torstai 12. syyskuuta 2019

Kotiinpaluu

Nyt se on ohi. Nimittäin taipaleeni pääkaupunkiseudulla. Tarvitaan enää viimeiset muuttokuormat ja olen vapaa sieltä. Mikkeliin tulin jo viime viikolla, ja vietin ensimmäisen vajaan viikon ystävieni seurassa mökillä.
Mikkeliin pääsy oli suuri helpotus, vaikka kestääkin aikansa ennen kuin stressi ja vaikeat tunteet asettuvat. Olin pettynyt siihen, etten pystynyt olojeni vuoksi ottamaan mökkireissusta irti kaikkea, mitä olisin halunnut, mutta se on nyt vain kyettävä hyväksymään. Kauniita hetkiä oli kuitenkin vaikka kuinka, ja itselleen on osattava antaa aikaa.

Välillä on ihan itkettänyt se, että viimeinkin pääsen kotiin. En halua kuulostaa kiittämättömältä, sillä pääkaupunkiseutu on antanut minulle paljon. Lähdin hakemaan sieltä ennen kaikkea samalla taajuudella kulkevia ihmisiä, kokemuksia ja mahdollisuuksia toteuttaa itseään. Löysin näiden vuosien aikana hurjan määrän huikeita tuttuja ja ystäviä, ja minulla on nyt aivan eri tavalla mahdollisuuksia puuhailla mielenkiinnonkohteideni kanssa porukassa. Mikkelissä ne monilta osin olivat vain omia juttujani. 
Kuitenkin, olen tullut huomanneeksi myös sen, että loppujen lopuksi varsin harva ihminen kasvaa itseen kiinni. Vain harvan kanssa tulee todella jakaneeksi sitä syvintä ydintään. Suurimman osan kanssa se ei yksinkertaisesti ole mahdollista edes, vaikka periaatteessa olisikin paljon yhteistä. Tietynlaisen yhteyden muodostuminen vaatii ikään kuin jonkin oman kultaisen lankansa, jonka olemassaolon tuntuu havaitsevan melkein saman tien toiseen tutustuessa, jos sellainen löytyy. Se ei ole niitä juttuja, jotka kehittyisivät ajan kanssa, eikä sellaiseen törmää kovinkaan usein. Toisin sanoen en usko, että välttämättä löydän koskaan sellaista tiivistä ja syvää yhteisöä, jota aikanaan etsin ja yritin rakentaa hartaasti. Mutta ei se mitään.
Nimittäin, en tiedä haluanko sellaista enää. Tätä ei pidä käsittää väärin. Ystäväni ovat minulle hyvin tärkeitä, mutta asiat eivät vain menneet sillä tavoin kuin olisin aikanaan toivonut niiden menevän. Intensiivinen ihminen, joka koki jossain vaiheessa olevansa hyvin vahvasti ekstrovertti, totesikin, että kaipaa ehkä kuitenkin myös etäisyyttä. Että taitaakin olla syvimmillään ja aidoimmillaan omassa seurassaan. Lisäksi aikani on rajallinen: minua on jo vuosia vaivannut se, miten vähän aikaa minulla on ollut esimerkiksi kirjoittamiseen ja lukemiseen, kun sosiaalinen elämä on vilkastunut niin paljon. Vaikken halua erakoitua, haluan ottaa nyt aikaa myös niihin asioihin. Haluan keskittyä siihen, mikä on ydintä minua.
Toki on totta, että esimerkiksi musiikin suhteen olisi helpompi tehdä asioita pk-seudulta käsin, kun muut ihmiset asuvat siellä. Toisaalta, täällä minulla on piano, jonka voisin nyt yrittää ottaa kunnolla haltuun, että pääsisin tuomaan musiikkiin mahdollisimman paljon omaa kädenjälkeä. Eikä tämä tarkoita sitä, ettenkö koskaan voisi käydä pk-seudulla. Varmasti tulen viettämään siellä aikaa jonkin verran, kun harrastuskuvioita, mielenkiintoisia tapahtumia ja läheisiä ihmisiä on siellä jonkin verran.

Täytyy myös sanoa, että olen äärimmäisen iloinen siitä, että muutin Vantaalle aikanaan. Viime vuodet ovat olleet todella tapahtumarikkaita ja opettavaisia. Olen kasvanut huimasti ja tiedän nyt paremmin, kuka minä olen ja mitä minä haluan. Jotkut asiat ovat olleet sellaisia, jotka ovat olleet elämässäni koko ajan, mutta olen ymmärtänyt niiden todellisen arvon vasta nähtyäni muutakin.
Esimerkiksi luontoyhteys on tällainen asia. Varsinainen eräjorma en ole, mutta luonnonläheisyys on minulle hyvin tärkeää ja luonto on yksi suurimmista inspiraationlähteistäni. Vantaalla asuessani metsään on pitänyt aina erikseen lähteä, eikä sinne ole voinut vain kävellä takapihalta - ja siellä on aina myös hirveä määrä muita ihmisiä. Mikkelissä on huomattavasti helpompi päästä sellaiseen syvään yhteyteen ympäristön kanssa, jossa arkitodellisuus haihtuu ja kuoren alta paljastuu jotain ajatonta. Mutta tästä aiheesta olen tainnut jaaritella täällä jo sen verran, että ehkä jätän sen nyt vähemmälle.

En tiedä, jäänkö nyt lopullisesti Mikkeliin, mutta ei minun onneksi tarvitsekaan. Pk-seudulle palaaminen tuntuu tällä hetkellä vastenmieliseltä ajatukselta, mutta minun elämässäni ei parane vannoa mitään. Jokin kohtalon iva tuntuu monesti laittaneen asiat juuri sellaiseen uskoon, joihin en olisi koskaan kuvitellut niiden menevän. Voi olla, että vuoden päästä kirmaan jossain hankkimassa jälleen uusia kokemuksia tai voi olla, että olen löytänyt täältä pysyvämmän rauhan. Nyt kun minulla taas on se, aion nauttia siitä kunnolla. Puhdistuminen vanhasta tulee ottamaan aikansa ja voi olla kivuliastakin, mutta nyt on sille oikea hetki. Voi olla, että monikaan asia ei tule prosessin jälkeen olemaan samoin kuin ennen, mutta sekään ei haittaa. 

Kiitos, anteeksi ja näkemiin.


Tämän ihmisen kanssa minulla on juuri sellainen kultainen lanka, josta aiemmin höpisin. Olemme olleet toistemme elämissä mukana jo seitsemän vuotta, ja nyt minulla on etuoikeus kutsua häntä kumppanikseni. Tuntuu kuin hänet olisi ommeltu kiinni selkärankaani, kuin hän olisi osa minua itseni ulkopuolella ja kaikki maailman rakkaustarinat manifestuneena suoraan eteeni. Nyt olen vähän imelä löllö, mutta kokiessani jotain näin ainutlaatuista haluan myös huutaa sen koko maailmalle. 
(c) Emma Verma
Ihana mökkikööri! Emma, Jukka, Marko, Teemu, minä ja Enni. kuvasta puuttuvat vielä Rosa ja Jenni, jotka lähtivät jo aiemmin. 
(c) Emma Verma
Meillä oli mökillä aivan hirvittävä määrä mahtavia ruokia mukana, mutta kuvaan päätyi loppujen lopuksi vain lauantain kasvisruokapöytä. Kaikkiaan söimme naudan pihvejä ja valkosipuliperunoita yrttivoilla, linssikeittoa, quorn-pataa, karjalanpaistia, juustoja, hedelmiä, keksejä, köyhiä ritareita, omenapiirakkaa ja ties vielä mitä.
(c) Emma Verma
(c) Emma Verma
(c) Emma Verma






Otin myös pari henkilökuvaa reissullamme - näköjään lähinnä mieskomeutta tällä kertaa. Jos olisi ollut aikaa, olisin halunnut kuvata jokaisen, mutta onneksi kuvaajia oli useampi, niin ei jäänyt siitä kiinni. Jukka on aivan äärimmäisen kuvauksellinen, ja nyt hän käsittää sen ehkä myös itse. On niin paljon erilaisia kuvia, joita voisin hänestä ottaa. Naureskelin jo, että minusta on kovaa vauhtia tulossa hullu tyttöystävä, joka postailee tonnettain toisen kuvia someen pitkin ihkutustekstein, mutta minkäs teet. Ei ole yhtään hullumpi muusa minulla.

Myös Teemusta tuli napattua melkoinen kuva! Sain vangittua juuri sen katseen minkä halusinkin ja hänkin vaikutti olevan todella tyytyväinen lopputulokseen. Miten kaikki kuvaukselliset ihmiset ovatkin eksyneet ystäväpiiriini?




Arise with the new dawn's hour
Breathe in the air so blue
Nightmares of yesterday's sorrows
Disappear into the light anew
Here today, gone tomorrow, it will be
Leave your ghosts behind
...for a while

Night came with warm tears
Now the drops of morning dew
"Arise with the new dawn's hour
And let your eyes reflect the dark..."

...away with the first light of the day
Let it wash your tears away today
And all that will remain

Nothing here will stay the same
Not even this pain

Here today, gone tomorrow
It will pass with time, and leave its mark on you
Embrace this early hour
Silent trees and sill horizon
You will find it here
When the wind lifts you broken wings

Arise with the new dawn's hour
And let your eyes reflect the dark...

...away with the first light of the day
Let it wash your tears away today
And all that will remain

Nothing here will stay the same

Swallow The Sun - Away

sunnuntai 11. elokuuta 2019

Iltaruskossa

Kuten huomannette, blogin nimi ja ulkoasu on vaihtunut. Uudistaminen on ollut mielessä jo pidemmän aikaa, mutta sain vasta nyt tehtyä sen. Nyt tämä näyttää enemmän minulta.

Nimi Iltaruskossa tulee vahvasti toisesta nimestäni Ilta. Se ei itse asiassa ole vanhempieni antama, vaan oma lisäykseni. Ilta oli alunperin mummoni etunimi, mutta hän vaihtoi sen pois jossain vaiheessa elämäänsä.

Ilta vain ilmestyi mieleeni, kun aloin miettiä sellaista nimeä, joka todella kuvaisi minua. Olen kokenut aina eläväni vähän varjoissa, mutten kuitenkaan pimeässä. Koen, että nimenomaan iltahämärässä valonsäteet näyttävät kaikkein kauniimmilta. Kun visualisoin kaunista maisemaa, on se usein jonkinlainen iltaruskomaisema. Se tuntuu kodilta ja puhuttelee minua tavoilla, joita en ehkä täysin edes osaa sanoittaa.

Minulla oli alkujaan vain kaksi nimeä, joten olin suunnitellut ottavani tuon nimen itselleni sitten, kun saisin tehtyä elämässäni sellaisia muutoksia, jotka veisivät minua enemmän kohti todellista itseäni. Nimi ilmestyi virallisesti letkaan kesällä. Se on tuntunut hyvin oikealta ja tulen sitä käyttämään kaikissa taidejutuissani. Jokunen läheinenkin on tietyissä yhteyksissä kutsunut minua tuolla nimellä. Ehkä paras esimerkki on se, että eräs tärkeä ihminen kirjoitti minulle tekstejä englanniksi, ja käytti niissä aina aloitusta "My little Eve". Tämä oli vähän hassua, koska äitini on kertonut, että mietti nimekseni myös Eveliinaa. Nimi on siis alkanut aika monenkin asian kautta kasvaa kiinni minuun. Mummokin oli hyvin mielissään, että olin sen itselleni adoptoinut.

Koko tätä ajanjaksoa on sävyttänyt jonkinlainen iltarusko. Aikani pääkaupunkiseudulla alkaa olla päätöksessään. Syyskuun jälkeen muutan takaisin Mikkeliin viimeistelemään opintojani ja miettimään, mitä elämälläni seuraavaksi tekisin. Journalismi tuskin tulee olemaan keskiössä elämässäni. En väitä, että en koskaan tekisi enää mitään siihen liittyvää, mutta koko ajan alkaa tuntua enemmän siltä, että paikkani on jossain muualla. Ajankohtaisuus ei ehkä ole minua, vaan enemmänkin ajattomuus. Tuntuu, että elän sen verran omassa maailmassani - ja myös haluan elää - että jatkuva päivänpolttavien puheenaiheiden ajattelu saa minut tuntemaan itseni vähän orvoksi ja väärään paikkaan joutuneeksi.

Kaipaan myös ennen kaikkea lepoa ja hiljaisuutta. Vuoteni pääkaupunkiseudulla ovat olleet täynnä tapahtumaa ja tekemistä. Olen huomannut kaipaavani yhä enemmän sitä, ettei kalenteri ole jatkuvasti täynnä. Haluan taas käydä aivan rauhassa käyskentelemässä tutuissa maisemissa, soittaa pianoa ja lukea. Täällä mieli tuntuu koko ajan niin levottomalta, että lukeminen usein on sitä, että hätäpäissään hotkaisee jonkun kirjan, kun sattuu ehtimään. Kaipaan sitä, että voi unohtua vaikka koko illaksi lukemaan, jos tuntuu siltä. Haluan opiskella vähän kaikenlaista yleisestikin ja se on ollut aiempaa vaikeampaa pk-seudulla, kun päässä vähän kolisee koko ajan.

Minun täytyy myös saada kosketus itseeni. Mielialani ovat vaihdelleet hurjasti ja mielenterveyteni on yleisesti ottaen ollut todella huonossa jamassa. Epäilen, että ympäristön vaihtamisella voi olla suuri vaikutus siihen. Oireilen hyvin monia asioita, jotka elämässäni eivät ole olleet ihan kunnossa, ja kunnollinen maadoittuminen varmasti auttaa palautumaan tähän hetkeen.

Yritän olla liikaa miettimättä nyt sitä, mitä sen jälkeen teen, mutta tarkoituksena on pyrkiä takaisin niiden asioiden pariin, joiden olen alusta asti tiennyt olevan minun juttuni. Siitä lisää sitten myöhemmin.

Niihinkin liittyen on ollut kaikenlaisia rautoja tulessa.. Musiikkiprojekteja ehkä ennen kaikkea. On ollut ihanaa päästä tekemään asioita, joihin on paloa, mutta nyt pitäisi muistaa myös jarrutella. Nämä asiat toki antavat energiaa ja inspiroivat, mutta tietysti myös vaativat oman panostuksensa.

Kun työt loppuvat, olen ajatellut palkita itseni siitä, että olen selvinnyt näiden rankkojen kausien läpi. Olen pitämässä ystävilleni pienet mystiikkajuhlat mökkiympäristössä. Olemme mökkeilemässä syyskuun alussa koko viikonlopun ja järjestämme toisillemme kaikkea mukavaa pientä ohjelmaa. Juhlat ovat samalla syntymäpäiväni. Olen niistä aika innoissani. Jollain lailla ne tarjoavat jonkinlaisen closuren vähän kaikelle.

Kirjoittelisin tännekin mielelläni enemmän, mutta juuri nyt ei ole ollut voimavaroja. Ehkä kuulette minusta vähän useammin, kunhan tämä elämänvaihe päättyy. Loppuun hieman kuvia parin kuukauden varrelta.


Have you came to take me home
last rays of the evening sun
with the dream, to where I belong
to the meadows of unsung songs
 Seuraavat kuvat ovatkin sitten juhannukselta. Vietimme sen muutaman ystävän kanssa isäni kodissa. Oli oikein ihastuttavaa, vaikka sosiaalinen jaksamiseni olikin vähän vähäisempää kuin yleensä. Kävimme poimimassa kukkia, kuvailimme, saunoimme ja pulahdimme mieleenpainuvalle iltauinnille Tenhiä taustalla soittaen. Illasta jäi kauniita muistoja ja keskutelumme olivat hyvin antoisia. Ehdottomasti kesän kauneimpia iltoja. 
 Rosa
Tuo kukkaseppele ei muuten ole minun tekemäni. Omani näytti säälittävältä rehukasalta, joka hajosi heti, kun asetin sen päähäni. Lainasin siis Jenniltä seppelettä. Unelmaseppeleessäni olisi ollut ainakin puna-ailakkeja, puna-apiloita ja paljon kaikenlaista heinää vähän kuin kirjoittamani tarinan päähenkilöllä on omassa keskikesän juhlassaan. Jenninkin seppele toki on hyvin kaunis!


 Tässä koko poppoo minua ja veljeäni Viliä lukuunottamatta, joka liittyi seuraamme vähän myöhemmin. Sami. Teemu, Rosa ja Jenni.


Heinäkuussa kuvasin Seleneä Tampereella. Kummistakin seteistä tuli kivoja, tosin hyvin erilaisia keskenään! Mikä toki on vain rikkaus. 


 Sitten vähän maalauksia. Tässä niistä tuorein. Se on inspiroitunut puhtaasti Aleahista ja Swallow The Sunista. 
 Tämä työ on oikeastaan jo keväältä, Ulverin lyriikoiden mukaan "The Only Thing That Makes Us Human".

 Emman kanssa ollaan aloiteltu pientä musiikkiprojektia, laulu + pianokombolla. Käännämme tekstejäni englanniksi ja teemme niistä kappaleita. Siitäkin lisää myöhemmin. 

torstai 20. kesäkuuta 2019

Koteloitunut

Kesä on jo hyvässä vauhdissa ja siitä on vierähtänyt tovi, kun kirjoitin viimeksi kuulumisiani. Alkukeväästä unelmoin luonnonläheisestä ja tapahtumarikkaasta kesästä, vaikkakin myös runsaasta omasta rauhasta sen aikana. Kuten tavallista, asiat menivät aika eri tavalla kuin olin suunnitellut. Sain kesätyötarjouksen Etelä-Suomen Medialta (mm. Helsingin Uutiset, Vantaan Sanomat) ja otin pestin vastaan. Olen siis ollut tiivisti naimisissa pk-seudun kanssa. Tapahtumarikas kesä kyllä tulee siinä mielessä olemaan, että miltei kaikki viikonloput ovat jo varattuja johonkin. Toivomani lepo jää siis pitkälti yksittäisiin päiviin, arki-iltoihin ja -aamuihin työvuorojen mukaan.

Välillä mielenmaisemani ovat olleet aika tummia. On tuntunut siltä kuin mieli olisi jotenkin pirstaloitunut ja aika suuri osa normaalista kapasiteetista olisi poissa käytöstä. Välillä tuntuu siltä kuin vajoaisi johonkin mustaan vaippaan, josta on hankala olla kontaktissa oikein keneenkään. Mutta puolensa silläkin, sillä niistä mustista syövereistä monesti löytää itsestään asioita, joita ei ihan pintaraapaisulla tule havainneeksi. Eikä pimeään tilaan voi tuoda valoa, jos ei ensin uskalla avata ovea. Olen ottanut yhä enemmän omakseni tätä ajatusta kuoleman ja uudelleensyntymän kierrosta henkisessä kehityksessä. Tässä nimenomaisessa vaiheessa minun on ollut vähän hankala päästää ketään todella lähelle itseäni. Olen normaalisti hyvin avoin ihminen, joten kohdallani se tarkoittaa ehkä ennen kaikkea sitä, että on ollut hankala selittää muille ihmisille näitä oloja tai ottaa tukea vastaan. Ehkä koen jollain tapaa, että tämä tie minun on kuljettava yksin.

Kieltämättä mukaan liittyy myös vähän ikävämpiä tunteita. Ennen kaikkea ehkä yksinäisyyttä ja uupumusta. Vaikka ympärilläni olevat ihmiset ovat minulle hyvin rakkaita, on usein sellainen olo, ettei ole oikein ketään, kenen mielenmaisema muistuttaisi jotenkin merkittävissä määrin omaa. Se aiheuttaa joskus sellaista "yksin ihmisten joukossa"-fiilistä. Lisäksi oma ystäväpiiri on tällä hetkellä vähän hajanainen. Ihmisten välillä on tapahtunut paljon kipeitä asioita. Se on surullista myös sen vuoksi, että vuoden 2018 alussa tuntui viimeinkin siltä, että saan kaikki ystävät saman katon alle ja voisimme luoda sellaisen tiiviin yhteisön, jota olen aina kipeästi kaivannut - jonkinlaisen henkisen perheen. Nyt en ole voinut tehdä oikein muuta, kun katsoa asioiden palavan.

Mutta ei elämä ole ollut pelkkää kuolemista kuitenkaan. Olen luvannut itselleni, että viikonloppuisin teen jotain kivaa ja energiaa tuovaa, etten palaisi taas loppuun. Ennen työpestini alkua viettämäni Mikkeli-viikko oli hyvin kaunis. Kävin pitkillä ja antoisilla kävelyillä muistopaikoillani, tapasin siellä asuvia ja asuneita tärkeitä ihmisiä sekä tein jotain äärimmäisen rentouttavaa - hakkasin pitkästä aikaa pleikkaria oikein olan takaa. Jonkin verran tuli myös kirjoiteltua ja soitettua pianoa. Ihastuin siihen, miten päässä ei taas kolissut koko ajan, miten omaksi itsekseni tunsin itseni ja miten kaunista ympäristö oli jälleen. Tunsin reissun aikana itseni oman elämäni Jenny Of Oldstonesiksi - puolihulluksi metsien tytöksi, jolla on kukkia hiuksissaan. Kyseinen kappale tuli muuten vedettyä jokin aika sitten myös nauhalle ja pääsette sen varmaankin pian kuulemaan. Kappaleesta on tullut monella tapaa itselle rakas ja samaistuttava.

Luulen kuitenkin, että tässä oli kaikki tältä erää. Palailen nyt aamuaskareisiin ja kirjoittelemaan erästä tarinaani. Kaunista juhannusta kaikille!

 
Sweet tyrant, laying out the course with what you need
To send you through the veils
of Eternity
Trees Of Eternity - Sinking Ships
 
Its a lot to undertake
Clear the way from my mistake
Open lines to all that pain
In the dream I'm wide awake
But in their eyes I seem to fade
How can I explain?
Hallatar - My Mistake
 















Uusi Ukrainasta tilaamani mekko on käsityötä. Ihastuin siihen aivan täysillä.