on vain vaivainen kreivin tytär!” kauhisteli puolestaan Anna Hasselhoff.
”Anna, sinä et itsekään ole kuin tuleva paronitar”, kolmas tytöistä, Patricia Davidson huomautti.
”Mutta Anna ei sentään pöyhkeile kuten Aileen”, Cassandra totesi.

Normaaliin tapaan kaksi muuta myötäilivät kreivi Auttenbergin tyttären sanoja. Anna ja Patricia eivät oikeastaan olleet hänen todellisia ystäviään, vaan muistuttivat enemmänkin kamarineitoja. Molemmat tytöistä olivat aatelisarvoltaan reilusti alempia kuin Cassandra, mutta kykenemättömänä tasa-arvoisiin ihmissuhteisiin oli tyttö haalinut alempiaan ystävikseen. Aileen itsekin lukeutui jollakin tavalla pöyhkeän Cassandran ystävänpiiriin, mutta hän tiesi paremmin kuin hyvin, että todellisuudessa tyttö vihasi häntä. Heidän näennäinen ystävyytensä olikin vain peruja isien välisestä kumppanuudesta, ei niinkään tyttöjen välisestä, aidosta kiintymyksestä.

”Mutta kyllä minun käy häntä hieman sääliksi. Ajatelkaa nyt! Monta viikkoa jossakin maalaiskartanonrötiskössä!” Patricia totesi.
”Hmph, saa nähdä kestääkö mokoma hienostelija maalla päivää kauempaa. Voin kuvitella, että hän anoo epätoivoisesti pääsyä kaupunkiin. Hän käyttäytyy kuin olisi kuningatar”, tytöistä silmäänpistävin naurahti.
”Niin, onhan hän aika turhamainen, täytyy myöntää. Eihän hän muusta puhukaan kuin omasta ulkonäöstään, vaatteistaan tai sulhasehdokkaista”, vastasi Patricia tähän.

Aileen tunsi kiukun kasvavan sisällään. Hänkö turhamainen? Cassandra voisi kaikessa täydellisyydessään katsahtaa peiliin! Kuka se eilen jaksoi selittää koko päivän uudesta tanssiaismekostaan, jonka oli tilannut suoraan Pariisista asti. Saisipa mokoma nähdä! Cassandra ei voisi puhua hänestä kuin jostakin arvottomasta maalaisaatelisesta, joka yrittää arvokkaiden vaatteiden ja hyvän avioliiton avulla kohota korkeammalle asemassaan. KiukustuneenaAileen oikaisi selkänsä varmistettuaan ensin, ettei tyttöjen katse osunut häneen. Tämän jälkeen hän jatkoi kävelyä alas portaita muutaman askeleen verran, kunnes huudahti:

”Cassandra! Anna! Patricia! Ihana nähdä teitä!” Aileen huudahti kuin olisi vasta äskettäin poistunut huoneestaan.
”Katsos, Aileen! Puhuimmekin juuri sinusta”, Cassandra huikkasi luoden merkitsevän katseen kahteen muuhun tyttöön.
”Toivottavasti ette kovin moittineet minua, mutten kyllä uskoisi teistä sellaista, sillä eiväthän uskolliset ystävät niin käytäydy.”
”Emme tietenkään, pohdimme vain tuntemuksiasi nyt, kun olet saanut kuulla joutuvasi joksikin aikaa maaseudulle”, Cassandra totesi pyrkien tavoittamaan vilpitöntä hymyä, joka ei sopinut hänen ilkeyttään kuvaaville kasvoille kovinkaan kauniisti.
”Voi Cassandra, älä suotta huolehdi! Hetken mietittyäni minä nimittäin tajusin, että joskus pienoinen pistäytyminen erilaisessa ympäristössä voi tehdä vain hyvää!” Aileen sirkutti säteilevä hymy nukenkasvoillaan, jonka myötä kolmen muun tytön punaisiksi maalatut suut loksahtivat kirjaimellisesti auki.

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Kreetan reissu ja katkerat tunnelmat rusketuksesta

Kesä näyttäisi olevan tuloillaan, mutta aivan tunnelmaan en ole vielä päässyt. Kävin kuitenkin äitini kanssa Kreetalla vähän lomailemassa ja ajattelin vaihteeksi lisätä kuvia sieltä.

Kreeta, Platanias

Mekko ja Legginssit Gina Tricotista, neule KappAhlista, lasit Sokokselta




Loput vaatteista Kreetalta.

Loma oli ihan mukava, mutta olisin ehkä kaivannut enemmän kulttuuria mukaan. Mieluummin olisin mennyt Italiaan, Englantiin, Ranskaan tai Venäjälle, koska minua houkuttaa näiden maiden kulttuurissa jokin. Kreeta kun on enemmänkin turistirysä - tai Platanias oikeastaan. Löytyy Kreetaltakin kulttuurinähtävyyksiä, mutta totta puhuen saaren kulttuuri ei ehkä hirveästi kiinnosta minua.

Niin, siitä rusketuksesta, en tiedä mitä päässäni oikein liikkui sitä hankkiessani. Ajattelin, että pieni väri iholla ei tee pahaa, vaan ihon virheetkin näkyvät sen kanssa huonommin. Huoh, pieni väri iholla onkin nyt sitten täysimittainen rusketus tai oikeastaan paremminkin punoitus. Ihon kesiminen on kaikkea muuta kuin kivaa ja argh... En ymmärrä mitä päässäni oikein liikkui. Hienot naiset ei rusketu.

torstai 22. huhtikuuta 2010

Lahtireissu

Käytiin siis koulun kanssa Lahdessa katsomassa modernisoitu versio Anton Tsehovin Kolmesta sisaresta. Alkuperäinen näytelmä kuullostaa kiinnostavalta, mutta tämä moderni versio ei ollut minun makuuni. En ehkä muutenkaan ole modernin taiteen ystävä, mutta tästä näytelmästä en todella tajunnut paljoakaan. Juoni oli sekava ja keskittyi lähinnä sisarien Moskovaan haikailun ympärille. Tämän lisäksi näytelmässä kiljuttiin korviasärkevästi, hypittiin ympäriinsä, roikuttiin katosta ja muuta vastaavaa. Ei siis minun makuuni, vaikka näyttelijät olivatkin ihan taitavia sen perusteella mitä minä heidän työstään irti sain.

Mutta me kävimme myös shoppailemassa ostoskeskus Triossa. Ei sielläkään mitään kovin kummoista ollut, lähinnä samat kaupat ja vaatteet kuin Mikkelissäkin. Ostin kuitenkin uuden mekon Gina Tricotista, (jonka olen jo jonkin aikaa suunnitellut ostavani)sekä ihana kengät Dinskosta.



No joo, näissä kuvissa mekko näyttää enemmän pitkältä topilta, mutta keväällä on hieman hankalaa alkaa käyttää sen kanssa ohuita sukkahousuja. Pakko se siis kai on käyttää sitä paksujen leggienssien kanssa enemmänkin toppina.

lauantai 17. huhtikuuta 2010

Suloinen korallimekko Beethovenilla

Löysin Vero Modasta ihanan mekon, enkä millään voinut olla ostamatta sitä. Napsaisinpa muutaman kuvankin tuosta ihanuudesta, jonka laitan tänä iltana kaverini synttäreille.


Okei, nuo sukkahousut eivät ole parhaan mahdollisen väriset noihin kenkiin, mutta olin laiska enkä jaksanut vaihtaa. :D



Kukkakoriste H&M, sukkahousut Lindex, kengät muinaismuisto :D

Kuuntelin myös kaikenlaista ihanaa musiikkia, joista listaan tähän nyt top 5.

1. Mendelssohn - Wedding March
2. Beethoven - Moonlight Sonana
3. Nox Arcana - Labyrinth of Dreams
4. Chopin - Nocturne
5. Hans Zimmer - Kraken

torstai 15. huhtikuuta 2010

Harmaa - trendivärimme

Kourallinen kuivattuja, harmaansävyisiä lehtiä ja aamusumua, teelusikallinen kuraa, sekä muutama silmäluvultaan tylsä noppa – siinä ainekset ankeaan päivään.

Auringonvalo tulvii sisälle luokkaan kirjoittaessani näitä sanoja niinkin tylsällä välineellä kuin tietokoneen näppäimistöllä. Aika mielikuvituksetonta, eikö? Sulkakynä voisi olla hieman kiintoisampi tai veitsi hieman melankolisen kaikuinen. Mutta tänään on harmaa päivä, tänään on vain jo vanhuuttaan kellertävä näppäimistö.

Turhuuttakin turhempaa ovat koruni helmiäiset, kukka hiuksissani tai tunikani maalaisromanttinen. Piristys on kaukana tästä päivästä, kun käytävillä kulkevat varjohaamut masentavat omankin mieleni. Auringonpaiste, maalaisromanttisuus tai helmiäiset eivät tätä päivää pelasta, sillä harmaa on nyt uusi musta.

perjantai 9. huhtikuuta 2010

On se fanfiction kiva juttu

Sain jälleen luovuuteni kukkimaan, mutta valitettavasti se suuntautui väärään kohteeseen - jälleen uuteen jatkoficciin, vaikka vanhojakin on vielä yllin kyllin kesken. Tämä tapaus ei kuitenkaan vie paljoakaan aikaa, sillä se koostuu vain päiväkirjamerkinnöistä. Ajattelin nyt laittaa tähän ensimmäisen osan ficistäni Astorian ruusuisen kitkerä päiväkirja, joka on siis HP fanfictionia ja kertoo Astoria Malfoyn (Greengrass) nuoruudesta kaikkine seurapiireineen, rakkaushuolineen, angstinpurkauksineen ja muineen.

Nimi: Astorian ruusuisen kitkerä päiväkirja
Kirjoittaja: Belsissa
Genre: Drama
Paritukset: Astoria/Draco hieman Astoria/Blaisea, sekä joitakin sivuparituksia
Ikäraja: K-13
Vastuuvapaus: Hahmot ja paikat eivät valitettavasti kuulu minulle vaan Rowille.
Summary: Seurapiirejä, kateutta, rakkaushuolia, vahvoja ja vähemmän vahvoja naisia, komeita miehiä, luovaa ja vähemmän luovaa angstia, sekä muuta vastaavaa tarjolla! Bon appétit!


Part 1

03.04.1998

Ulkona paistaa aurinko. Linnut laulavat.

En oikein tiedä, miten aloittaa tämä ensimmäinen päiväkirjamerkintäni. En oikeastaan tiedä, mitä ylipäänsä kertoisin tähän. Äitini osti tämän kirjasen minulle sitä varten, että kirjaisin ylös ikimuistoisia hetkiäni ja Daphne taas sanoi, että minun kuuluisi kirjoittaa näille sivuille tunteistani. Miten vain, jos noudatan sisareni neuvoa, minun täytyy sanoa, etten voi ottaa äidin vinkistä vaaria. Minun tunteeni ja kokemukseni eivät ole erityisen valoisia, vaan lähinnä verrattavissa mustaakin mustempaan avaruuteen. Siellä täällä näkyy kyllä satunnaisia, pieniä valopilkkuja mutta kadottaessani ne en enää löydä niitä uudelleen.

Tänään Pansy ja muut taas katsoivat minua sillä tavalla. Tiedäthän, ”mene pois, sinua ei kaivata täällä” – katseella. Viesti oli niin ilmiselvä, ettei edes hieman hidasälyinen Millicent olisi voinut jättää sitä huomaamatta. Minun täytyi kuitenkin selvitäkseni näytellä äärimmäisen typerää ja liittyä noiden tyttöjen seuraan hymyillen typerää sitruunahapolta maistuvaa aurinkohymyä. Tietenkin heidän täyttyi leikkiä mukana, eihän heidän sovi eristää joukostaan hyvästä perheestä tullutta puhdasveristä tyttöä. Daphne on minulle mukava, mutta muita ei selvästikään kiinnosta minkäänlainen vuorovaikutus kanssani. Se ei kuitenkaan juuri haittaa minua, sillä on pääasia, että näyttää siltä kuin minulla olisi ystäviä. Eihän Astoria Greengrass voi olla syrjitty hylkiö, ei millään.

Jos ficci rupesi kiinnostamaan, jatkoa ilmestyy tänne.

sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Runopostaus 1

Ajattelin nyt postata muutaman kappaleen runojani. Lisäilen tänne myös vanhoja runojani, joten osa näistä ei ole enää minulle kovin ajankohtaisia.

Addiktio

Avasit vanhat arvet
revit ruvet rikki
kasvatit piruilleni sarvet
olet kuin voimakkain arsenikki

Päivieni valo

Jokaisen maailmassa on aurinko
välillä autuus
välillä ahdinko
Päivisin se lämmittää
lumet sulattaa
Öisin väistyy
ja viima puhaltaa

Milloin nousee aurinkovanhukseni?
Rampa ja sokea
silti ainut valonsäteeni

Aamutaivaat

Sadepisaroita lasipinnalla
balettiaskelia aamukasteisella nurmikolla
Turkoosit taivaat odottavat ottajaansa
Kaikki on mahdollista
Huomisen kipuja on turha kärsiä
anna sen odottaa

Tänään olet vapaa valitsemaan

Kivuista suurin

Itseinho
Viha
Suru
Pelko
Turtumus
Ahdistus
Haikeus
Syyllisyys

Ne kestäisin
läpi usvan ja noen tieni raivaisin
Nuo tunteet vain suolakiteitä haavassa
Ilman sitä ei kipua sielussa
Kiteet kivuttomia iholla
pelkkiä likatahroja

Mutta rakkaus on veitsi joka viilsi haavat
Täytäntöön pani kivun kaavat

(c) Belsissa

Pääkipuja ja unelmia kesästä

Tulipa nyt sitten pitkästä aikaa juhlittua ja vieläkin on hieman pääsärkyä, vaikka juhlat olivat jo perjantaina. Väsyttääkin ihan törkeästi ja eilen nukahdin pariin otteeseen näppiksen päälle, enkä saanut mitään hyödyllistä aikaiseksi.

Nyt yritän lukea pikkasen ruotsia huomista kuuntelukoetta varten, mutta eipä taida tulla mitään kun tuon CD:n ihmisten äänet ovat niin ärsyttäviä, että kipu päässä vain kasvaa.

Löysin boohoo.comista muutaman aivan ihanan vaatekappaleen, joiden kuvat minun on nyt aivan pakko liittää tähän.


Aivan ihana, suloinen pitsipaita! Ihastuin tuohon aivan totaalisesti, enkä nyt mitenkään kykene olemaan kuolaamatta sitä.

Jotenkin tästä mekosta tuli sellainen ihana, kesäinen olo! Voisin hyvinkin kuvitella itseni tuo mekko päällä, valkosankaisissa aurinkolaseissa ja kukkakuvioisissa kangaskengissä kävelemään isäni asuntoa vastapäätä sijaisevalle tielle pellon varteen auringonnousun tai -laskun aikaan.

Tämäkin todella ihana!

Nyt tuli taas sellainen olo, että kesä saisi tulla vikkelään. Kaipaan niin kovasti erilaisissa väreissä hehkuvia maisemia; ohrapeltoja, kukkaniittyjä, kirkkaansinistä taivasta, auringonlaskuja... Kesäpäivissä on todellakin jotakin ainutlaatuista, joka jää mieleen eikä poistu sieltä edes talven synkimpinä hetkinä.

torstai 25. maaliskuuta 2010

Vaatteita, vaatteita, vaatteita....

Löysin aivan ihania vaatekappaleita muutamasta nettikaupasta, enkä todellakaan voi vastustaa kiusausta laittaa tänne muutamia kuvia. Olen nimittäin todella innostunut erityisesti tämän kevään maalaisromanttisista kukkakuoseista ja nyt en himoitsekaan mikään vaatekappaletta enempää kuin luonnonvalkoista, punaisin tai vaaleanpunaisin kukin kuvioitua minimekkoa. (Vaikkakin myös kukkahiuskoristeet ja hempeänväriset, söpöt kengät ovat mieleeni.)

Embroidery Halter Dress EUR 38,90, Rare Fashion - NELLY.COM
Floral Tube Dress EUR 42,50, Rare Fashion - NELLY.COM
Alaia Dress EUR 49,90, B.Young - NELLY.COM
Lace Rose Leggings EUR 29,90, Saint Tropez - NELLY.COM
Karen EUR 99,00, Friis & Company - NELLY.COM
Lace Panel Bodycone Dress EUR 59,90, Rare Fashion - NELLY.COM

Kaikki edelliset olivat siis nelly.comin vaatteita, sillä en jaksanut nyt linkittää tähän muita löytöjäni. Meinasin kuitenkin huomenna laittaa lisää kuvia muun muassa boohoo.comin tuotteista. Nyt silmäni kuitenkin lurpsahtelevat jatkuvasti kiinni, joten en jaksa enää tehdä yhtään mitään.

tiistai 23. maaliskuuta 2010

Stressiä ja uhrilampaita

Ei voi sanoa muuta kuin, että tänään on ollut todella kaunis päivä. Aurinkoa, aurinkoa ja aurinkoa. Tälläkin hetkellä se kurkkii hieman verhon takaa luoden huoneeseen himmeän valaistuksen. Ihanaa, että kevät näyttää olevan tulemaan päin, vaikkeivät lumet olekaan juuri sulaneet teitä lukuunottamatta.

Muuten on, ihme kyllä, kovin väsynyt olo. Tuntuu, että voisi käydä saman tien nukkumaan, mutta minun on kyllä tänään pakko tehdä nuo koulujutut. Thomas Harrisin Uhrilampaiden lukeminen ei nyt ole mikään ongelma, sillä kirja on mielenkiintoinen, mutta ranska, ruotsi ja fysiikka eivät nyt kyllä jaksa kiinnostaa minua tippaakaan. Huono puoli tässä on se, että kohta on koeviikko, joka tarkoittaa mekaanista lukemista, sekä verta, hikeä ja kyyneliä. Ainakin jos sattuu olemaan samanlainen laiskuri kuin minä olen ja lukee kokeisiin vasta edellisenä päivänä. Voin sanoa, ettei se ole mitään kivaa touhua: 12 tuntia yhden vammasen fysiikan kirjan kanssa. Viimeksikin minulle tuli mielettömästi inspiraatioita ties millaisiin ficceihin, tarinoihin, blogimerkintöihin ja runoihin, mutta en voinut koskeakaan runokirjaani, saati sitten tietokoneeseen. Arvatkaa vain, olivatko kaikki ideat kadonneet kuin tuhka tuuleen heti koeviikon jälkeen?



Anteeksi, minä jaarittelen ihan joutavia. Ketään ei varmasti kiinnosta lukea tällaista typerää valitusta enää riviäkään, joten vaihdan aihetta.

Kävin ystävieni kanssa katsomassa Shutter Islandin leffateatterissa. Odotin elokuvalta aika paljon, sillä juoni ja henkilöt vaikuttivat mielenkiintoisilta. Valitettavasti jouduin kuitenkin pettymään loppuen lopuksi aika pahastikin. Loppu oli maailman ennalta-arvattavin, josta en tässä nyt tietenkään kerro, ettette spoilaannu. Ystäväni ja min nimittäin aprikoimme mahdollista loppua ennen elokuvateatterin valojen sammumista emmekä osuneet suinkaan väärään. Argh, miksi kaikki mielisairaalaleffat päättyvät aina samalla tavalla?

En kuitenkaan sanoisi, että leffa ihan totaalisen huono oli. Juoni nimittäin oli ihan mielenkiintoinen ja erityisesti päähenkilön unet kiehtovasti toteutettu. Myös näyttelijöiden suoritukset olivat ihan mukiinmeneviä, vaikken DiCapriosta juuri pidäkään lukuunottamatta hänen Titanic - roolisuoritustaan.



Itse elokuvaa hauskempaa oli laittautua iltaa varten, mutta valitettavasti en saanut itsestäni kuin naamakuvia kännykän kameralla, toisin sanoen laatu on jotain aivan järkyttävää.

Ärsyttää, näytän tässä ihan pikkutytöltä, mutta enpä saanut parempaakaan.

keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

Vaatekriisi

Päätin juuri, että inhoan mun jokaista vaatetta, kiitos nelly.comin ja My Inner Divan! Tuntuu, että omasta vaatekaapista löytyvät tuotteet ovat suoraan sanoen järkyttäviä ja kuluneita rutkuja, joilla ei tee mitään. Tokihan niitä vaatteita voisi ostaa lisää, mutta se on pikkuinen ongelma, kun rahaa on ehkäpä jotakin 40 euroa. Sitten kun pitäisi vielä vähän säästääkin mahdollista lomamatkaa ja kesää varten, mutta en osaa. No, ehkäpä revin jostakin vähän rahaa, yleensä muutaman tällaisen päivän jälkeen sitä yllättäen tipahtaakin jostain. Toivotaan siis parasta! =)




P.S. Huomasin juuri, että etenkin tuolla My Inner Divassa onkin ihan älyttömän halpaa! Taisin siis panikoida aivan turhaan.

sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Ma chambre

Eli ajattelin esitellä täällä blogissani joitakin asioita, joista huoneessani erityisesti pidän. :)

1. Koriste-esineet

Mitään kuvissa olevista esineistä en ole ostanut itse, vaan osa niistä on minuakin vanhempia, jotka olen saanut lahjaksi. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö pitäisi niistä yhtään vähempää, kuin sellaisista, jotka olisin ostanut itse. Suosikkini on ehkä juuri tuo nainen koirien kanssa, koska se on todella kaunis ja hempeä. Tuo seinälle ripustettu lautanen on taas lahja mummoltani ja pidän siitä erityisesti siinä käytettyjen värien vuoksi, kun taas viimeinen esine on ikivanha (joka myös näkyy), mutta sillä on hyvin paljon tunnearvoa.

2. Kuivakukat

Minä rakastan kuivakukkia melkein yhtä paljon kuin eläviä versioita! (joita huoneestani ei tosin löydy) Tässä kuvassa olevat kukat ja niiden pikkuisen maljakon sain ristiäislahjaksi, joten aika ikivanhoja ovat nekin.

3. Rasiat ja purnukat

... ovat aivan mielettömän suloisia! Tästä kirjaa muistuttavasta rasiasta tykkään nimenomaan sen aiheen vuoksi. Sain sen synttärilahjaksi kaverilta, jolle huomautin kyseisen rasian kauneudesta kulkiessamme sitä myyneen liikkeen ohi.

4. Taulut ja julisteet

Kyseiseen tauluun olen kerännyt kuvat netistä ja sitten koonnut ne. Olen monesti poistellut ja lisäillyt siihen kuvia, mutta nyt samat kuvat ovat olleet jonkin aikaa, enkä näe mitään syytä vaihtaa niitä.


5. Sänky

Tottakai! :D Nukkumisen mahdollisuuden lisäksi pidän sängyssäni siitä, ettei se ole ihan mikään perussänky. :)

lauantai 27. helmikuuta 2010

This is the dawning of the rest of our lives on holiday

No niin, nyt se loma sitten alkoi ja olen tyytyväisempi, kuin pitkään aikaan. Stressiä tai paineita ei näy mailla halmeilla - tai no, ehkä pikkaisen, kun ottaa huomioon lehtikurssin jutun. Teen sen ystäväni Tiian kanssa Rokokoon pukeutumisesta ja sen vaikutuksesta nykymuotiin. Minun täytyisi piirtää lehtijuttuumme kuva rokokoopuvusta ja uskon, että se vie hyvin paljon aikaa ja vaivaa, mutta mitäpä tuosta. Itse jutun kirjoittaminen ei sen sijaan minua pahemmin huoleta.

Asiasta kolmanteen, innostuin (jälleen) kuvailemaan, mutta tällä kertaa yhdessä serkkuni kanssa. Itse asiassa innostuin myös stailaamaan hänet (sekä itseni) ja lopputulos oli tämänlainen:


Poseeraukseni on aivan järkyttävä tässä kuvassa, mutta yrittäkää olla välittämättä siitä. :D Kuitenkin, minun mekkoni, helmeni ja vyöni ovat Gina Tricotista, hanskat KappAhlista. Kengistä ja legginsseistä en osaa sanoa mitään varmaa, mutta veikkaisin kenkien olevan Carlsonilta ja legginssien Lindexiltä. Serkkuni Hrnnan päällä oleva toppi on puolestaan H&M:ltä, kuten hamekin. Legginssit ovat Lindexiltä, vyö Vero Modasta, korut KappAhlista ja ikivanhat kengät ulkomailta.

Ja tässä vielä parempi kuva omasta asustani:


Illalla päätimme ottaa suuntamme makuuniin ja vuokrata(taas)Taru sormusten herrasta -trilogian. En vain voi pitää näppejäni erossa kyseisestä elokuvasarjasta, sillä olen aivan ihastunut siihen. Ehkä se ei vedä vertoja kirjalle, mutta mielestäni trilogia on silti aivan mahtava.


Enkä mitenkään voi vastustaa kiusausta, joten minun on aivan pakko laittaa tähän eräs todella suloinen kuva Legolaksesta. :D

perjantai 26. helmikuuta 2010

Diamonds are girl's best friend

Keskustellessamme ystäväni kanssa blogeistamme mieleni teki jälleen kirjoittaa uusi merkintä ja päätin vihdoinkin toteuttaa aikeen, joka oli käynyt mielessäni jo aikaisemminkin: listata lempikorujani. Päätin siis, että laitan tähän merkintään kuvat neljästä suosikkikorustani ja kerron niistä jotakin.


Tämän kaulakorun ostin KappAhlista jokin aika sitten. Aluksi en itse asiassa edes huomannut sitä kaiken muun keskeltä, vaan äitini pisti korun merkille ja mainitsi siitä minulle. Kuten arvata saattaa, ostin korun ja myöhemmin olenkin huomannut sen natsaavan hyvin yhteen monen vaatteeni kanssa.


Näihin korvakoruihin rakastuin ensinäkemältä, enkä todellakaan voinut vain jättää niitä kaupan hyllylle. Valitettavasti hävitin kuitenkin kyseisen parin jo muutaman viikon jälkeen mutta tietenkin ostin uudet, koska olin niin tykästynyt kyseisiin korviksiin. Uskomattoman ironisen onneni vuoksi löysin kuitenkin alkuperäisen parin pian erään laukkuni pohjalta. (Korvikset löytyvät H&M:ltä!)


Tämän kamee-rintakorun osti hyvä ystäväni minulle joululahjaksi ja täytyy sanoa, että hän osasi kyllä ostaa juuri sellaisen, mistä minä pidän.


Ja viimeisenä, muttei vähäisimpänä ihanan poikaystäväni antama sormus, josta pidän kovin, sekä sen ulkonäön, että syvemmän merkityksen vuoksi.

Pahoittelen kuvien laatua ja huonoa valaistusta.