maanantai 18. kesäkuuta 2018

Pimeän hetken koittaessa

Elämä on täynnä pieniä ja vähän suurempiakin vastoinkäymisiä. Joskus kuitenkin jokin asia - oli se sitten konkreettinen, varsinaisesti tapahtunut asia tai jotain abstraktimpaa - saattaa suistaa täysin raiteilta, saada kokemaan järkyttävän intensiiviä tuskatiloja ja näyttää siinä samalla ihmiselle hänen kaikkein synkimmät kasvonsa. Yleensä kyse on silloin sellaisesta asiasta, joka jollain tavoin mullistaa maailmankuvan ja/tai käsityksen itsestä.

Tuollaisella hetkellä voi tuntua kuin kaikki ilo olisi kadonnut maailmasta - kuin olisi tippunut aivan toiseen todellisuuteen, jossa kauniita asioita ei yksinkertaisesti ole - tai ehkä niitä on, mutta ne eivät tunnu enää miltään. On kuin olisi jonkinlaisen verhon takana, missä mikään ei maistu tai tuoksu miltään, ja missä seurana on vain jokin nimetön hirviö, joka jatkuvasti syö sisältä päin. Se sama hirviö sanoo, ettei ulospääsyä ole.

Mutta se on vale.

Aamu voi koittaa kirkkaampana kuin on koskaan osannut kuvitellakaan. Silläkin hetkellä, kun tuntee ettei saa henkeä, haluaa vain nähdä maailman palavan ja pimeys on melkein saanut vallan sisimmässä - silläkin, ja etenkin sillä hetkellä on mahdollisuus valita toisin.

Eräänä päivänä kyyhötin lattialla kammottavan henkisen kivun kourissa. Katsoin itseäni olohuoneen peilistä ja näin kasvoni sellaisina, joina en välttämättä valoisempina päivinäni niitä haluaisi nähdä. Ne olivat kovat ja kylmät kasvot. Katse oli armoton ja viiltävä: sellainen, jonkalaiseksi sen joskus loin itseäni suojellakseni. Silloinen olotilani oli sekoitus ennen kaikkea katkeruutta, vihaa ja kostonhimoa.

Olisi vale sanoa, etten se ollut minä, sillä minä se aivan ehdottomasti olin. Se on jokin sellainen osa minua, jonka en halua kasvavan liian suureksi. Silloisessa olotilassa se ehkä tuntui jollain todella epäkypsällä ja alkeellisella tavalla hyvältä - ennen kaikkea voimakkaalta. Onnistuin yllättäen saamaan käsiini hirvittävän määrän sisäistä tultani, mutta silloisten tunteiden valjastamana se lähinnä poltti minua itseäni. Pimeään on helppo piiloutua, mutta eteenpäin sen suojissa ei kyllä näe.

Siksi täytyy uskaltaa sytyttää valo.

Pimeyteen jääminen on aina oma valinta. En väitä, että sieltä pääsisi aina saman tien pois, mutta mikään ei estä yrittämästä saada edes pientä kipinää aikaan. Tiedän, että se kuulostaa ärsyttävältä. Se kuulosti minustakin aivan sietämättömältä - heitin melkein Oltermannit lattialle, kun moinen ajatus eksyi päähäni. Minun kun piti silloin esimerkiksi myöntää, etten voinut vaikuttaa ulkoisiin olosuhteisiin yhtään millään tavalla, ainoastaan omaan itseeni. 

Omien ajatusmallien ja tunteiden muuttaminen ei välttämättä ole kovin helppoa etenkään silloin, kun voimat ovat totaalisen loppu. Näkisin, että on tärkeää pyrkiä tarttumaan johonkin sellaiseen, jossa konkretisoituu jollain tavalla ne asiat, joita elämässä pitää kauniina ja tärkeinä. Olo ei toki välttämättä ole sellainen, että haluaisi esimerkiksi lähteä pitkälle ja vaivalloiselle vaellukselle yhtään mihinkään. Silloin kannattaa tehdä jotain ihan pientä. Mennä vaikka ihan lähimetsään olemaan. Viimeksi en itse jaksanut tehdä edes sitä. En vain saanut aikaiseksi, vaikka ajatus pyöri mielessä.

Sen sijaan katsoin Braveheartin. Vähän hassua, mutta se auttoi oikeasti. Ihan jo sen vuoksi, että Skotlannissa - ja Brittein saarissa yleensäkin - on ollut aina mielestäni jotain tavattoman kaunista. Osittain se varmaankin johtuu maisemista, historiasta, myyteistä ja muusta sen sellaisesta, en osaa oikein selittää sitä. Braveheartissa käsitellään myös monia sellaisia teemoja, jotka ovat minulle tärkeitä: esimerkiksi vapaus ja omistautuneisuus. Nämä mainitsemani asiat ovat minulle hyvin rakkaita, eivätkä ne assosioituneet mihinkään kipeisiin asioihin. Siksi Braveheart - tällä kertaa se, mutta moni muukin asia olisi varmasti sopinut samaan tarkoitukseen - muistutti minua siitä, että elämässä on asioita, joiden vuoksi ei kannata antaa pimeydelle valtaa.

Sen verran on lisättävä, että vaikka läheisten tuki on tuollaisilla hetkillä kallisarvoista, ei siihen kannata turvautua liiaksi. Läheiseni antoivat minulle monia ajattelemisen arvoisia näkökulmia, emotionaalista tukea ja konkreettisesti ohjasivat ajatuksiani muualle, (Braveheart oli itse asiassa alun perin Villen idea. 💖) mutta mikäli olisin liiaksi tukeutunut heihin, olisi vointini ollut kiinni jossain muussa kuin itsessäni - ja sitähän minä en halua. Puhumattakaan toki siitä, ettei rakkaita ihmisiä sovi kuormittaa liiaksi - sen virheen taisin alkuun tehdä.

Hyväksyin siis sen, että elämässä on yhä kauneutta. Hyväksyin sen, että minuun sattuu, enkä voi tehdä ulkoisille olosuhteille mitään. Hyväksyin myös sen, että omalle voinnilleni ja kehitykselleni saatan tehdä paljonkin. Korventava tuli sisälläni muuttui silloin. Se sattui yhä, mutta siitä tuli puhdistavaa. Tunsin, kuinka minua hajottaneet ajatukset ja tunteet pikkuhiljaa paloivat pois - palavat oikeastaan yhä. Yllättäen kaikki pelot ja kauhuskenaatiot eivät tuntuneetkaan enää maailmaa kaatavilta. Mikäli ne toteutuisivat, sitten ne toteutuisivat. Monet asiat elämässäni eivät muuttuisi juuri ollenkaan. Vaikka muuttuisivatkin, aina voi aloittaa alusta. Tuhka on oikein hyvä alusta kasvattaa uusia asioita.

Tämä kuvaamani tilanne toi elämääni paljon hyvää, vaikka siinä yhdistyivät monet kipupisteeni ja pelkoni. Olen parempi ihminen kuin ennen sitä. Ennen kaikkea sain varmuuden siitä, että tällä tiellä haluan jatkaa. En halua piiloutua peloiltani ja tehdä elämästäni turvallisen mukavaa, mutta staattista. Haluan parantaa kipupisteeni ja voittaa asiat, jotka estävät minua elämästä täyttä ja vapaata elämää. Meinasin myös sanoa, etten halua rajoittaa muiden elämää omilla kivuillani, mutta enhän minä mihinkään sellaiseen pysty, vaikka haluaisinkin. Me jokainen teemme valintamme itse.

Rakkautta, vapautta ja kauneutta kaikille. Jokainen teistä on ansainnut ne, vaikkei juuri nyt siltä tuntuisikaan. Jos ne pystyy kuvittelemaan, pystyy ne myös houkuttelemaan ne luokseen, vaikka sitten ihan pienillä teoilla. Mikäli taas tuntuu siltä, että maailmassa on vain pahuutta ja rumuutta: voisitko sinä yrittää olla se hyvä ja kaunis ihminen, joka tekee toisin? Mitä menetät yrittämällä? Varmasti se sattuu, mutta antaa kipupisteiden huutaa rauhassa - ne kyllä hiljenevät, kun niille ei anna huomiota.

 
Tolkien auttaa aina.



torstai 24. toukokuuta 2018

Sarastuksen hehkussa

Kesä on saapunut vihdoinkin! Pitkän ja piinallisen odotuksen jälkeen se harmaus vaihtui yllättävän nopeasti vihreänkirvaan väriloistoon. Olen yrittänyt olla valittamatta kovastakaan kuumuudesta, sillä se on aika mitätön hinta siitä, että itsekin tuntuu heräävän henkiin ihan uudella tavalla: kaikki tuntuu taas jotenkin voimakkaammin niin henkisesti kuin fyysisestikin. Naureskelin yksi päivä tässä Jennille, miten tuntuu kuin lisäksi olisin jonkinlaisen valopallon sisällä -  kummallisen kirkkauden, joka tuo vähän kummallistakin merkityksellisyyden ja lämmön kokemusta asioihin - hyvin paljon keijupölyä täällä suunnalla siis.

Toisaalta on ollut vähän vaikeaakin. Joulun alla mietin paljon, kuinka suurissa määrin haluan ikään kuin aloittaa alusta eli kuinka paljon vanhan elämän asioita jätän taakseni. Mukana oli asioita, joiden vaikutukseni elämääni oli sekä erittäin positiviinen, että negativiinen. Päätin säilyttää nämä asiat, ja pyrkiä korjaamaan ne, mutta se ei aina ole kovin helppoa painolastin vuoksi. Välillä nämä asiat ovat aiheuttaneet syviäkin tuskatiloja, mutta toki niistä aina selvitään. Toisinaan sen rajan vetäminen on vain vähän vaikeaa - sen, että mitkä asiat ovat selvitettävissä tässä hetkessä, ja mitkä taas vaativat koko vyyhdin siirtämistä imperfektiin. Toisin sanoen milloin asioista tulee itselle liian kuormittavia kestää. Joinakin hetkinä on täytynyt myös käyttää aika lailla kaikki voimansa siihen, ettei anna näiden asioiden vaikuttaa liiaksi siihen miten kokee elämänsä. Minkään yksittäisen asian - vaikka olisi tärkeäkin - ei pitäisi antaa peittää näkyvyyttä täysin. Kohdatessamme ikäviä asioita tuppaamme valitettavasti vähän kuin unohtamaan ne hyvät asiat, vaikka meidän nimenomaan pitäisi muistuttaa itseämme niistä - eikä pelkästään hokea niiden olemassaoloa itsellemme mielessämme, vaan oikeasti mennä ja kokea ne.

Pienistä vastoinkäymisistä huolimatta olen kuitenkin saanut aikaan myös ihan konkreettisia asioita.  Avalon - murroksen aika-pelimme kotisivut ovat nyt valmistuneet ja ilmoittautuminen on auki. Pelimme tulee keskittymään aikaan n. 40 vuotta kuningas Arthurin kuoleman jälkeen. Britanniassa kaksi uskontoa, pakanuus ja kristinusko, ovat ajautuneet yhä vahvemmin vastakkain. Tähän asti vanha ja uusi uskonto ovat onnistuneet elämään rinnakkain, mutta pakanallisen elämäntavan joutuessa ahtaalle on Avalonissa alettu harkita saaren kätkemistä Usviin lopullisesti. Vanha, rauhan ja yhteiselon ajan ylipapitar, elää viimeisiä hetkiään, ja on tullut aika päättää, mihin suuntaan Avalon tästä tienristeyksestä lähtee.

Pelissä on mukana papitarhahmoja, druideja, Kamelotin lähetystö sekä muutama keiju. Keskeisiä teemoja ovat maailmankatsomuksien yhteentörmäys, ihmissuhteet, henkisyys, seksuaalisuus, mystisyys ja pelko. Pelimme järjestetään Linnavuoren eräkeskuksessa Maskussa ja mukaan voi ilmoittautua 17.6.2018 asti, eikä tarvitse olla aiempaa kokemusta larppaamisesta. Valitsemme mukaan n. 35 pelaajaa sen mukaan, miten ilmot sopivat pelin hahmoihin.

Polyamoria-projektini on myös melkoisen hyvällä mallilla. Tuo on leikillinen nimi, jonka olen antanut opinnäytetyölleni ja muihin monisuhteisuuteen liittyville tuotoksilleni. Aloitin äskettäin bloggaajana SPR:n Henry Goes Livessä, jonne kirjoitin ensimmäiseksi luottamuksesta polyamorisessa suhteessa, klik! Monisuhteisuutta käsittelevä radio-ohjelmamme on vielä jossain opettajamme koneen syöverissä, saa nähdä saadaanko se joku päivä uloskin. Olen suunnitellut, että kirjoittaisin opinnäytetyöni valmistuttua tänne tekstiä siitä, miten tämä monisuhteisuuden tutkiminen ja siitä kirjoittaminen on minuun vaikuttanut. Tämä on nimittäin ollut myös hyvin suurissa määrin sen työstämistä, miten itse näen ihmissuhteet. Reilussa vuodessa on tapahtunut aika paljon muutosta.

Edelliset ovat varmaan pääasialliset projektit, joiden kanssa kesällä työskentelen. Tavoitteena on tosin ollut saada aloitettua mahdollisesti myös se pari postausta takaperin mainitsemani podcast. Niin ja ne Blackmore's Nightista inspiroituneet valokuvat. Eh. Tekemistä riittää.

Koska on kesää, olisi tärkeää muistaa kuitenkin vain olla ja nauttia. Lukea muutama kirja, käydä metsikössä kävelemässä, larpata, toteuttaa kavereiden kanssa hulluja ideoita ja haltioitua noin niin kuin yleisesti. Jennin kanssa on tarkoitus mennä joku päivä Nuuksioon eväiden ja viinipullon merkeissä ja yksinkertaisesti levätä, ottaa luontokuvia, kikattaa ja pohdiskella syntyjä syviä. Parin viikon päästä olisi tulossa myös ne mainitsemani romanttis-myyttiset keskiaikapirskeet.

Nyt kun näitä listaa, minulla on oikeastaan aika paljon mielenkiintoista tekemistä. Itse asiassa olen  aika innoissani ja ennen kaikkea vapaa - se taas tekee minut kovin onnelliseksi. Ehkä jossain määrin nuo synkeämmät hetketkin liittyivät vapauden tunteen menettämiseen: tunteeseen siitä, että olisi kahlittu joihinkin menneisiin asioihin, jotka estävät nykyhetken onnellisuuden.

..mutta se ei ole totta. Emme voi enää vaikuttaa menneisyyteemme ja voi olla hyvin haastavaa vaikuttaa edes siihen, miltä asiat juuri nyt tuntuvat. On kuitenkin täysin meidän päätettävissämme, miten me tähän kaikkeen suhtaudumme ja kuinka paljon annamme niiden varjostaa muuta elämäämme.

 
 A clouded dream on an earthly night
Hangs upon the crescent moon
A voiceless song in an ageless light
Sings at the coming dawn
 Loreena McKennitt - The Mystic's Dream



 

 


 




 







Tämä Amorphiksen uusi kappale kolahti ja kovaa! Erittäin kaunis kappale lumoavalla sanomalla ja isolla annoksella tähtipölyä. Tästä tulee varmasti yksi tämän kesän mielenpainuuvimmista ja tärkeimmistä kappaleista.

tiistai 22. toukokuuta 2018

Taikametsän satumaiset pidot

Olen aina pitänyt teemajuhlien järjestämisestä. Viime aikoina siitä on tullut entistä antoisampaa, kun kaveripiiriin on eksynyt yhä enemmän ihmisiä, jotka jaksavat innostua teemoista ja panostaa niihin kunnolla. Sain kevättalvella idean pitää pitkästä aikaa kunnon teemabileet - tällä kertaa taikametsäteemalla.

Teema herätti paljon innostusta jo ennen juhlia, ja homma karkasi itsellänikin lopulta vähän käsistä - ihan positiivisella tavalla tosin! Alkujaan olin ajatellut ripustaa muutaman vanhan köynnöksen kämpän koristeeksi, hankkia vähän naposteltavaa ja pyytää ihmisiä pukeutumaan, mutta eipä se siihen kuitenkaan jäänyt. Koristelusta tuli aika paljon laajamittaisempaa. Ensinnäkin meillä oli kolme eri bilepuolta: varsinainen taikametsä olohuoneessa, peikkometsä makuuhuoneessa ja ihastuttava psy trance-vessa! Taikametsä oli koristeltu köynnöksin, keijunsiivin, erilaisin valoin ja kukin - peikkometsässä painottuivat erilaiset kuolleiden eläinten jäännökset ja havupuut. Taikametsän tunnelma oli harmoninen, valoisa ja satumainen, kun taas peikkometsä oli enemmän mystinen ja synkkäsävyinen. Kummallakin puolella oli omannäköisensä ruoat, juomat ja musiikit. Psy trance-vessa oli tilana pieni, mutta siellä oli erinomaiset bileet! Discovalaistusta oli kenties näkyvämmin kuin missään muussa huoneessa ja musiikit olivat nimen mukaiset.

Oma asuni oli jotain keiju-menninkäisakselilta. Selene alkoi jossain vaiheessa kutsumaan minua leikillään taikametsän kuningattareksi, mutta olin sitten varmaan aika maanläheinen kuningatar - omasta mielestäni näytin ennen kaikkea ryöstelevältä pikku menninkäiseltä. Asu oli kuitenkin aivan ihana. Sitä näkyy paremmin viime postauksen kuvista, enkä ala siitä selittämään enää uudestaan sen enempää. Myös muut olivat panostaneet asuihinsa kovasti ja paikalla oli ties minkälaista mönkijää!

Juhlijoita saapui paikalle yhteensä varmaankin noin kolmisenkymmentä. Se oli oikeastaan enemmän kuin odotin - se näkyi myös siinä, että miltei kaikki syömiset menivät hujauksessa! Juomista kyllä jäi yli, mutta se johtui ennen kaikkea siitä, että ihmiset toivat sitä niin paljon. Meininki ei kuitenkaan ollut mitään örvellysbiletystä, vaan hauskaa fiilistelyä, mielenkiintoisia keskustelua ja hassua tanssahtelua (myös huonekalujen päällä). Bileet onnistuivat ihan yli odotusten - tulin moneen otteeseen todenneeksi, että tällaista sen juuri pitäisikin olla. Koska paikalla oli paljon ihmisiä, jotka eivät tunteneet toisiaan yhtään oli meillä myös pari tutustumisleikkiä. Enimmäkseen niissä kyseltiin, vastailtiin kysymyksiin ja kehuttiin toisia. Kysymysrinki itse asiassa muodostui uudestaan kuin itsestään peikkopuolelle, jossa sitten keskusteltiin niinkin kevyistä aiheista kuin ihmisten pahimmista peloista.

Olin hirveän otettu siitä, miten paljon kiitosviestejä sain näistä juhlista. Minulla itselläni oli todella ihana ilta ja niin näytti olleen monella muullakin. Pääsin viettämään aikaa rakkaiden ystävieni ja mielenkiintoisten tuttavien kanssa, joten mitä muuta toisaalta saattoi olettaa? Oman sysäyksensä toivat bileiden taianomainen tunnelma, joka oli muuten ihan tosi jännä piirre näissä bileissä. Aika kului todella hitaasti huolimatta siitä, että oli ihan äärimmäisen kivaa ja upeiden koristeluiden ansiosta kotini olisi aivan hyvin voinut olla satumetsä.

Koska nämä kekkerit suijuivat niin mukavasti, niin täytyyhän sitä pitää toisetkin. Olen aina halunnut päästä pitämään keskiaikainspiroituneet pirskeet, joten juhlimme myyttis-romanttisissa keskiaikapidoissa ennen kesäkuun puoltaväliä. Olen varma, että niistä juhlista tulee vähintään yhtä mahtavat kuin näistäkin.

 
(c) Emma Lauma
Kuvia tuli otettua aika vähän, yllätys yllätys. Emma ja Selene tulivat kuitenkin räpsineeksi jotain, ettei tarvitse tyytyä pelkästään minun seuraavana päivänä hätäisesti räpsimiini koristelukuviin. Editit ovat kaikkien kuvien kohdalla minun sähellystäni.
 
(c) Emma Lauma
 
(c) Selene Anttila
 

(c) Emma Lauma



 
(c) Emma Lauma
 

 
(c) Selene Anttila

 (c) Selene Anttila
 (c) Selene Anttila
 
(c) Selene Anttila 
 (c) Selene Anttila


lauantai 5. toukokuuta 2018

I moon o'er you, Inis Mona, as long as I breathe I'll call you my home

Talvi meni ohi suorastaan hujauksessa ja kevät alkaa olla jo hyvässä vauhdissa. Minun kevääni on ollut täynnä tekemistä. On ollut larppeja, kekkereitä ja muita rientoja vaikka muille jakaa. Oikeastaan olisin jakanut niitä kyllä vähän ihan mielelläni, sillä tunnen itseni nyt kovin väsyneeksi. Kivoillakin asioilla voi polttaa itsensä loppuun, ja se on ehkä ollut vähän homman nimi viime aikoina. Pistin äskettäin merkille, etten taas ole tehnyt juurikaan niin sanottuja omia juttujani: kirjoittanut mitään kaunokirjallista, lukenut kunnolla tai muuta sellaista. Laulanut olen silloin kun ehdin. Hassua sinänsä, että kehosta on tullut pidettyä huolta vähän normaalia enemmän, vaikka olenkin kiireinen. Salikortti on taskussa, silloin tällöin käytössäkin, ja tanssin useamman tunnin viikossa.

Lisäksi olen miettinyt pääni puhki ties mitä asioita, joista osa varmaan päätyy blogiteksteiksi asti: olen ajatellut kirjoittaa ainakin yhden tekstin pakana-aiheisiin liittyen sekä yhden intuitiosta. Minua on myös inspannut hieman oman podcastin aloittaminen, mutta sitä varten pitäisi kyllä keksiä jostain vähän paremmat vehkeet. Edes jokin kännykän nauhuria parempi. Sisältö tulisi olemaan jotain omiin mielenkiinnonkohteisiini liittyvää. Ennen kaikkea minua kiinnostaisi haastatella ihmisiä, joilla on jotenkin poikkeava elämäntyyli: eri uskontojen ja henkisten suuntausten edustajia, alakulttuuri-ihmisiä, taiteentekijöitä, ihmissuhdeanarkisteja ynnä muita. Kuten huomata saattaa, ideoita kaikenlaiselle tekemiselle on paljon. Olen valitettavasti aina ollut parempi aloittamaan asioita kuin saattamaan niitä loppuun.

Kuten jo ehdin todeta, Sosiaalisia menoja on ollut _paljon_. Kuten usein keväisin, huomaan olevani olevani mukana vähän liian monessa. Nyt huomaan väsyväni jo siitä, että ihmiset kysyvät jonnekin. Mutta no, tällainen minä taidan vähän olla. Ensin keskitän kaiken energiani ulkoiseen maailmaan, jonka jälkeen puolestaan sisäiseen. Ei se toki ihan niin mustavalkoista ole, mutta sinne suuntaan. 

Huomaan kaipaavani taas Mikkeliin. En ole sielläkään päässyt käymään kuin melkoisen pikaisilla visiiteillä. Olen jollain tapaa kotiutunut pääkaupunkiseudulle, sillä suuri osa minulle tärkeistä ihmisistä on täällä, mutta Mikkeli tulee jollain tapaa aina olemaan minulle se ensimmäinen koti. Siellä kaikki sisäinen hälinä pysähtyy, ja pääsee oikeasti kytköksiin itsensä kanssa. Koen tarvitsevani sitä juuri nyt erityisesti, kun lähikuukaudet ovat olleet muutosta täynnä. Välillä tuntuu, ettei oikein ole ehtinyt edes ajatella kaikkea tapahtunutta. En ole oikein onnistunut rauhoittamaan itseäni täällä, mutta tiedän kykeneväni siihen Mikkelissä. Ensi viikon keskiviikkona kokoan kimpsuni ja kampsuni jättäen pk-seudun kiireineen viikoksi taakseni. Vihdoinkin. 

There it all was sown
The inspiration
Removing the seven seals
There it was revealed
Enigma of freedom
Unclosing an unseen door 
Eluveitie - Inis Mona

Olen yleensäkin melkoisen nostalgiaan taipuvainen persoona, mutta nyt olen kaivannut erityisen kovasti niitä hetkiä, joista nykyinen elämäntyylini sai alkunsa. Kai sitä haluaa jollain tavalla muistuttaa itseään niistä asioista, jotka kokee olennaisiksi osiksi itseä nyt, kun niin monet asiat ovat olleet muutoksessa. Esimerkiksi Blackmore's Nightin kuunteleminen on vahvasti kytköksissä romanttisen fantsuhörhön heräämiseen minussa, jossain määrin myös pakanuuteni. Sitä on tullut luukutettua jälleen huimasti. Ne kappaleet tuntuvat jotenkin kotoiialta ja lämpimiltä. Olen itse asiassa suunnitellut niistä inspiroitunutta kuvausprojektia. Saatatte saada ensimmäiset kuvat näytille jo ihan muutaman viikon kuluessa. Yli odotusten onnistuneiden Taikametsäpitojen jälkimainingeissa olen suunnitellut myös, että pitäisin kesällä jotkut myyttisromanttiset keskiaikafantsujuhlat. Ennemminkin tosin sellaiset kuningas Arthurin legendoista inspiroituneet kuin tolkienilaiset. Keppihevosturnajaiset olisivat ihan paras ohjelmanumero.

...ja kuten huomata saattaa, kaikista vetäytymis- ja pysähtymispuheista huolimatta tässä taas puhellaan uusista bileistä. Itse asiassa olen harkinnut useampiakin: rokokoobileitä, kulttibileitä, jumaluusbileitä, mitä vielä. Mutta hei, kesällä sitten vasta. Onhan tässä vielä aikaa levätä. Ainakin toistaiseksi.

Loppuun lista asioista, jotka juuri nyt ovat tosi pop: 
  • Se jo mainittu Blackmore's Night, parasta fiilistelymusiikkia, kun haluaa hukuttautua ritariromantiikkaan ja mustalaisleireihin. 
  • Villet, niitä tuntuu sikiävän koko ajan jostain lisää. Taikametsäbileissä meillä oli Ruumis-Ville, Ville Valkoinen ja Villi-Ville. Älkää edes kysykö.
  • Ne sellaiset suurisilmäiset pehmoeläimet. Joku Beanie Boo taisi olla niiden nimike. Kaveripiiristä alkaa löytyä niitä jo useampi, pitäähän jokaisella olla oma toteemielukka. Omani on kuutti.
  • Glitter. Sitä tulee käytettyä erinäisissä tapahtumissa sen verran, että olen kestoglitteröity. 
  • Hassut soittolistojen nimet. Näin on ollut jo jonkin aikaa, mutta nyt tämä on karannut ihan käsistä. Spotifyssani on tällä hetkellä soittolistoja muun muassa otsikoilla Kuolinvuode, Surkuilu, itsesääli ja marttyyrius, Pyhä viha, Hihhulointi ja hörhöily ja Nynnymusiikki.
  • Lindsey Stirling ja tanssiminen, parasta. 
  • Mitä mielenkiintoisimmat tavat uudelleenkäyttää omaisuutta. Olen köyhä opiskelija, se vähän antaa kivasti lisämotivaatiota. Mutta tämä oikeasti kehittää luovuutta. On mahtava fiilis, kun keksii jollekin vanhalle rutkulle kokonaan uuden käyttötarkoituksen.
Viimeiseksi vähän kuvia, joista suurin osa on minun ja ystäväni Teean kuvausreissulta. Teea on se ihminen, kenen luona yövyin talvella Turussa, ja jonka kanssa klikkasi tosi kivasti yhteen. Avalon-larppia emme saaneet tällä reissulla suuremmin suunniteltua, mutta kuvista tuli sentään varsin kivoja! Taikametsäbileitä varten äitipuoleni kanssa tekemä asuni on osittain kierrätetty vanhoista kuteistani. säärystimet taitavat olla ainoa erikseen asua varten ostettu asia - tosin ne ostettiin alunperin farkkuina ja tuunattiin tuohon muotoon. Topin pistiosat ovat vanhasta hameesta ja topista. Napatoppi oli ennen H&M:n perustoppi, joka oli jäänyt käyttämättä. Kaulakoruni oli rikkinäinen, mutta otin siitä hajonneet osat pois jättäen vain ehjän peuran pään jäljelle. Kengät olen aikanaan saanut lahjaksi, hame on kirppitorilta, sukkahousut ikivanhat ja vyö on sama iänikuinen kappale, joka on näkynyt täällä ties kuinka monesti. Rastalisäkkeetkään eivät ole uudet, vaan vanhat pidennykset, jotka olivat menneet kovasti sykkyrälle - päätin siis pörröttää niitä vielä vähän lisää.



 Silmät vähän valuivat, mutta toisaalta nuo valuneet meikit ovat ihan kiva elementti!






 
Ehkä aidoin kuva koko setistä! Innostunut viisivuotias vaiko sieluja syövä demoni? Ehkä kumpiakin!
 
Maaliskuussa pelasin Club Caelum-hirviöclubilarpissa puunhaltia Laumaa. Lauma oli ollut jumalattaren asemassa Madagasgarilla, kunnes tuli huumausaineita kauppaavan Kultaisen Kolmion kaappaamaksi ja vastentahtoiseksi kurtisaaniksi. Onnekseen Lauma pääsi tuosta inhottavasta tilanteesta pois, vaikkei saanutkaan vanhoja voimiaan enää takaisin. Myös maailmanlopulta vältyttiin juuri ja juuri. Asu on jälleen minun ja äitipuoleni tekemä, tosin edellisestä poiketen monilta osin ihan uusi. Huivit, korut, vyö ja polvisukat löytyivät ennestään kaapistani, hame ja rintaliivit tehtiin. Päässäni killuvat oksat irroitin vanhasta kranssista ja värjäsin kultaiseksi - kiinnitin niihin myös muutamia lintuja.
Rumilus ja hirviö. Otin itsestäni harvinaisen epäonnistuneita selfieitä, mutta Ville pelasti kuvan pomppaamalla mukaan.
Pitkänperjantain pakanallinen pelinsuunnittelupalaveri Teean, toisen Villen ja Marian kanssa. Avalon-peli sai viimeinkin raamit.
 
Eräänä aamuna postiluukustani tipahti tällainen ilmeisesti suoraan Cornwallista. Jouduin vähän hieraisemaan silmiäni, sillä en ollut kyseisenlaista lehteä tilannut, mutta se sattui keskittymään juuri sellaisiin aiheisiin jotka ovat lähellä sydäntäni.
Laitoin aiheesta FB-tilaa naureskellen, että kenties keijuuntumisprosessini on edennyt niin pitkälle, että universumi alkaa lähetellä minulle tällaisia. Mielessäni kävi pikaisesti, että joku olisi sen voinut tilata, mutta pidin todennäköisempänä, että se on tullut kaupanpäällisenä muiden tilaamieni asioiden ohella. (Vaikken kyllä ollut tilannut mitään Cornwallista.)
Lopulta kuunjumalattareni Selene tunnusti tilanneensa lehden minulle! Hän oli aiemmin arvaillut lähettäjää melkoisen hanakasti, eikä minulle hölmölle tullut mieleenkään, että hän olisi tämän takana! Kauniisti ja hauskasti tehty Seleneltä. Arvostan tällaisia pieniä eleitä ihan tajuttoman paljon.